perjantai 10. helmikuuta 2017

Kun on tylsää: täytä kysely!

Tylsää olis, kun kaverikin lähti vähän "ennenaikojaan" kun kävi kylässä ja mua ei väsytä kiitos vahinkopäikkäreiden jotka menin iltapäivästä nukkumaan. Joten ajanvietoksi aattelin tehdä taas tälläsen kyselyn, mihin törmäsin toisessa blogissa. Viime kyselystä (eri kysymyksillä toki) on aikaakin jo lähes vuosi ja mun mielestä nää on edelleen niin kivoja toteuttaa! Mennään nyt taas lähinnä vaan Hippuun perustuen, kun Merri mulla niin vähän valitettavasti on,

BASICS

Koirasi nimi? 
  - Hippu
Koirasi virallinen nimi? 
  - Vilpertin Hizer
Ikä? 
  - 7v 11kk
Sukupuoli? 
  - Narttu
Rotu/rodut? 
  - Venäjänvinttikoira
Turkin väri? 
  - Valkoinen- kulta


LIFE TROUBLES

Pelkääkö koirasi jotain? Mitä? 
  - En sanois että pelkää, mutta on esim. lasten kanssa vähän varautunut, mikä on täysin ymmärrettävää kun ei ole lapsiin tottunut, enkä siitä syystä lapsia iholle päästäkkään. Tai no, riippuu hyvin paljon lapsesta ja lapsen vanhemmasta, tilanteesta ja Hipun mielentilasta.
Onko koirasi paukkuarka? 
  - Ei.
Allergioita? 
  - Ei tietääkseni.
Eroahdistusta? 
  - Ei.
Onko koirallasi joitain huonoja tapoja? Mitä? 
  - Vetää välillä hihnassa kun höyryveturi vailla minkään näköstä käsitystä siitä, että sillä on korvat joilla voi vaikka kuulla kun hihnan toinen pää komentaa. 
Myös jos pöydälle unohtaa esim. leipäpussin, voi olla varma että sen sisältö ei ole enää tallessa jos Hippu jää yksinään. Silmien alla se ei kuitenkaan käy varastelemassa.
Onko koirasi ollut leikkauksessa? 
  - Jos lasketaan se viime talven kyynären kystan poisto :D


TRICKS & FUN

Harrastatko tai oletko harrastanut koirasi kanssa koiralajeja? 
  - Näyttelyissä on käyty, sekä LV:n maastotreeneissä satunnaisesti. Myös tokoa harrastellaan rennosti omaksi huviksi.
Oletko käynyt koirasi kanssa match show-kilpailuissa? 
  - Aika paljon. Yleensä jos Raumalla järjestetään niin osallistutaan. Välillä lähdetty kauemmaskin, Turku taitaa olla kaukasin missä on pari kertaa käyty mätsäröimässä.
Entä virallisissa kilpailuissa? Missä lajeissa? 
  - Näyttelyt.
Jos koirasi on rekisteröity, käytkö näyttelyissä koirasi kanssa? 
  - No ne se meidän harrastus on ollut, mutta sanottiin harmiksi vuoden lopulla hyvästit juuri veteraaniluokkien kynnyksellä näyttelyille.
Erikoisin temppu, jonka koirasi osaa? 
  - No ei Hippu kyllä osaa mitään ihmeellistä :D Juustoa tms. osaa pitää kuonolla niin kauan että saa ottaa.
Koirasi lempitemppu? 
  - Hipun mielestä maahanmeno, vaikkei se mikään temppu ookkaan. 


OWNER

Kuinka mones omistamasi koira uusin koirasi on? 
  - Toinen. Ja nyt puhun Merristä.
Rotu, josta unelmoit? 
  - Belgianpaimenkoira groenendael ja skotlanninhirvikoira.
Haluaisitko harrastaa jotakin koiralajia, jota et tällä hetkellä pysty? 
  - Agility ja toko tavoitteellisesti.
Mitä arvostat eniten koirassa? 
  - Älykkyyttä (joo se on oikeesti tosi fiksu koira kun haluaa :D), kykyä sopeutua asioihin, miellyttämisenhalua. Oikeestaan kaikkea.
Mikä on mielestäsi tärkein asia, joka jokaiselle koiralle tulisi opettaa? 
  - Perustottelevaisuus.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Päivät pitenee

Työpäivän jälkeen järjestelmäkameralaukku olalle, koira hihnaan ja liukastelemaan alas rantaan. Äiti asuu ihan rannassa ja missä oliskaan paremmat puitteet napsia kuvia kuin lumisella laiturilla auringon laskiessa. Jäällekkin ois varmaan voinut mennä (ainakin lumessa oli tuoreita ajoneuvon jälkiä), mut mulla on niin hillitön kammo luonnonvesiä kohtaan, etten uskalla jäälle mennä. Pelkään niin paljon et putoon jäihin, tai tarkemmin se vesi pelottaa. Kesällähän mua ei saa ees laiturille. Kerran viime kesänä yritin ja heti alkoi huimaamaan ja suunnilleen konttasin sieltä takas turvalliselle maalle :D

 Ollaan siis tosiaan edelleen majoittumassa äitini luona, saa nähdä koska lähdetään pois. 
Otsikon mukaisesti päivät pitenee ja hyvin on mahdollista neljän jälkeen iltapäivällä mennä ottamaan kuvia ulos! Ihanaa. 
Kuvaaminen on mulle niin rakas "harrastus", vaikken mikää viiden tähden kuvaaja olekkaan, mut ei siinä kehity jos ei harjoittele. 

Osaa kuvia vähän pilaa Hipun takajalassa oleva lasten kurakinnas, mut ei anneta sen häiritä. 


















lauantai 4. helmikuuta 2017

“Dogs are not our whole life, but they make our lives whole.”

Kävin tänään heittämässä lenkin Merrin ja Hasjan kanssa. Monta päivää kestänyt paska fiilis ja ahdistus katosi hetkeksi aikaa ja kiitos kuuluu täysin vain noille kahdelle metrinokalle. Onnea on kun elämässä on koiria. 
Kattelin taas lenkillä varsinkin Hasjaa pitkästä aikaa "sillä silmällä" ja totesin taas kuinka kaunis ja tasapainoinen koira sekin on. Sillä on ihan järjettömän hieno turkki, varsinkin sen häntä- ja housukarvoista ois moni muu borzoi kateellinen. Harmi vaan että purenta on mitä on, eikä sen takia oo kaikkia kulmureitakaan. Muutenhan Hassustakin ois varmaan aika nopeeseen tahtiin leivottu muotovalio. Onhan se kyllä yhdessä näyttelyssä käynyt hakemassa H:n, enkä muista yhtään mitä siinä arvostelussa mahtoi olla...? Hampaista johtui kuitenkin pääosin. 
Merrillä on tällä hetkellä jopa turkki, mut sen lihaskunto on ihan olematon, joten sen liikkeet on sen takia kamalat. Nyt vaan äkkiä bodaamaan Merristä lihaksikas, jos sitten vaikka uskaltaisi yrittää mennä kehään. 

Hippu sai uuden paketin tällä kertaa etujalkaan, mutta onneksi vaan ihan lyhyeksi aikaa, kun äiti leikkasi vahingossa kynnestä vähän turhan ison palasen ja verenpaisumus yllätti kun Hipun kanssa palattiin äitini kämpille, missä tällä hetkellä erinäisistä syistä majoitutaan. 
Lääkkeen anto on ihan totaalista tappelua ja tahtojen taistoa. Hippu ei avaa suuta enää ees nenään puhaltamalla ja kun sen lääkkeet saa väkisin survottua hampaiden välistä suuhu, ei oo toivoakaan et se nielasis suosiolla. Myöskin tassun sitominen ja kuratossun laitto (ja poisto) on ihan kamalan ällöttävää ja sitä tassun nostamistakin pantataan viimiseen asti. Hemmetin jääräpää :D Epilepsialääkkeet se ottaa onneksi ihan ok, kun ne on niin pieniä et ei varmaan Hippukaan viitti alkaa niitä kaivelemaan namien seasta pois.
Tosin mä kaivelin pari iltaa sitten epilepsialääkettä kissan suusta, kun putos pilleri lattialle ja Lilli päätti ylettää kulinaristiset kokemuksensa myös koiran lääkkeisiin. Onneks ei ehtiny nielasemaan. 
Mulla olis tosi tylsää ilman koiria. Ja kissoja. Välillä niin rasittavia, mut silti niin maailman rakkaimpia. 





Hasjan yhteistyökyky ei oikeen riittänyt kuvattavana olemiseen.





keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Epäonni on ottanu meidät silmätikukseen (+pakollinen heppaselostus)

Mahdottoman epäonninen koirapuistoreissu edellispäivänä. 
Mentiin Hipun ja Papun kanssa koirapuistoon ja seuraksi saapui (yllätysyllätys) Pinja koirineen. Ulkona on taas ihan viiden tähden pääkallokeli, joten siellä kulkemiseen olis luistimet aika kätevät tällä hetkellä. Oikastiin ankkapuiston kautta matkalla puistoon ja se itsessään oli yks iso virhe, kun siellä oli sorsa jos toinenkin (jotka Hipun mielestä varsinkin ois ollut hyvä välipala) ja tosiaan ihan hemmetin liukasta. Meinattiin koirien kanssa kaatua joku satakakskymmentä kertaa. Mut ehjinä selvittiin puistolle asti, jossa Pinja oli jo odottelemassa.

Kauaa (ihan ehkä max. 10min) ei ehditty puistossa olla, kun Hippu ja Pantse juoksee peräkanaa puiston poikki ja Hippu liukuu täysillä päin puiston aitaa ja Pantse rysäyttää tietysti perässä Hippua päin. Päästi ulvahduksen, mut ei jäänyt murehtimaan, vaan jatkoi koohotustaan bestiksensä kanssa, joten mäkin annoin olla ja jatkettiin Pinjan kanssa jutustelua. Siitäpä sitä hetken päästä huomasin kun koirat tuli hääräämään meidän luo, että koko maa on ihan veressä ja sitä verta oli aika paljon. Näytti kun joku olis pahoinpidelty ja toivon ettei seuraava kävijä säikähtänyt/säikähdä puiston portin edessä olevia verilammikoita.
 Uhria ei tarvinnut kauheen kaukaa hakea, kun heti näki että Hipulla oli oikeanpuolimmainen takatassu veressä. Ei oo todellista.
Ensiavuksi Pinja kävi puiston ulkopuolelta hakemassa muutamaan kakkapussiin lunta ja mä tungin Hipun jalkaa vuorotellen jokaiseen ja se tyrehdyttikin verenvuodon nopeesti. Kun verenvuoto oli loppu ja pääsin kattomaan tassua, näki että kynsi oli taittunut ihan outoon asentoon ja katkennut n. puolesta välistä. Hippu ei kyllä mitään kipua osoittanut, se ei läähättänyt eikä ontunut yhtään. 

Soitin äitille joka oli onneksi liikenteessä ja se tuli hakemaan mut ja koirat. Ajettiin ihan suosiolla suoraan Annan Eläinlääkäriserviisin parkkipaikalle, jossa äiti vielä vilkasi paremmin tassua ja marssi sen jälkeen sisälle lääkäriin kysymään et ehtiskö joku nopeesti vilkasta tota tassua. Onneksi ehti ja heti sisällä olikin hoitaja vastassa joka tassua katsoi. 
Kynsi kokonaan irti, mitä nyt jostain pienestä suikaleesta vielä kiinni. Voi helvata. 
Eläinlääkäri sitten vaan nyppäsi koko kynnen irti, eikä Hippu päästänyt inahdustakaan. Voi tosin olla että se oli niin hämmentynyt varmuudeksi laitetusta kuonokopasta, että kaikki energia meni sen pohtimiseen :D 
Nyppäsyn jälkeen sitä verta sit taas tulikin ihan huolella ja hoitaja vähän puhdisti sitä ja sitoi jalan. Kipulääke saatiin pistoksena ensihätään ja mukaamme taas vähän Rimadyliä ja kymmenen päivän antibioottikuuri. Teki lievästi sanottuna mieli hakata päätä seinään, kun ajattelin sitä antibiootin antamisen "ihanuutta". Ja ylipäätään ois ihan kiva kun lakkais taas elämä potkimasta päähän. Just kaks viikkoa sitten kirjottelin labrakontrollien jälkeen, miten olis kauheen kiva, että Hipun kanssa tarvis mennä lääkäriin vasta 6kk päästä uusiin kontrolleihin, mutta eihän se nyt vaan mitenkään käy päinsä.



Illalla olikin sitten edessä vuosisadan operaatio nimeltä anna koirallesi antibiootti. Hippu on nyt alkanut jo vähän epäillä tota epilepsialääkitystäkin, mutta nyt siihen tulee ihan varmasti lopullinen stoppi. Se tajus heti sen antibiootin kinkun sisällä ja sitä sai taas survoa väkisin sen kurkkuun, kun se uudestaan ja uudestaan sylki sitä tablettia ulos suustaan ja piti itsepäisesti suutaan kiinni kun sitä pillerin kanssa lähestyin. Jemmasi sitä myös asiaan kuuluvalla tavalla ikuisuuksiksi poskeensa. Lopulta se sinne upposi tekniikalla puhalla nenään (avaa suun), tunge syvälle kurkkuun, pää ylös, silittele kurkkua, lopulta se jossain vaiheessa kahdeksannella yrityksellä (jos tuuri käy) nielasee, toista kaksi kertaa päivässä 10 päivän ajan. 
Blaah.
Eilen aamulla ja tänään illalla Hippu sai tosin jonkun hetkellisen mielenhäiriön kun sitä taas kinkkuun käärittyjen lääkkeiden kanssa lähestyin. Se sylkäs kyllä antibiootin kinkun välistä lattialle, mut kävikin sit tabletin itse hakemassa lattialta ja söi sen sit sellasenaan :D Ihme tyyppi. 

Onneksi toi ei mitenkään kipeeltä vaikuta, eikä oo ees kauheesti mieltään pahottanut tosta siteestä, mikä on sekin jo mun mielestä saavutus. Ja jos jotain hyvää niin ei ainakaan varvas mennyt säpäleiksi, kun se oliskin jo isompi operaatio. Ja mulla lähtis hiukset päästä turhautumisesta. Ei se kyllä kauheen kaukana oo nytkään.


Kuitenkin iso kiitos Annan eläinlääkäriserviisille, joka otti meidät ylimääräsenä potilaana heti vastaan, eikä tarvinnut irronneen kynnen kanssa lähteä etsimään kissojen ja koirien kanssa eläinlääkäriä joka ottais vastaan.

Eilen sai onneksi heittää hetkeksi aivot narikkaan tän sairasteluruljanssin keskeltä ja siirtyä kriiseilemään hevosten seuraan. Tosin kriiseiltyä ei lopulta paljoa tullut, vaan päinvastoin mulle jäi huippuhyvä mieli kun kahdeksan jälkeen illalla lähdin tallilta kotiin. Sain lisäksi vielä kiivetä kaikkien aikojen lemppari-issikkani (ratsastin sillä aina kun mahdollista tunneilla joskus vuosia sitten nuorempana kun kävin säännöllisesti heppailemassa) selkään, jota oon salaa toivonut jo pitkään. Vähän jo Lovisa-tammaa alkanut ikä painaa ja askel hidastunut, mutta kyllä siltäkin sitä vauhdikkuutta löytyi kun osasi oikein vaatia :) Ihana jälleennäkeminen! Paijasinkin sitä karsinassa tunnin jälkeen pitkän aikaa ja toinen niin selkeesti tykkäsi silittelytuokiosta. Pakko varmaan alkaa pistää opintotuesta tietty määrä kuukaudessa sivuun että vois alkaa käydä ihan vakitunneilla! Kyllä toi hevostelu on niin mun juttu heti koirajuttujen jälkeen. Tunnilla oli mukana mun lisäksi vain yksi ratsastaja, jonka kanssa myös tultiin ihan loistavasti heti juttuun, mikä on jo saavutus itsessäänkin kun mulla yleensä kestää vähän lämmetä uusille ihmisille :D Kentällä oli tunti käynissä kun tultiin paikalle ja saatiin tehtäväksi mennä kahdestaan hakemaan meidän ratsut sisälle pimeestä tarhasta (jonne hepat oli vielä hienosti levittäytynyt kauas toisistaan) ja pari hutivalintaa tuli raahattua talliin ennkuin oikeet hevoset löytyi. Että se tilanne nauratti kun kolmas väärä hevonen tuotiin sisälle ja taas sai palauttaa tarhaan ja lähteä jälleen uuteen yritykseen. Onneksi lopulta oikeet kaverit löytyi (Lovisa oli mennyt pihattoon (??) jota me ei ees huomattu siellä olevan, niin ihmekkös tuo kun ei heti meinannut sitä löytyä) ja koko tilanne otettiin puolin ja toisin täysin huumorilla! Ne kun on melkein kaikki vaan ihan saman värisiä herranenaika sentään!