sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ei meitä mikään sade pelota


Heräsin kuin heräsinkin eilen (14.8) ajoissa lähteäkseni Hipun kanssa mätsäröimään RKS:n kentälle Susivuoreen. Säätiedotus ihan vain vaihteen vuoksi ennusti taas jäätäviä sademääriä, mutta jääräpäinen koiraharrastaja ei vähästä hätkähdä ja päätin silti että kyllä me nyt mennään kun kerran ajoissa sain itseni sängystäkin ylös. Ensin ajatuksena oli että oltaisiin Hipun kanssa pyöräilty kentälle, mutta ajattelin koittaa onneani ja soitin äitille jos se haluais lähteä mukaan. Ei ehtinyt, mutta lupasi heittää meidät. Roni ei tällä kertaa lähtenyt mukaan lainkaan, sillä oli ohjelmassa "jotain tärkeämpää", joten olin varmaan ensimmäistä kertaa koskaan ihan oman onneni nojassa mätsärissä. 

Ilmoitin Hipun isoihin aikuisiin ja etsittiin luttamärän nurmikentän reunasta kiva paikka hengailla ja alettiin odotella josko joskus päästäisiin kehään. Paikalla oli borzoita edustamassa myös Eija kolmen borzoiuroksensa voimin. Onneksi sateet jäi kuitenkin vähäisiksi, paikalle saavuttaessa Hipulla oli viellä sadeviitta päällä, mutta nopeesti senkin sai ottaa Hipun iloksi pois. Pari kuuroa tuli, mutta onneksi meillä on järjettömän iso sateenvarjo jonka alle mahduttiin hyvin molemmat koiran kanssa. Odotellessa tehtiin vähän temppuja sun muuta aivojumppaa, ettei koira ihan kuoliaaksi tylsisty.
Isoja aikuisia oli ilmottuna joku n. 20 kpl, Hippu kehässä ihan häntäpäässä. Taas se esiintyi niin tasavarmasti, seisoi kuin patsas ja liikkui nätisti kuin mikä, sekä antoi tuomarimme pidellä oikein hienosti. Esiintymisellämme ansaittiin punainen nauha. Sinisten kehässä Eijan borzoi voitti, joten mieleni sopukoissa ehdin jo tulemaan siihen lopputulokseen että sijoittumisesta on turha haaveilla, joten oli pienehkö yllätys kun huomasin punaisten kehässä että ollaan Hipun kanssa kärkikolmikossa. Kun meidät vielä "kunniakierroksen" jälkeen käteltiin ykkösiksi oli vähän hämmentynyt, mutta tietysti hyvin mielissäni. Hippu kyllä ansaitsee voittonsa joka kerta, kyllä se niin komeesti esiintyy. Melkein heti punaisten kehän jälkeen saatiinkin hipsiä BIS-kehään, jossa Eijan kanssa naureskeltiin että harvemmimpa sitä mätsärin BIS-kehässä taitaa kaksi borzoita olla edustamassa samaan aikaan. Hippu jaksoi tsempata hienosti vielä BIS-kehässäkin, vaikka olikin yhteen soittoon joutunut esiintymään jo aika pitkään. Ja jälleen huomasin meidän olevan tässäkin kehässä kolmen parhaan joukossa ja pian meidät huudeltiinkin jo BIS kakkosiksi! Voiton vei kaverini Nooran kleinspitz Rölli. Tämä olikin sitten jo neljäs kerta kun Hippu sijoittui mätsärissä BIS-kehässä. 
Ihan megakivat palkinnotkin saatiin. Kaksi komeaa pokaalia ja ruusuketta, Belcandon kuivaruokaa, koiranruokaämpäri (joka tuli oikeesti todelllatodella tarpeeseen, varsinkin Roni meinasi revetä liitoksistaan ilosta kyseisen ämpärin johdosta), 35euron arvoinen lahjakortti koirauimala Zemppu & Serafiinaan (Merri taitaa päästä kuin päästäkkin kokeilemaan uimista koirauimalassa), 15euron arvoinen lahjakortti Nimilaatat.com nettikauppaan, lahjakortti ilmaiseen nimilaattakaiverrukseen, -15% lahjakortti Kunnon koirakouluun ja pari kappaletta RKS:n logolla varustettuja heijastimia. Oon tosi tyytyväinen.

Hippu ansaitsikin kehän jälkeen isot rapsutukset ja pari palaa grillimakkaraa. Kotiin kun tultiin oli koko koira ihan naatti, kömpi ensimmäiseksi vakiopaikkaansa kylppäriin nukkumaan. 
Että olihan hyvin mennyt päivä, kannatti lähteä eikä jäädä kotiin nukkumaan! 


Kahden borzoin edustus BIS-kehässä. Hyvin näkee myös nartun ja uroksen välisen kokoeron! 


PUN1 ja BIS2

Kolmen kärki BIS-kehästä.

Ja taas tuli muutama ruusuke ja pysti lisää, niitähän meillä kun ei valmiiksi muka oo jo ihan liikaa :D 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti