lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kuvasade



Sain tänään lainaksi ehkä mun lempiesineen maailmassa. Äitin järjestelmäkameran. Rakastan kuvien ottamista, mutta valitettavasti saan tehdä sitä lähinnä vaan Iphone 4s:n kameralla ja se varmasti näkyy kilometrien päähän, mutta pakko se on tyytyä siihen mitä on eikä valittaa. Ainakaan paljoa. Mulla oli joskus aikoinaan pieni digipokkari, mutta se pääsi hajoomaan silloisen viisitoistavuotiaan Jennin käsissä. Enkä tiedä saisko sillä yhtään kännykän kameralla saatavia kuvia parempia, sen verran vanha peruna sekin pokkari jo olisi. 
Mutta nyt sain sitten ees pieneksi hetkeksi lainaan järkkärin, koska aattelin mennä huomenna Pori KV:hen turistiksi ja kuvaamaan borzoikehät. Luonnollisesti oon ottanut jo ilon irti tosta vempeleestä, kissoja kuvailin hetken aikaa ja Hipunkin ehdin jo raahaamaan pihalle kuvien toivossa ja niitäkin sitten pari kelvollista sain aikaan. 

Kuvat ei välttämättä oo mitään niitä maailman hienoimpia (Nella pelkäsi kameran raksutusta, Lilliä kiinnosti liikaa ja Hippu ei tiennyt mitä varten sillä on korvat), mutta tuli niistä nyt pikaistuksissaan otetuiksi kuviksi ihan kivoja. Lisäksi jouduin korjailemaan valotuksia ja värejä MacBookin omalla kuvanmuokkausohjelmalla (vai mikälie onkaan), kun normaalisti käytössä oleva Picmonkey päätti olla tyhmä ja kieltäytyä tallentamasta kuvia.
Yritän ehtiä ottaamaan vielä miljoona lisää ennen kameran palauttamista, ellei äiti välttämättä halua jättää kameraa mulle ylläpidettäväksi. Mulla ois sille ihan hiiiiiiiiiiirven paljon käyttöä. Vinkvink. 









Näyttää kun oltais muuttamassa kun matot puuttuu ja pahvilaatikkoja pyörii lattioilla, mutta matot on vaan pesussa ja kissat ihastui pahvilaatikkoon ikihyviksi.







maanantai 18. heinäkuuta 2016

Pure Love






Joka ei katso ohits
eni poissaolevana,
omia asioitaan ajatellen,
vaan on läsnä tässä hetkessä,
on minua varten.
Joka ei vaihda minua nuorempaan,
kauniimpaan, henkevämpään.

Jota ei haittaa vähääkään,
jos olen liian lihava, laiha, pitkä, lyhyt
tai sairaudet ovat jättäneet minuun lähtemättömät jälkensä.
- Sinä olet sinä, sen palvovat silmät sanovat.

Jolle olen aurinko, kuu ja tähdet,
kertakaikkisen ylivertainen ja täydellinen,
maailman keskipiste.
Tämä ihailu tekee minusta ehkä paremman ihmisen.

Joka tulee lähelle,
sydämeen asti, kun kärsin.
- Sinä suret, minäkin suren.
Jonka silmät nauravat, kun nauran.
- Sinä olet onnellinen, minäkin olen.
Joka rakastaa tänään, eilen, huomenna,
aina uskollisesti, täydellisesti, ihanasti.
Joka antaa hyvinvointinsa, terveytensä,
henkensä minun käsiini.

Minun koirani.
Minun elämäni koira.




tiistai 12. heinäkuuta 2016

Ja niin me taas käytiin vähän eläinlääkärissä



Tällä kertaa kuitenkaan käyntiin ei liittynyt kissan takkuntuneita perskarvoja eikä koiran kyynärpatteja, vaan Lillin raahasin eilen (12.7) steriloitavaksi. Ajattelin että hyvä hoitaa se nyt hetipian alta pois, niin on elämä sitten niin kissalla kuin meillä palvelijoillakin taas astetta mukavampaa. Yksi kiima sillä taisi ehtiä olemaan tässä ennen, ihan varmaksi en osaa sanoa oliko se kiima vai jokin epämääräinen huomionhakukausi, mene ja tiedä. Siinä missä Nella määkyi miljoonan desibelin voimalla ja oman yhden ja ainoaksi jääneen kiimansa aikana, Lilli lähinnä piti sellasta outoa vaikerrusta. Tosin se kulki perse pystyssä ympäriinsä, tyrkytti itseään paremman puutteessa Nellalle ja juoksenteli ulko-ovea päin, joten kai se sitten oli sitten sitä itseään. 

Käytiin Rauman kunnaneläinlääkärillä, jossa ellinä toimi joku kesäsijainen, joka mua etukäteen vähän huolestutti, mutta hyvin nopeesti huolet hälveni kun päästiin sisälle. Todella mukava ja asiansa osaavan oloinen nuorehko nainen. Lilli painoi punniattaessa 2,7kg eli en tiedä mikä mun omassa punninnassa meni pieleen kun itse kotona sain tulokseksi yli kolme kiloa. Noh, väliäkö sillä. 
Ell kuunteli Lillin sydämen (joka kuulemma hakkasi ihan tuhatta ja sataa, eli toista jännitti ihan hirveesti vaikka vaikutti ihan tyyneltä ulkoisesti) ja piteli muuten. Kaikki ihan ok. Nukute sille laitettiin takajalkaan ja en kyllä ikinä ole kenenkään tai minkään nähnyt nukahtavan niin pian pistoksen jälkeen. Siis todella nopeasti oli taju kankaalla. 
Jätettiin äitini kanssa joka tuli meille hovikuljettajaksi Lilli nukkumaan ja leikeltäväksi reiluksi tunniksi ja lähdettiin käymään isovanhempieni luona.  

Haettiin Lilli sen reilun tunnin kuluttua ja siellä se pikku karvakerä nukkua tuhisi omassa boksissaan. Leikkaus oli ilmeisesti mennyt hyvin, tai ainakaan mitään moitteen sanaa ei tullut. Lillille oli pistetty ns. piilotikit, eli tikkien poistoa ei tarvita, sulavat itsestään. Saatiin mukaan myös kauluri varmuuden vuoksi jos kissaa alkaa haava turhan paljon kiinnostaa ja kipulääkeresepti. Kipulääkettä olis tarkoitus alkaa antaa tänään, eilen oli saanut kipulääkkeen pistoksena. 2-4 päivää tartteis kerran päivässä lääkitä. Lääkkeenä meillä toimii Metacam. 
Hintaa operaatiolle tuli 120€, hassua kyllä ei poikennut yksityisen hinnoista kuin 40€, mutta säästö se on sekin. Apteekista hain lääkkeen jolle tuli hintaa vielä sen 11,60€. 

Äiti heitti mut ja nukkuvan Lillin kotiin ja otti Hipun mukaansa, että kisu saa potea humalansa ja krapulansa rauhassa. 
Kotona irrotin kantoboksista yläosan ja siirsin alaosan missä kissa nukkui sängyn viereen lattialle ja peittelin Lillin paremman puutteessa mun hiustenvärjäyspaidalla. Nella oli ihan megakiinnostunut mikä pikkusella on hätänä, hääri sen ympärillä kokoajan nuuskimassa ja nuolemassa päätä ja korvia. 
Lilli nukkui parisen tuntia, olin juuri puhelimessa isälleni sanonut että ei oo vielä elonmerkkejä näkynyt ja kun lopetin puhelun ja menin katsomaan Lilliä, niin reppana olikin herännyt ja valunut pesästään alas. Maailman hämmentynein ilme naamalla se ihan pöhnässä puoliksi istui ja puoliksi makasi lattialla. Yritti siitä sitten lähteä vähän liikkeelle, mutta se liikkuminen oli lähinnä eteenpäin kierimistä kun jalat ei kantaneet. Nellakin pamahti salamana paikalle ja sitä sai vähän tuuppia kauemmas kun yritti päästä tekemään lähempää tutkimusta kaverilleen :D 
Lilli kieri aikansa ympäriinsä ja pääsi pikkuhiljaa vähän jaloilleen ja mun estelyistä huolimatta ehti hyppäämään sänkyyn. Sinne se nukahti uudestaan ja nukkui siellä tunnin jos toisenkin, itse sen vieressä maaten. 
Siitä kun se sitten taas heräsi, askeleet kantoi jo paaaaljon paremmin ja Lilli suuntasikin ensimmäiseksi ruokakupille. Jonkin ajan kuluttua se jo hölkkäili ympäriinsä ihan normaalisti ja yritti leikkiä käsiinsä saadulla ponnarilla. Myös haavateippi alkoi kiinnostaa vähän liikaa, kielloista huolimatta nuoli/kyni sitä ja pistinkin sille sitten kaulurin kaulaan. Hyötyä siitä ei paljon ollut, vaan kisu nyppäsi sen ilman mitään ongelmia välittömästi itse pois. Great. Askartelin sitten vanhasta paidastani sille suojapuvun, joka rauhoittikin teipin nyppimistä huomattavasti. Pukua jouduin vielä vähän tuunaamaan jeesusteipillä kun en normiteippiä mistään löytänyt ja ai että Roni nauroi tän takia mulle. Aamulla vaan kun heräsin, se oli jotenkin kiemurrellut puvustaan irti, mutta teippi oli yhtäkaikki edelleen paikallaan joten kaikki hyvin. 
Nyt aamun aikana se on tosin saanut kynittyä sitä teippiä jo sen verran irti että haavakin on paljastunut, ja täytyy sanoa että en ikinä ole siistimpää leikkaushaavaa nähnyt! Haavan se on antanut olla ihan rauhassa, joten se on varmaankin vaan se teippi joka on prinsessaa häirinnyt. 

Nella oli ilmeisesti ollut omasta mielestään aivan liian kärsivällinen ja huolehtiva eilisen päivän, joten aamulla alkoikin kunnon murinasähinät ja kiukuttelu jo toipuneelle Lillille. Ilmeisesti Nella aikoo ottaa eilisen kiltteysvahingon takaisin korkojen kera. On siinä kyllä yksi päivänsäde :D 


Hoitaja Nella

Nellalla taas vaihteeksi välähti.

Lilli Jennin tee-se-itse-puvussa


Uni ja kaikkea.






perjantai 1. heinäkuuta 2016

Perusterve Merri, julkkis-Lilli ja pieni Martti-pupu

Merrin kanssa käytiin tiistaina (28.6) uusimassa rokotukset kunnaneläinlääkärillä. Merri oli yötä meillä ja tapasi samalla Lillin ekaa kertaa ja oikein hienosti tulivat toimeen. Merri oli oikeestaan hyvin välinpitämätön kissojen suhteen. Tullessaan kävi molemmat haistamassa ja sen jälkeen löntysteli parvekkeelle nukkumaan. 
Olin yön töissä ja aamulla kun tulin ennen eläinlääkäriin lähtöä nukkumaan, heräsin yhdeksän jälkeen siihen kun Merri (jolla on tällä hetkellä juoksut) ulvoi parvekkeella. Sillä on sellainen mukava tapa juoksujen aikana ulvoa, ajattelin vaan ettei se täällä sitä tee, mutta väärässä olin. Äkkiä Merri sisälle ja luu seuraksi, niin johan hiljeni. 
Käveltiin lääkärille, ulkona oli tosi kuuma ja Merri pariin kertaan vähän hyytyi matkan varrella. Lääkärissä se läähätti ja kuolasi kuin joku mastiffi, mutta oli tosi kiltisti. Antoi eläinlääkärin nätisti kuunnella sydämen, katsoa hampaat ja pidellä yleisesti. Tarjotut namit ei kuitenkaan kelvanneet. Rokotusten yhteydessä se vaan makasi kyljeltään lattialla, eikä yhtään tuntunut huomaavan pistoksia. Mutta Merrihän nyt on tuollainen rento kaveri muutenkin kaikin tavoin. 

"Perusterve. Yleistutkimuksessa ei normaalista poikkeavaa."





Eilen oltiin kissojen kanssa siellä lasten lemmikkileirillä, ja oi että kun kaikilla osallisilla oli kivaa! Lapset kävi pienissä ryhmissä vuorollaan tutustumassa eri eläimiin ja ainakin pisteellä jossa me Ronin ja kissojen kanssa oltiin, kaikki lapset käyttäytyivat tosi hienosti, kyselivät ihan hirveesti ja rapsuttelivat kissoja ihan "koko rahan edestä". 
Kissat oli tosi nätisti, varsinkin Lilli joka oli Ronin valvonnan alaisena näytti tykkäävän kovin mitä sivusilmällä ehdin katsomaan. Rauhallisesti istui lasten ympäröimänä siliteltävänä. Lapsille kun kysyivät, annoin myös luvan ottaa Lilliä syliin ohjeistettuani miten se tehdään. Ja en yhtään huonoa syliin ottamista huomannut ja olihan Roni siinä heitä neuvomassa. Me kun pidettiin vähän turvaväliä, sillä Nella ei ilmeisesti vaan kestä kun Lilli ulkoilee samaan aikaan, ja aina kun se Lillin näki alkoi murina käymään, joten vähän hajaannuttiin. Kuitenkin Lilli oikein nätisti oli jokaisen lapsen sylissä ollut ja vaan puskenut. 
Puuhunkin se kiipesi, ja oi että kun riemu lasten keskuudessa repesi! Roni myöhemmin kun lähdettiin sanoi päästäneensä sen sinne tarkoituksella, kun lapset olivat paljon kyselleet kiipeileekö se jne. Ihan hyvä tilannetaju Ronilla kerrankin. 
Nellakin vastoin omia odotuksia käyttäytyi hyvin, kunhan sai olla turvassa mun sylissä. Siinä se makoili ja jaksoi puolitoista tuntia olla innokkaiden lasten rapsuteltavana, jotka kyselivät kyllä ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä kissoista, ja kertoivat omista lemmikkeistään. 
Mulle myös vinkattiin karvakavereiden toiminnasta, jossa ei ole mukana kuin yksi kissa. Se saattaisi olla Lillille ihan sopivaa puuhaa, se kun on hyvin kärsivällinen ja kiltti. Selvitellään asiaa. 
Lilli saavutti ehdottomasti Nellaa suuremman suosion (syliin ottamisella taisi olla osansa asiaan), mutta Nellakin sai vankan fanikunnan. Yksi poika ihastui Nellaan niin, että oikeastaa koko sen rastin ajan istui mun vieressä silittelemässä Nellaa kertoillen samalla kaikenlaista, sekä muisti usein sanoa kuinka ihana Nella on. 
Lapsilla oli myös mahdollisuus ottaa valitsemansa lemmikin kanssa kuva, ja kissat saikin paljon lapsia jonottamaan kuviin niiden kanssa. Taas Lilli vähän enemmän, kun taas sai pitää kuvissa sylissä, mutta kyllä Nellakin jokusen lapsen leiripaitaa pääsi somistamaan. 
Paikalla oli myös Länsi-Suomen toimituksesta toimittajia ottamassa kuvia ja haastattelemassa, itse tältä pääsin välttymään. Mutta Ronia ja Lilliä ne sitten kuvasi ja haastatteli. Ja tänään kun avasin länskärin nettilehden, komeili Lilli etusivulla :D Meinasin vetää aamukahvit väärään kurkkuun.

Oli tosi kivaa käydä, tuli hyvä mieli kun näki kuinka iloisia lapset oli kissojen kanssa ollessan. Hienoa, kun voi tehdä hyvää ja tuottaa hyvää mieltä näinkin pienellä vaivalla. 




Mamman syli on turvapaikka.

Kennelpojalla on monta tehtävää.


Kansikuvatyttö Lilli

Mun.


Ja viimeisenä pikkukertomuksena.
Käytiin keskiviikkona (29.6) Pinjan kanssa Kollassa hakemassa Pinjalle pupu. Ja pupuhan sieltä tuli, on muistaakseni 9kk ikäinen joku teddy-pupu, en muista rotua kun en pupuista mitään tiedä. Ihan syötävän söpö ja pääsin tietenkin itsekkin toista pitämään sylissä ja halimaan. 
Pupusta tuli Martti.
Mulle ei (ihme kyllä) iskenyt pupukuume, mutta Ronille tais iskeä. Lähetin sille pari kuvaa ja videota Martista ja toinen vastasi "Hippu haluaa pupun".
Kysyin että vaiko sä? Ja vastaus oli että juu, mutta ei tänne mahdu.

Kaikki nää vuodet olen millon mitäkin eläintä vinkunut ja Roni on suhtautunut nihkeesti, mutta nyt selviää että se haluaakin pupun? :D Olen vähän hämmentynyt.