Kun sä oot hullu, niin sit sä oot

... Ja hulluus ilmeisesti kukoistaa täällä päässä. Menin sitten meinaan hankkimaan toisen kissan Nellalle kaveriksi.

Ajatus lähti liikkeelle siitä kun mulle tarjottiin kahdeksan kuukauden ikäistä tyttökissaa ajanpuutteen vuoksi. Väkisinhän sitä kiinnostuu heti vaikkei pitäis, tällänen hullu kissanainen kun musta on koirajuttujen ohelle kuoriutunut. Viestiteltiin entisen omistajan kanssa ensin pari päivää, sain kuvia ja mulle kerrottiin kisusta, sittenpä jo soiteltiinkin. Puhuttiin yhdenkin puhelun aikana vähän päälle tunti. Kissan entinen omistajahan on myös Nellan entinen omistaja, siksi mulle tätä kattia tarjottiin, kun osattiin luottaa että täällä olis hyvä koti jossa on aikaa ja huolenpitoa tarjolla.

Kriiseilin aikani, sydän sanoi ehdoton kyllä, haluan tämän kissan ja just tämän, järki vähän (huolestuttavan vähän ainakin jokaisen muun mielestä) yritti sanoa ei, Roni sanoi ei ja vähän vanhemmatkin jarrutteli, vaikkeivat nyt suoraan sanoneetkaan (eivätkä voi estää kun en heidän kummankaan katon alla asu :D). Tosin luulen ettei niillä käynyt mielessäkään että mä menisin ja sen kissan oikeesti kotiin asti roudaisin. Voi kulkaa äiti ja iskä, mun oli pakko. En kaikkia maailman eläimiä voi adoptoida (todellakin tekisin senkin jos vaan voisin), mut sit kun se tulee vastaan niin kyllä sen tietää. Heti kaikessa näkyi ja tuntui se, että uusi kissa on mua varten ja mä sitä. Ensitapaamisella se oikein painautui mua vasten ja puski, sekä kehräsi. Ihan kuin se olis heti tiennyt, että mä oon sen uusi omistaja. Enhän mä voi torjua pienen, viattoman kissanpennun rakkautta. Kukapa voisi. Mä haluan antaa myös tälle uudelle hyvän, pitkän, turvallisen ja tasapainoisen elämän, jossa sille on aikaa ja rakkautta. Yks kivoimmista asioista maailmassa on juurikin kissojen kanssa leikkiminen. Niin paljon on vastaan pitkin nettiä tullut aina toinen toistaan suloisempia, kotia etsiviä kissoja, mutta mikään niistä ei ole kolahtanut mulle samalla lailla kuin tämä. Aina vaan olen sydämeni pohjasta toivonut, että nekin kodittomat löytäisivät ne omat ihmisensä jotka on olemassa juuri niitä varten.

Sain käyttää kyllä ihan kaikki puheenlahjani Ronin suhteen. Siltä tuli hyvin tiukkaa eitä ja mä matelin, lahjoin, suostuttelin ja anelin. Jossain vaiheessa se meni jo itkuksi, niin kovasti olin päättänyt että tämä on se mun toinen kissa. Mut sitten yhtäkkiä se suostuikin. En tiedä heltyikö se kun näki ja ymmärsi kuinka paljon halusin just tämän kissan, vai eikö se vaan yksinkertaisesti jaksanut enää kuunnella mun jankutusta, mutta vastaan väittäminen loppui ja se taisi hyväksyä tosiasiat. Meille tulee toinen kissa.

Lauantaina (28.5) mä sitten hain Lillin kotiin. Roni oli golfkisoissa ja kun tuli kotiin, Lilli oli sängyn alla hengailemassa. Maailman epäluuloisin ilme naamalla (se olis oikeesti pitänyt saada videolle) Roni tuli sisälle ja katteli ympärilleen. Sit vilkas mua ja kysyi että meninkö mä nyt hommaamaan sen kissan. Käskin kattoa vaatelaatikkoon. Sinne se meni ja veti laatikon auki ja näki Lillin.

Vähän yritti ensin olla kuin ei yhtään tykkäis, mutta nopeesti kun silmä vältti oli Roni silittelemässä ja juttelemassa Lillille.

Toisen kissanhan otin pääasiassa Nellalle kaveriksi (ja siksi koska kissat on huippuja). Nellalla on ikävä tapa tylsistyessään käyttäytyä kuin idiootti, ja monilta kissojen kanssa kauan eläineiltä kun olen kysynyt, on ehdotus aina ollut hankkia kaveri. Nellalahan oli kaveri ennen meille tuloaan, ja ajattelin että ihan fine, luulis sen jotain muistavan.

Noh, kun Nella tajusi että reviirillä on tunkeutuja, alkoi hemmetinmoinen sähinä ja murina. Pointsit Nellalle siitä ettei edes ole yrittänyt käydä Lillin päälle. Eikä Lilli kyllä antanut ole paljon aihettakaan, hyvin kunnioittaa vanhemman kissan "otappas kakara vähän etäisyyttä"- käskyjä. Tosin jo sunnuntaina, vuorokauden meillä olemisen jälkeen, veti kissat ihan mieletöntä rallia keskenään ja läpsivät toisiaan ilman sähinän häivääkään. Sähinät ulottuivat lähinnä siihen kun Nella oli syömässä ja Lilli tuli liian lähelle, tai kun Nella oli nukkumassa tai mun/Ronin sylissä ja toinen änki liian liki. Tiistaina jo painivat ja pesivät toisiaan. 

Lilli itsessäänhän on ihan älyttömän hurmaava tapaus. Näyttää hurjan paljon Nellalta, joskin pää on vähän pienempi (pakollinen huomio :D) ja väri tummempi. Pikkunenhan tuo on kooltaan Nellaan verrattuna muutenkin kun ikää on vasta kahdeksan kuukautta. Hassun näköisen siitä tekee se, että sillä on vain joku about kolme valkoista viiksikarvaa, loput mustia, eli se näyttää vähän kovia kokeneelta välillä.

Nellaan tutustuu pikkuhiljaa tosi hienosti, samoin Hippuun. Hipun ilme oli kertakaikkiaan järkyttynyt kun se näki Lillin, mutta ilmeisesti sekin on vaan tyytynyt osaansa että tää kämppä on omanlaisensa eläintarha. Kertaakaan ei ole rähähtänyt, yrittänyt jahdata tai olla muutenkaan ilkeä. Tosin Lilli vähän kammoksuu Hippua edelleen, joten mitään todellista kontaktia ei edes ole tapahtunut.

Luonteeltaan Lilli on kultainen. Siinä missä Nella on vähän tollanen oman tiensä kulkija jolla on tarkat ajat koska tullaan syliin, Lillistä on maailman parasta päästä syliin tai kun joku silittää. Lillin ekana yönä, tai no, mun tapauksessa päivänä yötyön takia, heräsin siihen kun toinen komeesti kehräten tuli nukkumaan mun viereen tyynylle. 

Koneella kun istuu, toinen tulee sohvan selkänojalle taakse makaamaan ja painaa pään olkapäälle. Ja kehrää tosi lujaa.

Huomasin myös, että Lilli noutaa hiuslenkkejä kun sille heittää sellasen. Tätä on suuren huvituksen vallassa leikitty paljon. Ja Lilli on onnessaan. Lisäksi se osaa seisoa pitkiä aikoja kahdella tassulla, ja aina nukkuessaan se kehrää todella lujaa. Nellaa se palvoo, ja sehän sopii Nellalle. 

Tutustumisvaihehan tässä on itsekullakin käynnissä, mutta kaikki näyttää ihan ookoolta. Nellalla on kaveri ja mulla toinen kissa ja Lillillä uusi hyvä koti, josta sen ei ikinä tarvitse lähteä pois. Aika paljon olen valmis uhraamaan nelijalkaisten puolesta. Roni ja Hippu pyöritelkööt silmiään :D

Ja mikä parasta, oon ollut aina vähän "pahana" siitä kun Nella on ihan ominut Ronin omakseen. Sitä se seuraa ja palvoo, käy ensisijaisesti sen sylissä silitettävänä, mun syliin tullaan vaan jos Roni ei oo paikalla. Mutta Lilli näyttää heti keksineen että mä olen se huipputyyppi joka kyllä aina ottaa syliin ja silittää. Tosin se on vähän häiritsevää kun käy vessassa...

Lisäksi lempinimiä on jo kertynyt paljon. Eihän meillä edes kutsuta elukoita niiden oikeilla nimillä juuri koskaan. Hippu on suurimman osan ajasta Hippo tai Piips, Nella on Nebs tai ihan vaan kisu, ja Lillistä on jo tullut jo Lilsberi, Bonnie ja Tilsit (-juusto) :D 

Ja nyt kun äidille kerroin muutaman päivän jälkeen siitä että Lilli on täällä, oli kommentti vaan et "kyllä mä sen arvasin".

Mutta pidemittä puheitta: Tervetuloa meidän perheeseen Lilli!

Ja että näistä huokuu se kaverin tuoma onni. Tosi nopeesti ystävystyneet, ja nyt ovat ihan kovia leikkimään.
Jos ei muuta, niin Nellan kannalta tää oli oikea ratkaisu. Ihan kaikki häiriköinti on loppunut kuin seinään.