tiistai 25. lokakuuta 2016

On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama, kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.

Syyslomalainen täällä moikka! Parasta opiskelussahan on tietysti lomat. Tai siis, on siellä koulussakin (työharjoitteluista nyt puhumattakaan) ihan mukavaa kun opiskeltavat asiat on mielenkiintoisia ja mieluisia, mut osaa tätä tyhjänpanttina olemista ja peukaloitten pyörittelyä sit arvostaakkin. 
Tosin ihan kokonaan en onnistu tän viikon lomankaan aikana koulujutuista irtaantumaan, mulla olis tuolla oottelemassa tehtävä jos toinenkin, jotka pitäis miltei kaikki saada väännettyä valmiiksi maanantaihin mennessä. Siitä huolimatta sitä eksyy blogin pariin, tai aattelee käydä kattomassa VAAN yhden jonkun kivan videon youtubesta, mutta kolmen tunnin päästä sitä huomaakin että on edelleen siellä youtuben ihmeellisessä maailmassa kattomassa videota miten puhutaan kirahveille tai heitetään meetvursti tuolille. Eli wish me luck tänkin asian suhteen. 

Päälle viikko sitten potkasin niin sanotusti molemmat kissat pihalle tästä kämpästä, ne meni äitini luo vähän "lomalle", että itse kukin kotiin jääneistä sai lepuuttaa hermojaan. Kisuilla oli jo pidemmän aikaa ollut joku idioottimaisuuden aikakausi ja lopullisesti ns. kamelin seläin katkaisi rakas Lilli, joka ihan vaan ohikulkiessaan onnistui tikkaamaan kullanarvoisen MacBookkimme turhan arvokkaan laturin säpäleiksi. Ei ollut itku ihan hirveen kaukana. Ja tietenkään raumalta ei edes löytynyt liikkeistä uutta laturia, mut onneksi mun piilevät MacGyver- taidot nosti päätään ja sain erinäisillä toimenpiteillä viriteltyä väliaikaislaturin. Vois vaikka kirjotella niksipirkkaan. 
Kissoilla oli vissiin ollut ihan mukavaa äitillä. Seuraavana päivänä kun käytiin pikkuhaisulit hakemassa takaisin kotiin, ne mulkoili meitä vähän pahasti kun ovesta sisään astuttiin. Mutta ilmeisesti oli ihan tarpeellinen reissu niillekkin, sillä kotiinpaluun jälkeen molemmat on taas olleet niin kilttejä ja kultaisia, eikä mitään oo hajonnut. Ronin kanssa naureskeltiin että kun muut (huolestuttavan moni jopa meidän ikäluokasta) pitää lapsivapaita, niin me pidetään kissavapaat :D Kiitos äiti kun otit termiitit kylään! 


Tiistaina (18.10) otettiin äitin ja Hasjan kanssa rintamasuunta kohti Eurajokea ja kunnaneläinlääkäriä.  Hasjan kun oli aika saada taas rokotukset kuntoon. Visiitti oli nopea ja Hasja the maalaisjuntti käyttäytyi oikein fiksusti, vaikka odotushuoneessa oli toinenkin koira. Rokotteet antoi laittaa ihan ilman mitään venkurointia ja sydänkin kuulosti ilmeisesti vallan hyvältä. Hasja sai myös elliltä positiivista palautetta hyväkuntoisista hampaistaan. 
Oli oikein mukavaa päästä Hasjankin kanssa välillä johonkin, vaikka sitten eläinlääkäriin.


Seuraavana päivänä (19.10) lähdin käymään lainalapseni Akun kanssa taas Mustissa ja Mirrissä pentutreffeillä. Tällä kertaa oltiin ihan kaksin liikenteessä ja matka sinne ja takaisin taitettiin kävellen. Hienosti Aku jaksoi, vaikkakin löi varsinkin menomatkalla liinat kiinni pariin kertaan ja tietysti aina suojatiellä. Onneksi kyseessä pieni koira, joten eikun kakara syliin ja puolijuoksua tien yli ennen kuin valot vaihtuu taas punaiseksi ja joku ajaa yli. 
Treffeillä pentuja oli jotain 6kpl, en enää edes muista. Hienosti Aku leikki kaikkien kanssa, varsinkin shelttipennun kanssa siitä tuli ihan ylimpiä ystävyksiä. Paikalla oli myös harrastevalokuvaaja joka otti jokaisesta pennusta kuvia liikkeeseen kootussa "studiossa". Kuvia en vielä oo käsiini saanut, mutta kai Akustakin edes yksi onnistunut kuva tuli, vaikka laps hääräskin ympäriinsä ja paikalla oleminen oli täysin vieras käsite. 
Matkaan mukaan lähti myös viime treffeillä mun arvonnasta voittamat palkinnot, jotka oli pelkkää pentutuotetta, joten lykkäsin ne vaan Pinjalle. Vaihdossa sain Mustin ja Mirrin repun, pussin nameja ja Royal Caninin kalenterin. 


Maanantaina (24.10) sain jonkun päähänpiston ja soitin iskälle jos se voisi olla kiva ja tuoda Merrin meille. No, iskä oli kiva ja toi mussukan tänne. Hengattiin hetki meillä ja Hippu oli ihan pähkinöinä kun "pikkusisko" tuli häntä katsomaan. Vähemmän pähkinöinä olikin sitten Lilli, joka ei Merrin vierailua arvostanut mitenkään kovin korkeelle. Totaalinen jähmettyminen ja kissa paisuu silmissä. Onneksi Merri on tollanen rento kaveri, kävi kerran molempia kissoja nuuhkasemassa ja totesi vissiin etteivät oo hänen mielenkiintonsa arvoisia. Nella tosin ei reagoinut Merrin tuloon mitenkään, sillä oli (kuten aina) ihan omat kuvionsa meneillään. 
Hetki tosiaan oltiin meillä, mutta siinä vaiheessa kun alko tuntua että klaustrofobia iskee itse kullekkin kun Ronikin vielä tuli töistä kotiin, keräsin venäläiset kokoon ja lähdettiin lenkille. Hippu on ehkä maailman rasittavin aina aluksi kun toinen koira lähtee mukaan lenkille, varsinkin jos se toinen on Merri. Tyyppi vetää kuin höyryveturi eteenpäin ja sellainen esityksen maku leijuu ilmassa. Käveltiin ensin kaivopuiston koirapuistoon, jossa oon viimeksi käynyt kauan sitten. Siellä sitten kauhukaksikko irti ja ihme kyllä Hippu sai Merrinkin juoksemaan kanssaan. Myöskään noita kuvaillessa en tällä kertaa päätynyt hermoromahduksen partaalle, vaan molemmat sopuisasti jaksoi poseerata mulle kun lahjuksina oli ilmeisesti herkullisia nameja. 
Puistossa nuo kuluttikin suurimmat energiansa ja matka jatkui sopuisasti. Päätin vaan että kävelen kaksikon kanssa iskän luokse ja jätän sitten Merrin taas sinne. Koukattiin saharannan kautta ja Merri ikäänkuin lähti multa käsistä ja ennenkuin kissaa ehti sanomaan, se istui kynääriään myöten (luultavasti, en käynyt itse kokeilemassa) kylmässä meressä. Ensin en tiennyt olisko pitänyt itkeä vai nauraa, mukaan veteen pääsi meinaan myös nahkahihna. Mutta siellä se vesipeto kuitenkin tyytyväisenä istuskeli eikä ollut mikään kiire pois. 
Tämän episodin jälkeen onnistuttiin loppumatka taittamaan ilman erikoisia välikohtauksia ja iskän luona Hippu pääsi vielä vetämään kunnon rallit Hasjan kanssa. 








torstai 13. lokakuuta 2016

Voi surku...

Niih. Kirjoittelin vuosi sitten syksyllä (tosin hyvin lyhyen kaavan mukaan, lähinnä maininnalla) siitä miten Hippu sai ilmeisesti epilepsiakohtauksen ja asian jätin siihen. Noh, nyt en jätä vaan avaan asiaa vähän enemmän ja kerron tämän hetken kuulumiset asian tiimoilta, aloittaen viimeisimmästä. 

Viime sunnuntaina (9.10) oltiin Hipun kanssa ihan normaaliin tapaan lähdössä ulos iltapissalle. Ulos lähtöä tekevä koira oli normaaliin tapaan todella iloinen, häntä heiluen ja silmät loistaen odotteli että saan topattua itseni kylmyyttä vastaan ja avaan oven. Hississä ja vielä ulko-ovella oli innoissan sohlaava Hippu. Päästiin meidän rapun ovelta kuljettua ihan muutama metri kun huomasin että mun taakse jättäytynyt koira kaatuu maahan. Ensimmäinen ajatus oli että se kierii, koska sitä se harrastaa ulkona. Hajuissa kierimistä. Mutta yhtä nopeasti tajusin ettei se sitä asfaltilla ikinä tee, ja siinä vaiheessa koira jo alkoi kouristella. Nopeesti kuitenkin sain reagoitua valtavasta säikähdyksestä huolimatta ja olin kontallaan koiran vieressä. Pidin sitä maassa ja yritin jutella rauhoittavasti kun raukka kovasti yritti kouristuksista huolimatta ylös. 
Kouristukset eivät kestäneet kauaa, vaikka itsestä se tuntui ikuisuudelta ja mua sattui niin paljon katsoa sitä, tietäen että en juuri nyt voi tehdä mitään. Siellä mä istuin itkien pimeessä syysillassa peläten että rakkain asia mun elämässä kuolee mun käsiin. Vaikka äiti sanoikin kun tän sille kerroin, ettei se varmaan oiskaan Hipulle se paskin paikka kuolla. 
Kouristukset kun loppui, Hippu kuitenkin kampesi itsensä heti ylös. Soitin välittömästi äitille ja puhelun aikana kierrettiin vaan sen verran ulkona että tekee asiansa ja palattiin heti kotiin. Kotona edelleen jossain sokkitilassa sain Ronille kerrottua mitä oli tapahtunut. Roni on ihan koukussa xboxilla pelaamiseen ja normaalisti sitä ei saa siitä hereille millään, mutta kun se tajusi mitä oli tapahtunut, loppui pelaaminen kuin seinään ja kuulokkeet lensi sohvan pohjalle. Kyllä sekin niin vain Hipun on ottanut omakseen ja enempää en kai voisi toivoakkaan. 



Tiistaina soitti Hipun kasvattaja Päivikki, joka oli mun facebookista lukenut kohtauksesta. Juteltiin ja pohdittiin mikä voisi olla, onko se epilepsiaa, vai onko mahdollisesti esim. päässä kasvain joka sen aiheuttaa. Mene ja tiedä, mielessä silti on taas ollut sunnuntaista asti joka päivä monta kertaa. Ja voin vain sanoa että on onnea matkassa, kun ihanan koiran lisäksi olen saanut noin ihanan kasvattajan sille. En tykkää yhtään puhua puhelimessa kun suunnilleen äitini ja isäni kanssa, muuten jännittää liikaa. Mutta Päivikin kanssa oli heti helppo puhua, vaikkei olla (facebookkia lukuunottamatta) juteltu yli kahteen vuoteen. 
Töissä kohtaukset tuli puheeksi työkaverini/työpaikkaohjaajani kanssa, jolla myös koiria. Hänen koirallaan ollut kohtauksia myös ja myöhemmin paljastui aivokasvaimeksi. Uskaltaako tässä enää nukkua?

Ensimmäinen kohtaus tuli syyskuussa 2015, lyhyesti selitettynä Hippu oli muistaakseni kiipeämässä sohvalle ja oli siitä kaatunut lattialle. Itse olin nukkumassa ja heräsin siihen kun Roni tuhannen paniikissa tuli ravistelemaan ja huutamaan että mikä Hipulle tuli. Siitä kun sain pään toimimaan, näin koiran kouristelevan lattialla ja yrittävän nousta ylös ja sohvalle. Koskaan elämässäni en ole niin nopeasti kyllä sängystä noussut kuin silloin. Silloinkaan kohtaus ei kauaa kestänyt ja soittelin seuraavana päivänä meidän eläinlääkärille joka kertomani perusteella veikkaili epilepsiaa. Mutta mistä sitä tietää ennenkuin asiaa alkaa tutkimaan. 


Mun pahin pelko on, että jos (ja kun) sitä aletaan jossain vaiheessa tutkimaan, sieltä paljastuu kasvainta tai jotain muuta. Mä tiedän sen, että multa lähtee järki kun Hippu kuolee. Mä en osaa edes kuvitella elämää sen jälkeen. Mä tarkkailen sen jokaista liikettä ja ilmettä, peläten kokoajan että jotain sattuu tai että sillä on jokin vikana. Vaikka siltikään en sitä päiväkään turhaan pitäisi hengissä, jos tietäisin sen kärsivän. Tiedä sitten kuka meikäläistä pitää hengissä kun se päivä koittaa, että tarvii sanoa ne viimeiset heipat. Mutta onneksi mulla on nyt täällä hyvin iloinen ja aktiivinen koira, joka on ihan liekeissä syksystä ja lehdistä. Ihan kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan, se on vain oma itsensä. Ja mä toivon hartaammin kuin mitään, että se olisi sitä vielä pitkään. Siinä on kyllä koira, jonkalaista toista ei koskaan tule olemaan. 

Jenni 14v ja Hippu n. 4kk vuonna 2009
Sielunkumppanuutta alusta asti.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Kehäpuudeli kävi jälleen mätsärikehässä


Tulinhan tässä sitten "sopivasti" kipeeksi kesken työharjoittelun, joten ajattelin täällä aivastellessa ja yskiessä palata sunnuntaihin, jolloin käytiin mätsäröimässä. Huomautuksena todettakoon että olen tosi pettynyt siitä että sairastuin juuri nyt, mulla kun on maailman ihanin työharjoittelupaikka eräässä raumalaisessa päiväkodissa, jonne joka aamu meneminen on aina yhtä mieleistä. Toivotaan että olo kohenee nopeasti ja pääsen vielä takaisin ennen kuin tämä jakso loppuu ja seuraavaa harkkaa (sentään samassa paikassa) saa odotella puolitoista kuukautta. 
Mutta nyt siihen mätsäriin.

Sunnuntaina (2.10) kipaistiin Hipun kanssa jalkaisin vähän ennen kahtatoista Pick'N Payn pihalle (mihinkä muuallekkaan) mätsäriin! Mätsärin järjesti Jeten's Paw, joka on ilmeisesti jonkun sortin koirille suunnattu hihna- ja pantaliike. 
Paikalle saavuttiin ihan joku 15min ennen ilmoajan loppumista ja paikalla oli mielestäni tosi vähän koiria, jos vertaa siihen miten niitä tällä seudulla on yleensä. Ilmoitin Hipun isoihin aikuisiin ja siirryttiin kehän laidalle hengailemaan harjojen kera.
Äitini ilmaantui pian myös paikalle mulle seuraksi (ja kuvajaaksi), joten ihan yksin ei tällä kertaa koko mätsäriä tarvinnut fiilistellä.

Ennen isoja aikuisia kehässä oli isot pennut joita oli n. 10kpl ja isoja aikuisia oli ilmoitettu vain 9! Ihan älyttömän vähän, kun yleensä niiden määrä täällä päin liikkuu siinä 30-40 kappaleen tiennoilla per mätsäri. 
Me oltiin se taktinen luku (40)9 joten päästiin kahden muun kanssa samaan aikaan kehään. Borzoita paikalla oli taas edustamassa Eija miehensä ja kolmen borzoin kanssa ja hänen borzoistaan Grontti olikin toinen meidän kanssa samaan aikaan kehässä olevista. 
Tuomari oli kiva, piteli kauniisti ja mun iloksi liikutti paljon! Hippu antoi pidellä (taas) hienosti, ei hätkähtänyt suuntaan eikä toiseen ja liikkui taas hyvillä mielin alkuun vähän liiankin reippaaseen tahtiin. Ikää kysyessä kun kerroin Hipun olevan 7,5 vuotias saatiin taas se "ai niin vanha jo? Tehän ootte jo melkein veteraaneja". Ei ne kommentit mua haittaa, naurattaa vaan. Eikä Hipusta kyllä päällepäin ikinä uskoisi että ensi vuonna ihan oikeasti kirmataan jo veteraanikehissä.
Kuulin tuomarin myös meidän kaikkien juostessa kehää ympäri sanovan kehikselle että "pitäiskö tästäkin nyt muka taas pystyä valitsemaan?" :D 
Hippu ja Grontti sai punaiset nauhat ja meidän kanssa kehässä ollut koira (ei mitään muistikuvaa minkä rotuinen oli) sai sitten sinisen. 

Sinisten kehässä Eijan Arttu-borzoi voitti koko leikin ja meidän mennessä punaisten kehään mietin jo että nyt ei ainakaan tarvii paljon mistään haaveilla. Punaisten kehässä oli viisi koiraa, joista yksi (tällä kertaa valitettavasti Grontti) käteltiin pois. Ja jotenkin me vaan siellä jatkossa sinniteltiin edelleen. 
Siinä vaiheessa kun sijoittumatta oli enää Hippu ja dobermanni mua alkoi jo naurattaa. Tuomari pyysi kunniakierroksen jonka jälkeen Hippu huudeltiin punaisten ykköseksi! Toistettiin siis viime mätsärin tulokset, kun silloinkin Arttu vei ja voitti siniset ja Hippu punaiset. Kehästä tullessa Eija oli Artun kanssa vastassa ja naureskeltiin että ihanko oikeasti taas :D Mutta kivaahan se vaan on jos tuomari tykkää! 
Bis-kehää odotellessa annettiin Artun ja Hipun päristä keskenään, Hippu kun oli ihan pähkinöinä komean Artun läsnäolosta. Hippu kun on vähän roturasisti, se ei juurikaan hihnassa varsinkaan tykkää leikkiä muiden koirien kanssa, mutta jos toinen koira on borzoi (varsinkin uros) on meidän hienohelma aivan liekeissä! 

BIS-kehässä Hipusta huomasi jo että alkaa väsyttää. Se ei usein ainakaan näytä väsymystään kehässä, joten sitten kun se sen näyttää, se on oikeesti väsynyt. Hippu vekslasi miten sattuu eikä se oikein mihinkään suuntaan halunnut kääntyä kun yritin asentoa korjata ja liikkeetkin alkoi olla jo vähän sellasta Merri-kategoriaa eli perässävedettävää. 
Jatkoon ei päästy, mutta saatiin vielä joku "lohdutuspalkinto" joka sisälsi kaikenlaista pedigree tuotetta. Meidän iloksi kuitenkin Arttu meni ja voitti koko roskan, joten saatiin iloita tuttujen puolesta! Onnea vielä Eija ja Arttu! 

Oli oikein mukava päivä ja lämmin. Ei olisi uskonut olevan lokakuu, kun itsekkin jossain vaiheessa päivää heitin takin pois ja hengailin neuletakissa ja silti oli todella lämmin. Mukavaa. 
Kuvat ottanut äiti osan mun puhelimella, osan omallaan. Varsinkin äitin kännykällä otettu kuvat on laatua peruna, joten anteeksi siitä :D

Niin, ja hyvää eläintenviikkoa kaikille nelijalkaisille! Pitäkää kaksijalkaiset omistanne hyvää huolta. 





Siellä on taas handlerit hereillä :D 

Hippu ja Grontti








Meidän tämänkertaiset palkinnot. Tuo RATIAn panta olis muuten ollut ihan loistava, mutta se on kooltaan enemmän luokkaa nöffi kuin borzoi :D Jos joku kaipaa itselleen siis isoa pantaa, meiltä saa ihan ilmaiseksi.