maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kissalinjalla mennään edelleen

Ei, meillä ei ole kolmatta kissaa, eikä mitään muutakaan siihen liittyvää jos otsikko hämää. 
Vaan haluan nyt pahoitella kun mulla on näköjään tää blogi mennyt niin kauheen kissa-aiheiseksi! Syynä tähän on ehkä se, että me ei koirien kanssa oikeen mitään kummallista olla pitkään aikaan tehty. Tosin heti heinäkuun alussa olis tarkoitus mennä yhteen mätsäriin ja maastoharkkoihin pitäis Harjavaltaan kesän aikana vielä ehtiä, joten koirajuttujakin luvassa kyllä, jos täällä oikeesti on (onko??) joku joka jotain koirajuttuja odottaa. Koirablogihan tämä on, kissat nyt vaan jotenkin onnistuu jatkuvalla syötöllä järjestämään vähän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja niistä on sitten mukava postailla. Vaikka pitkälti tuntuu että omaksi ilokseni täällä kirjottelen, eli tähän samaan syssyyn voisin esittää pienen kainon pyynnön: jos luet meidän blogia, niin kommentoi alle! Ihan mitä vaan. Postausideoita, mielipidettä, kaikki kommentit otetaan avosylin vastaan.

Mutta ne kissajutut.
Eilen oltiin molempien kissojen kanssa pihalla hengailemassa. Molemmille kissoille iski ilmeisesti alzheimer ja/tai dementia ulos mennessä, sillä siellä ne kovaan ääneen sähisivät toisilleen kuin eivät toisiaan lainkaan tuntisi.
 Roni ulkoilutti Nellaa (tai lähinnähän ne seisoskeli keskellä pihaa kun Nella vetäisi palkokasvin hengitysteihin kun Lillikin tuli mukaan ulos, eikä ilmeisesti siitä syystä ollut kovin yhteistyöhaluisella tuulella). Itse juoksentelin Lillin kanssa ympäri pihaa ja nyt Lilli ihan selkeästi viihtyi. Tosi reippaaseen tahtiin tassutteli ympäriinsä ja oli hyvin itsevarmana. 
Lopulta kuitenkin jouduin "hätäsulkemaan" Lillin kantoboksiin kun Nellalla paloi käpy lopullisesti ja se kiipesi puuhun meidän ylettymättömiin. Ja eiköhän paikalle ilmestynyt pari naapuriakin naureskelemaan kun me Ronin kanssa roikutaan puunoksassa ja yritetään maastakäsin hillitä Nellaa, ettei se kiipeä enää yhtään ylemmäs. Mutta loppuhyvin, kaikki hyvin. Nella hengasi puussa aikansa, kunnes vapaaehtoisesti hivuttautui alemmas ja sain sen nostettua oksalta pois. 
Siitä tehtiin sitten pikainen päittään vaihto, Lilli ulos boksista ja Nella boksiin kun sisälle oltiin menossa. Lilli kun on sylissä varsinkin tuossa tilanteessa helpompi, Nellahan kun joka kerta suuttuu (siitäkin) kun se viedään ulkoa sisälle ja alkaa rimpuilemaan ja raapimaan. Että voi ihanaa mikä pikku päivänsäden se osaa välillä olla. Sisälle kun mentiin, Lilli oli edelleen superreipas: se kiipesi ihan itse portaat Ronin kanssa toiseen kerrokseen, samalla kun me kiukku-Nellan kanssa tultiin hissillä. 
Sisällä ne taas muistivat olevansa kavereita ja pesivät toisensa ulkoilun päätteeksi.

Ja punnitsin kissat sillä keittiövaa'alla vihdoin. Mitään täysin tarkkaa lopputulosta en aikaiseksi saanut, sen verran kova hyörinä kävi punnitsemisen yhteydessä, mutta Lilli painaa hiukan päälle 3kg ja Nellasta joka n. 8kk iässä painoi 2,5kg on tullut jo hiukan päälle 5kg painoinen vonkale! Lillistä siis odotellaan n. saman painoista/kokoista, sen paino kun nyt näyttäisi olevan samoissa lukemissa suunnilleen kuin Nellalla samassa iässä.


On se Nella kyllä kaunis, vaikka onkin tuollainen kiukkupussi.

Lilli onkin sitten se vähemmän kuvauksellinen. Luonnossa kaunis kuin kukkanen, mutta noin viidenkymmenen kuvan joukosta tää oli ainut julkaisukelponen ja tässäkin se näyttää kiukkuselta mursulta.


Lilli on myös oikea sydänkäpynen. Se on (vaikka itse sanonkin) ihan totaalisen rakastunut meikäläiseen. Seuraa kuin hai laivaa, tulee syliin jatkuvasti ja siis ihan oikeasti itse pyytää syliin. Myöskin on alkanut harrastaa sitä kun juttelen sille, kun se on jossain lähistöllä makaamassa, niin Lilli alkaa pitää sellasta epämääräistä purinaa ja "puskemaan" ilmaa, millä ilmeisesti osoittaa että haluaa silityksiä. 
Töihin se ei mua viime yönä kun lähdössä olin olisi halunnut päästää ollenkaan, sen verran kovat kissaitkut tuli kuultua, ja kun kotiin aamulla tulin se juoksi ihan täpöllä vastaan ja suoraan syliin. En edes tiennyt että kissa voi kiintyä noin paljon. Ja mullahan ihan sydän meinasi särkyä kun olin sinne töihin lähdössä ja toinen parkuu oven takana perään.
Yhtään Nellaa väheksymättä, en kyllä ikinä ole suloisempaa kissaa kuin Lilli kohdannut!

Alla videonäyte sen silityspurinasta, joten suosittelen katsomaan äänillä. Ja olemaan humioimatta mun höpötyksiä.






keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta!

Niin se olis juhannus ihan ovella. Ymmärrys ei taas riitä, justhan oli joulu ja uusivuosi, ja nyt mennään jo tämänkin vuoden puolessa välissä! Pian saa alkaakkin jo stressaamaan joululahjoja. Meillä järjestetään nyt kymmenen vuoden tauon jälkeen täällä Raumalla RMJ:n juhannusfestarit, joten täällä tulee olemaan koko kaupunki täynnä ihmisiä ja vilinää. Tästä syystä olenkin tänään viemässä Hipun isälleni hoitoon koirakavereiden luokse juhannuksen ajaksi, kun iskä asuu vähän syrjemmässä eikä ihan täällä keskustassa niinkuin itse asun. Ei jotenkaan hirveesti houkuttele ajatus koiran kanssa ulkoilusta tuolla tulevassa humalaisessa väenpaljoudessa.
Omalta osalta on tulossa tosi tympee juhannus, en aio itse ottaa osaa festareihin lainkaan, kun en oikein viihdy kauheen ihmismassan keskellä (välillä jo pelkkä yökerhossa käynti on liian ahdistavaa), joten luultavasti vaan kuuntelen festarin ääniä kotona, luulis niiden hyvin tuolta parin kilsan päästä tähän meille kantautuvankin. Roni on huomenna menossa ottamaan osaa festareiden ekaan päivään kaverinsa kanssa, sekä kaikki mun kaverit ovat myös siellä juhlimassa, joten harrastanen erakoitumista yksin kotosalla :D Ei voi sanoa etteikö vähän ahdistaisi. Mutta aattelin että käyn tänään sitten kaupasta hakemassa ison kasan juhannusherkkuja ja kattelen juhannuksen vain Netflixsistä Orange Is The New Blackia. Ei kyllä huono suunnitelma sekään.
Ja onhan mulla täällä sentään seurana nää pienet ja rasittavat karvapaakut, jotka myös Nellana ja Lillinä tunnetaan. Ehkä ostan saippukuplia ja puhaltelen niitä parvekkeelta. Jenni 21v ilmoittautuu palvelukseen! 

Merrille soitin eilen ajan eläinlääkärille, kun sillä menee 8.7 rokotukset vanhaksi, joten käydään ne uusimassa ensi viikolla. 
Eilen käytiin myös Nellan kanssa Musti&Mirrissä shoppailemassa sille uudet valjaat, kun vanhat on niin armottoman pienet, joten ne siirtyvät nyt sitten Lillin käyttöön. Ihan fiksusti Nella osasi liikkeessä käyttäytyä, vaikkei kärsivällisyys oikein meinannutkaan riittää valjaitten sovitukseen. Mutta oikein kivat ja nätit fuksianväriset valjaat löydettiin parillakympillä, joiden kuulemma pitäisi olla sellaiset mistä ei kisu kovin helposti itseään irti rimpuile. 
Samalla reissulla pistäydyttiin Ronin porukoilla jossa Nella sai testailla valjaitaan ulkona. Ronin porukoiden Minttu-kissaankin se kävi taas tekemässä tuttavuutta ja kisut oli tosi kilttejä toisilleen. Minttukaan ei saan slaagia kun yhtäkkiä toinen kisu pamahti reviirille. Sisätiloissakin Nella kävi tsippailemassa ympäriinsä mun ja Ronin äidin valvovan silmän alla. Muuten käynti meni ihan kivasti, mutta poislähtiessä Nellaan iski joku "en todellakaan suostu lähtemään vielä"- vaihde, ja se parkkeerasi itsensä Ronin vanhempien sängyn alle. Kerrankos sitä siis itse makaa puoliksi appivanhempien sängyn alla repimässä kissaa pois :D 

Ja edellisessä postauksessa mainitusta Pölläkarissa järjestettävästä lasten lemmikkileiristä sen verran, että olin saanut vahingossa kaverilta väärän päivämäärään, joka onneksi paljastui eilen. Olin ihan menossa kissojen kanssa sinne vasta 30.7, kunnes kävi ilmi että se onkin jo 30.6, siksi ne valjaatkin käytiin nyt ostamassa. 
Meidän lisäksi leirille on lemmikkejä tulossa edustamaan muutama koira, kaneja ja kilpikonna. Tänään oli tullut sähköpostiin lisäinformaatiota, joka kertoi että lapsia on leirillä n. 45kpl ja kiertävät pienissä ryhmissä tutustumassa eläimiin. Saavat lopuksi sitten jokainen lapsi päättää yhden lemmikin jonka kanssa haluavat yhteiskuvan ja se kuva sitten painetaan heidän leiripaitaan. Ja mehän sitten myös luonnollisesti odotetaan isoa jonoa yhteiskuvia ottamaan, niin voidaan sitten kissojen kanssa olla oman elämämme superjulkkiksia ;) No ei vaan. Kuulostaa musta tosi kivalta, toivottavasti kissat osaavat ja jaksavat olla nätisti! Lemmikkien vierailu kun kestää sen kaksi tuntia. Lilli nyt ainakin tykkää ylikaiken sylissä olosta ja huomiosta nyt muutenkin, joten sen ainakin luulisi olevan ihan edukseen.
Mukavaa myös että leirillä tarjotaan meille vierailevien tähtien omistajille ja esittelijöille ilmainen ruokailu. Ihan varmasti käytetään tilaisuus hyväksi! Ainakin jos saan kissat pistettyä johonkin turvalliseen paikkaan bokseissaan odottamaan, niitä kun ei saa (kuten ei muitakaan lemmikkejä) viedä sisätiloihin. 

Mutta pidemmittä puheitta, oikein hyvää juhannusta jokaiselle! Olkaahan ihmisiksi. 

Höntsäiltiin tokon merkeissä pari päivää sitten. On mulla ihan kiva borzoi siihen hommaan.



Nellan uudet valjaat.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kuinka on elo uuden perheenjäsenen kanssa lähtenyt sujumaan


Otsikkohan se jo aiheen kertoo. Eli miten meillä on lähtenyt arki rullaamaan uudella kissavahvituksella. Lillin tulosta kun nyt lauantaina tuli kaksi viikkoa. 

Lillistä ja Nellasta on tullut ihan ylimmät ystävykset. Pesevät toisiaan ja painivat kuin heikkopäiset. Lilli on pistänyt Nellaan (joka on ehkä maailman laiskin kissa) kunnolla liikettä. Edellisiltana viimeksi todistin kun Nella hyppäsi sohvan selkänojalta Lillin perään monta metriä pitkän ja korkean loikan. Ei oo muuten ennen niin tehnyt :D
Välillä painit menee jommankumman mielestä jopa liian rajuksi ja sitten tulee vähän sähinää ja murinaa, mutta silti ei ole aikaa olla mykkäkoulussa vaan meno jatkuu ihan yhtä hysteerisenä. 
Myöskin tuo hiekkalaatikkojuttu saa mut pyörittelemään silmiäni. Kaikkialta kun ennen Lillin tuloa etsin, että talossa pitäisi olla hiekkalaatikko per kissa, että molemmilla olisi sitten oma kippo. Ja just joo, nämä ovat kyllä ihan alusta saakka juoksennelleet ristiin toistensa laatikoilla, nyt näyttää siltä että toisesta laatikosta on tullut se jossa käydään isolla hädällä, toisella sitten pienemmällä.
Sekä mua riemastuttaa se tosiasia, että näen erittäin ison ja positiivisen muutoksen Nellassa. Se tosiaan vaivautuu juoksemaan ja liikkumaan paljon enemmän kuin ennen kaveria, sekä kaikki se pienikin ongelmakäytös jota sillä oli ennen Lilliä, on haihtunut kuin savuna ilmaan. Ellei lasketa sitä että se ei ole päässyt edellenkään yli mun työpuhelimen laturista, jota se yrittää päästä järsimään heti kun silmä välttää ja mulla on luuri latauksessa. Muutenhan turvallisuussyistä meillä ei mitään ylimääräisiä johtoja loju lattioilla, kun tuo yksi niistä tykkää turhan paljon. Tosin se työpuhelimen laturi näyttää siltä, että mun pitää ennen työsuhteen loppumista käydä ostamassa uusi... On silti sen verran hyvin se saatu rei'itettyä.

Hippu ja Lilli pitävät toisiinsa kunnioittavaa välimatkaa edelleen. Samaan tapaan kuin Hippu ja Nella. Mahtuvat hyvin saman katon alla elämään, eivätkä turhaan käy toisiaan ahdistelemassa. Hippu ei vaan tunnu oikeen tietävän miten pärjätä, kun talouteen on ilmestynyt uusi hiekkalaatikko ja ruokakuppi. Sillä kun on (harvinaisen ärsyttävä) pakkomielle kissankakasta ja kissaruuasta. Vähänväliä yrittää mennä vuorotellen jonkun kohteen luokse väijymään ja on muuten loukkaantunut kun tulee komento lopettaa. 

Ja sitten tuo kennelpoika, rakas avomieheni. Joka oli ensin täysin vastaan koko kissaa. 
Nythän se on keksinyt koko litanian uusia lempinimiä Lillille, käytetyin on ehkä pikkukisu. Että se on liikuttava kun se pehmeesti huutelee pikkukisua ja käy sitä silittämässä. Syliin ottaa paljon ja leikkii. On siis ihan totaalisen heltynyt ko. tapaukselle, kuten tiesin käyvän. Lauantaina kun sanoin että Lilli on ollut meillä nyt kaksi viikkoa niin Roni ihan ihmeissään oli kun kuulemma tuntuu siltä että se on ollut täällä aina. Niimpä. 

Ja itse Lillihän on kovin sulavasti sujahtanut joukkoomme. Keksinyt jo pari perin ärsyttävää tapaa, mutta plussana voidaan pitää sitä, että se jopa tottelee (ainakin useimmiten) kun kieltää. Vähänkin kun jokin kaapin ovi jää auki tai aukeaa Lillin ollessa lähistöllä, voi olla varma että se on kaapissa eikä pois tule ilman vastalausetta. 
Sylissä se viihtyy edelleen ihan superhyvin ja on kova kehräämään ja pusuttelemaan. Oi kyllä, pusuttelemaan. Elukoitten lelut meillä on erillisessä laatikossa olohuoneen lattialla, ja siellä Lilli tykkää istua yksinään ja tutkia ja valikoida leluja huolella. Osaa sieltä sitten valkata lempparin ja ottaa sen laatikosta pois ja leikkiä sillä. 
Parvekkeelle jätin (unohdin) kantoboksin ja siellä se nyt näköjään saa ollakkin, kun Lilli sinne jatkuvasti menee nukkumaan. 
Ulkona ollaan käyty kahdesti, mutta ei Lilli vielä oikeen osaa antaa arvoa koko hommalle, on lähinnä ollut peloissaan ja pyrkinyt rappujen oville. Joten odotellaan siihen saakka että saan hommattua sille omat valjaat jotta voidaan ottaa Nellakin mukaan ulos. Jos sitten Nellan rohkaisemana Lillikin uskaltaisi paremmin tutkia ulkomaailmaa. Mutta jos ei juttu tunnu omalta, niin ei pakko ole tietenkään pihalle mennä. 
Lisäksi Lilli on todella helppo käsitellä. Yhden takun siltä housuvilloista leikkasin ja oikein nätisti odotti paikallaan, Nellan kanssa kun oltaisiin taas vaihteeksi samassa tilanteessa saatu painikisa aikaiseksi. Tarkoitus olis myös kokeilla Lillin punnitsemista keittiövaa'alla kun se niin nätisti pysyy paikallaan (toisin kuin eräät...), kun Lilli tuntuu niin kevyeltä Nellaan verrattuna. Nellastahan tuli heti kauhea tonnikeiju Lilliin verraten. 

Lilli ja Nella ovat myös menossa heinäkuun lopussa pölläkariin jollekkin lasten leirille johonkin lemmikkiesittelyyn edustamaan kissoja. Kaverini on töissä jonain nuoriso-ohjaajana Rauman kaupungilla ja on ilmeisesti yksi leirin vetäjistä, joten jotenkin erehdyin sanomaan kun kyseltiin, että mä voisin tuoda kissoja edustamaan nää omat kaks karvasta. Lisäksi paikalle on tulossa vissiin ainakin koiria, kilpikonnia ja kaneja. 



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Pieniä lentäviä hollantilaisia

Kävin eilen kollassa ihailemassa kaverini Heddan kanssa Heddan isosiskon schapendoesin (Kennel Black Quebe's) viiden viikon ikäisiä pentuja. Samalla tapasin toki pentujen emon ja kolme aikuista partacollieta, (jotka on myös kivannäköisiä otuksia, en vaan ikipäivänä jaksais hoitaa sitä turkkia). 
Mutta oi jeesus mitä ihania pienia karvapalloja pennut olikaan! Tuttuun tapaan rakastuin välittömästi ja pentukuume nousi nollasta sataan varmaan jossain sadasosasekunnissa. Oltiin ensalkuun pennelien kanssa hetki takapihalla hillumassa, minkä jälkeen kannettiin ne sisälle pentuaitaukseen ja siellä vielä tohistiin, kunnes yksi toisensa jälkeen sammui tasan siihen missä sattuivat sillä hetkellä olemaan. Ja pakko on taas nostaa esiin se pennun haju. Mä niin tykkään siitä tuoksusta, ihan vaan siksi koska se niin heti tekee sen pentufiiliksen ja ihastuksen.
Pentuja oli kolme urosta ja kaksi narttua, jokainen toinen toistaan hurmaavampi. Eniten ehkä ihastuin toiseen narttupentuun, se oli hyvin rauhallinen (ikäänsä nähden siis). Sekin saattaa tosin tehdä asialle jotain että juuri tämä pentu eniten mun sylissä taisi viihtyä. Toinen nartuista on jäämässä Heddalle. 
Roni jo kauhuissaan ilmoitti heti kun kerroin olevani menossa pentuja palluttamaan että yhtään et sitten tuo sieltä kotiin ja se on sit varma. Miten niin oon antanut aihetta pelätä että niin kävisi? :D Naureskellen kiusaksi sanoin etten mä nyt vielä tuokkaan kun eivät oo vielä luovutusikäisiä. Sain muutaman pahan ja hätääntyneen katseen ennenkuin kepo ymmärsi että se oli vaan vitsi. Tänään oon vuosien tauon jälkeen lähdössä Kodisjoelle issikkatallille ratsastamaan, ihme ettei Roni jo ole ehtinyt huolestua että tuun sieltä islanninhevonen mukanani kotiin. 













maanantai 6. kesäkuuta 2016

Paaaaljon onnea Milli!


Meidän Milli, joka on ihan liian vähän ollut esillä blogissa, täytti lauantaina 4.6 jo huikeat ja kunnioitettavat kaksitoista vuotta, joten ajattelin omistaa tämän postauksen yksinoikeudella ihan vaan Millille!

Milli on ainut jäljellä oleva jäsen meidän paimenkoiralaumasta, johon sen lisäksi aikoinaan kuului kolme pk. collieta, jotka ovat jo kaikki siirtyneet enkeliksi pilven reunalle, kuka mistäkin syystä. Milli on se meidän perheen ikuinen hönö, muistan kun se joskus nuoremmilla päivillään jopa kävi vähän mun hermoille välillä kun se jaksoi hössöttää ja kulkea perässä ihan joka paikkaan. Pentuiässä sille jäi kerran ongenkoukku huuleen kiinni kun oltiin mökillä ja saatiin keskeyttää mökkireissu hössön seikkailujen takia kun eläinlääkärikeikkaa pukkasi.

Meidän agilityhuippu. Millillä olisi ollut potentiaalia paljon enempäänkin agilityn saralla, valittetavasti sille luoja soi ohjaajiksi kaksi turhan nuorta koiraharrastajaa, jotka vasta opettelivat koiraharrastuksen saloja. Mutta kärsivällinen harrastuskaveri Milli oli, sekä sille oli jo sekin ihan huippua kun pääsi aksaamaan! Pikkusiskoni kanssa kävivät voittamassa vuonna 2010 Nuorten Agilityn SM-pronssia. Not bad. Pari muuta starttiakin Millillä on takana virallisista kisoista, sekä useampia sitten epiksistä. Nopea ja tarkka suorittaja, joka oppi nopeasti jutun kuin jutun, niin agilityssä, kuin muissakin jutuissa. 

Nuoremmalla iällä vähän eroahdistunut, sekä aina oli ihan pakko räksyttää kaikki vieraat jotka meille tuli. Nykyään kun jo ikää on mittarissa enemmän, ei se räksytä eikä jännitä enää. Siitä on tullut sellainen lupsakka koiravanhus. 

Ikä ei vielä sen suuremmin näytä painavan. Muutamaan kertaan mun kanssa päässyt metsään lenkkille vapaana juoksemaan, ja siellä se painelee vinttien perässä tuhatta ja sataa ja sen riemu säteilee ympäristöön.
Ulkonäöllisesti Millistä näkee jo, että ikää on, mutta tosiaan, luonne on täyttä kultaa ja virtaa riittää. Ainoastaan kuulo näyttää heikentyneen, ei aina kuule kun menen käymään kylässä ja voi sitä riemun määrää kun se näkee että oon tullut. Samoin kun muistinvirkistykseksi ollaan temppuja yritetty tehdä, ei niistä oikeen mitään enää tule kun ei Milli kunnolla kuule käskyjä. Ei sillä, etteikö se silti yrittäisi tarjota kaikkia elämänsä varrella oppimiaan temppuja :D Mutta ei niitä temppuja pakko olekkaan tosikkona tehdä (eikä pidäkkään), enkä halua korottaa ääntä Millille edes sen sen takia että se kuulisi käskyn. Antaa toisen tarjota temppujaan ja palkataan niistä. Ei se tuossa iässä enää ole niin viimisen päälle. 

Olen viime vuosien aikana oppinut arvostamaan Milliä ihan eri tavalla kuin joskus. Se on nykyään vain niin herttainen. Ihan täys pösilö edelleen, mutta ei samalla tavalla kuin ennen. Mielettömän rakas koira, joka muistuttaa mua aina siitä paimenkoirien ihanuudesta ja menneisyyden muistoista. Haluan Millin kanssa tehdä niitä muistoja vielä lisää, vaikkakin metsälenkkien muodossa. Ei ole rentouttavampaa kuin metsässä kävely koiran kanssa, jonka häviämistä maailman kartalta ei tarvitse hulluna pelätä (katson nyt teitä arvon vinttikoirani). On ihanaa kun se kulkee siinä lähellä, tietäen että sen mielestä parasta maailmassa on vaan olla omien ihmistensä lähellä. On ihanaa istahtaa kallion laelle katsomaan ja kuuntelemaan hiljaista metsää, kun toinen painautuu kylkeen. Mun pitäisi tehdä enemmän aikaa Millille vielä kun voin, ennenkuin se on myöhäistä. Valitettava tosiasiahan kun on, etteivät nämä rakkaimmat elä ikuisesti. 

Onnea siis Buffing Fair Lady Sofie, Milli! Toivottavasti meillä on vielä paljon aikaa lähteä kävelylle sinne metsään ja tehdä temppuja. Toivottavasti jäljellä on vielä paljon terveitä ja hyviä päiviä, jotka jäävät kauniiksi muistoksi mieleen. 
Kuten ystäväni Hedda (jolla oli myöskin vanhaksi elänyt, nyt jo edesmennyt schapendoes) sanoi kun Millin iästä pari viikkoa sitten juteltiin "mikäs ne schapet luovuttamaan sais". 
Vaikkei schapendoes se "mun" rotu olekkaan, mutta jos Millin vois kloonata, niin kertokaa. Sen mä ottaisin. 

Milli ja Noora, Nuorten Agilityn SM-kisojen karsintaradan voitto 2010




Laitetaan nyt ne kamalimmatkin kun mulla itsellä Millistä niin vähän kuvia on... :D




Noora ja Milli Nuorten Agilityn SM-pronssia 2010! 



Muistatko ystävä pentuuttain
olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.

Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.

Et arvannut, silloin ikää kun saan
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu pentu tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.

Silloin huomaat sen jo sinäkin
olen aarteesi rakkain ja parahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.

Omaa tehtävää rinnallas suoritan vaan
sen huomaan, - hellyytes tuntea saan.
Niin rikas on kaikki eloni tää,
kauniit aatokset sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie.

Oli mieleni avoin ja rehti se ain
en tunne vilppiä rakkaudessain.
Ohimollani kannan jo hopeaa
se arvoani ansaittua kaunistaa.






keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kun sä oot hullu, niin sit sä oot

... Ja hulluus ilmeisesti kukoistaa täällä päässä. Menin sitten meinaan hankkimaan toisen kissan Nellalle kaveriksi.

Ajatus lähti liikkeelle siitä kun mulle tarjottiin kahdeksan kuukauden ikäistä tyttökissaa ajanpuutteen vuoksi. Väkisinhän sitä kiinnostuu heti vaikkei pitäis, tällänen hullu kissanainen kun musta on koirajuttujen ohelle kuoriutunut. Viestiteltiin entisen omistajan kanssa ensin pari päivää, sain kuvia ja mulle kerrottiin kisusta, sittenpä jo soiteltiinkin. Puhuttiin yhdenkin puhelun aikana vähän päälle tunti. Kissan entinen omistajahan on myös Nellan entinen omistaja, siksi mulle tätä kattia tarjottiin, kun osattiin luottaa että täällä olis hyvä koti jossa on aikaa ja huolenpitoa tarjolla.
Kriiseilin aikani, sydän sanoi ehdoton kyllä, haluan tämän kissan ja just tämän, järki vähän (huolestuttavan vähän ainakin jokaisen muun mielestä) yritti sanoa ei, Roni sanoi ei ja vähän vanhemmatkin jarrutteli, vaikkeivat nyt suoraan sanoneetkaan (eivätkä voi estää kun en heidän kummankaan katon alla asu :D). Tosin luulen ettei niillä käynyt mielessäkään että mä menisin ja sen kissan oikeesti kotiin asti roudaisin. Voi kulkaa äiti ja iskä, mun oli pakko. En kaikkia maailman eläimiä voi adoptoida (todellakin tekisin senkin jos vaan voisin), mut sit kun se tulee vastaan niin kyllä sen tietää. Heti kaikessa näkyi ja tuntui se, että uusi kissa on mua varten ja mä sitä. Ensitapaamisella se oikein painautui mua vasten ja puski, sekä kehräsi. Ihan kuin se olis heti tiennyt, että mä oon sen uusi omistaja. Enhän mä voi torjua pienen, viattoman kissanpennun rakkautta. Kukapa voisi. Mä haluan antaa myös tälle uudelle hyvän, pitkän, turvallisen ja tasapainoisen elämän, jossa sille on aikaa ja rakkautta. Yks kivoimmista asioista maailmassa on juurikin kissojen kanssa leikkiminen. Niin paljon on vastaan pitkin nettiä tullut aina toinen toistaan suloisempia, kotia etsiviä kissoja, mutta mikään niistä ei ole kolahtanut mulle samalla lailla kuin tämä. Aina vaan olen sydämeni pohjasta toivonut, että nekin kodittomat löytäisivät ne omat ihmisensä jotka on olemassa juuri niitä varten.

Sain käyttää kyllä ihan kaikki puheenlahjani Ronin suhteen. Siltä tuli hyvin tiukkaa eitä ja mä matelin, lahjoin, suostuttelin ja anelin. Jossain vaiheessa se meni jo itkuksi, niin kovasti olin päättänyt että tämä on se mun toinen kissa. Mut sitten yhtäkkiä se suostuikin. En tiedä heltyikö se kun näki ja ymmärsi kuinka paljon halusin just tämän kissan, vai eikö se vaan yksinkertaisesti jaksanut enää kuunnella mun jankutusta, mutta vastaan väittäminen loppui ja se taisi hyväksyä tosiasiat. Meille tulee toinen kissa.

Lauantaina (28.5) mä sitten hain Lillin kotiin. Roni oli golfkisoissa ja kun tuli kotiin, Lilli oli sängyn alla hengailemassa. Maailman epäluuloisin ilme naamalla (se olis oikeesti pitänyt saada videolle) Roni tuli sisälle ja katteli ympärilleen. Sit vilkas mua ja kysyi että meninkö mä nyt hommaamaan sen kissan. Käskin kattoa vaatelaatikkoon. Sinne se meni ja veti laatikon auki ja näki Lillin.
Vähän yritti ensin olla kuin ei yhtään tykkäis, mutta nopeesti kun silmä vältti oli Roni silittelemässä ja juttelemassa Lillille.

Toisen kissanhan otin pääasiassa Nellalle kaveriksi (ja siksi koska kissat on huippuja). Nellalla on ikävä tapa tylsistyessään käyttäytyä kuin idiootti, ja monilta kissojen kanssa kauan eläineiltä kun olen kysynyt, on ehdotus aina ollut hankkia kaveri. Nellalahan oli kaveri ennen meille tuloaan, ja ajattelin että ihan fine, luulis sen jotain muistavan.
Noh, kun Nella tajusi että reviirillä on tunkeutuja, alkoi hemmetinmoinen sähinä ja murina. Pointsit Nellalle siitä ettei edes ole yrittänyt käydä Lillin päälle. Eikä Lilli kyllä antanut ole paljon aihettakaan, hyvin kunnioittaa vanhemman kissan "otappas kakara vähän etäisyyttä"- käskyjä. Tosin jo sunnuntaina, vuorokauden meillä olemisen jälkeen, veti kissat ihan mieletöntä rallia keskenään ja läpsivät toisiaan ilman sähinän häivääkään. Sähinät ulottuivat lähinnä siihen kun Nella oli syömässä ja Lilli tuli liian lähelle, tai kun Nella oli nukkumassa tai mun/Ronin sylissä ja toinen änki liian liki. Tiistaina jo painivat ja pesivät toisiaan. 

Lilli itsessäänhän on ihan älyttömän hurmaava tapaus. Näyttää hurjan paljon Nellalta, joskin pää on vähän pienempi (pakollinen huomio :D) ja väri tummempi. Pikkunenhan tuo on kooltaan Nellaan verrattuna muutenkin kun ikää on vasta kahdeksan kuukautta. Hassun näköisen siitä tekee se, että sillä on vain joku about kolme valkoista viiksikarvaa, loput mustia, eli se näyttää vähän kovia kokeneelta välillä.
Nellaan tutustuu pikkuhiljaa tosi hienosti, samoin Hippuun. Hipun ilme oli kertakaikkiaan järkyttynyt kun se näki Lillin, mutta ilmeisesti sekin on vaan tyytynyt osaansa että tää kämppä on omanlaisensa eläintarha. Kertaakaan ei ole rähähtänyt, yrittänyt jahdata tai olla muutenkaan ilkeä. Tosin Lilli vähän kammoksuu Hippua edelleen, joten mitään todellista kontaktia ei edes ole tapahtunut.
Luonteeltaan Lilli on kultainen. Siinä missä Nella on vähän tollanen oman tiensä kulkija jolla on tarkat ajat koska tullaan syliin, Lillistä on maailman parasta päästä syliin tai kun joku silittää. Lillin ekana yönä, tai no, mun tapauksessa päivänä yötyön takia, heräsin siihen kun toinen komeesti kehräten tuli nukkumaan mun viereen tyynylle. 
Koneella kun istuu, toinen tulee sohvan selkänojalle taakse makaamaan ja painaa pään olkapäälle. Ja kehrää tosi lujaa.
Huomasin myös, että Lilli noutaa hiuslenkkejä kun sille heittää sellasen. Tätä on suuren huvituksen vallassa leikitty paljon. Ja Lilli on onnessaan. Lisäksi se osaa seisoa pitkiä aikoja kahdella tassulla, ja aina nukkuessaan se kehrää todella lujaa. Nellaa se palvoo, ja sehän sopii Nellalle. 
Tutustumisvaihehan tässä on itsekullakin käynnissä, mutta kaikki näyttää ihan ookoolta. Nellalla on kaveri ja mulla toinen kissa ja Lillillä uusi hyvä koti, josta sen ei ikinä tarvitse lähteä pois. Aika paljon olen valmis uhraamaan nelijalkaisten puolesta. Roni ja Hippu pyöritelkööt silmiään :D

Ja mikä parasta, oon ollut aina vähän "pahana" siitä kun Nella on ihan ominut Ronin omakseen. Sitä se seuraa ja palvoo, käy ensisijaisesti sen sylissä silitettävänä, mun syliin tullaan vaan jos Roni ei oo paikalla. Mutta Lilli näyttää heti keksineen että mä olen se huipputyyppi joka kyllä aina ottaa syliin ja silittää. Tosin se on vähän häiritsevää kun käy vessassa...

Lisäksi lempinimiä on jo kertynyt paljon. Eihän meillä edes kutsuta elukoita niiden oikeilla nimillä juuri koskaan. Hippu on suurimman osan ajasta Hippo tai Piips, Nella on Nebs tai ihan vaan kisu, ja Lillistä on jo tullut jo Lilsberi, Bonnie ja Tilsit (-juusto) :D 

Ja nyt kun äidille kerroin muutaman päivän jälkeen siitä että Lilli on täällä, oli kommentti vaan et "kyllä mä sen arvasin".

Mutta pidemittä puheitta: Tervetuloa meidän perheeseen Lilli!

Ja että näistä huokuu se kaverin tuoma onni. Tosi nopeesti ystävystyneet, ja nyt ovat ihan kovia leikkimään.
Jos ei muuta, niin Nellan kannalta tää oli oikea ratkaisu. Ihan kaikki häiriköinti on loppunut kuin seinään.