keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta!

Niin se olis juhannus ihan ovella. Ymmärrys ei taas riitä, justhan oli joulu ja uusivuosi, ja nyt mennään jo tämänkin vuoden puolessa välissä! Pian saa alkaakkin jo stressaamaan joululahjoja. Meillä järjestetään nyt kymmenen vuoden tauon jälkeen täällä Raumalla RMJ:n juhannusfestarit, joten täällä tulee olemaan koko kaupunki täynnä ihmisiä ja vilinää. Tästä syystä olenkin tänään viemässä Hipun isälleni hoitoon koirakavereiden luokse juhannuksen ajaksi, kun iskä asuu vähän syrjemmässä eikä ihan täällä keskustassa niinkuin itse asun. Ei jotenkaan hirveesti houkuttele ajatus koiran kanssa ulkoilusta tuolla tulevassa humalaisessa väenpaljoudessa.
Omalta osalta on tulossa tosi tympee juhannus, en aio itse ottaa osaa festareihin lainkaan, kun en oikein viihdy kauheen ihmismassan keskellä (välillä jo pelkkä yökerhossa käynti on liian ahdistavaa), joten luultavasti vaan kuuntelen festarin ääniä kotona, luulis niiden hyvin tuolta parin kilsan päästä tähän meille kantautuvankin. Roni on huomenna menossa ottamaan osaa festareiden ekaan päivään kaverinsa kanssa, sekä kaikki mun kaverit ovat myös siellä juhlimassa, joten harrastanen erakoitumista yksin kotosalla :D Ei voi sanoa etteikö vähän ahdistaisi. Mutta aattelin että käyn tänään sitten kaupasta hakemassa ison kasan juhannusherkkuja ja kattelen juhannuksen vain Netflixsistä Orange Is The New Blackia. Ei kyllä huono suunnitelma sekään.
Ja onhan mulla täällä sentään seurana nää pienet ja rasittavat karvapaakut, jotka myös Nellana ja Lillinä tunnetaan. Ehkä ostan saippukuplia ja puhaltelen niitä parvekkeelta. Jenni 21v ilmoittautuu palvelukseen! 

Merrille soitin eilen ajan eläinlääkärille, kun sillä menee 8.7 rokotukset vanhaksi, joten käydään ne uusimassa ensi viikolla. 
Eilen käytiin myös Nellan kanssa Musti&Mirrissä shoppailemassa sille uudet valjaat, kun vanhat on niin armottoman pienet, joten ne siirtyvät nyt sitten Lillin käyttöön. Ihan fiksusti Nella osasi liikkeessä käyttäytyä, vaikkei kärsivällisyys oikein meinannutkaan riittää valjaitten sovitukseen. Mutta oikein kivat ja nätit fuksianväriset valjaat löydettiin parillakympillä, joiden kuulemma pitäisi olla sellaiset mistä ei kisu kovin helposti itseään irti rimpuile. 
Samalla reissulla pistäydyttiin Ronin porukoilla jossa Nella sai testailla valjaitaan ulkona. Ronin porukoiden Minttu-kissaankin se kävi taas tekemässä tuttavuutta ja kisut oli tosi kilttejä toisilleen. Minttukaan ei saan slaagia kun yhtäkkiä toinen kisu pamahti reviirille. Sisätiloissakin Nella kävi tsippailemassa ympäriinsä mun ja Ronin äidin valvovan silmän alla. Muuten käynti meni ihan kivasti, mutta poislähtiessä Nellaan iski joku "en todellakaan suostu lähtemään vielä"- vaihde, ja se parkkeerasi itsensä Ronin vanhempien sängyn alle. Kerrankos sitä siis itse makaa puoliksi appivanhempien sängyn alla repimässä kissaa pois :D 

Ja edellisessä postauksessa mainitusta Pölläkarissa järjestettävästä lasten lemmikkileiristä sen verran, että olin saanut vahingossa kaverilta väärän päivämäärään, joka onneksi paljastui eilen. Olin ihan menossa kissojen kanssa sinne vasta 30.7, kunnes kävi ilmi että se onkin jo 30.6, siksi ne valjaatkin käytiin nyt ostamassa. 
Meidän lisäksi leirille on lemmikkejä tulossa edustamaan muutama koira, kaneja ja kilpikonna. Tänään oli tullut sähköpostiin lisäinformaatiota, joka kertoi että lapsia on leirillä n. 45kpl ja kiertävät pienissä ryhmissä tutustumassa eläimiin. Saavat lopuksi sitten jokainen lapsi päättää yhden lemmikin jonka kanssa haluavat yhteiskuvan ja se kuva sitten painetaan heidän leiripaitaan. Ja mehän sitten myös luonnollisesti odotetaan isoa jonoa yhteiskuvia ottamaan, niin voidaan sitten kissojen kanssa olla oman elämämme superjulkkiksia ;) No ei vaan. Kuulostaa musta tosi kivalta, toivottavasti kissat osaavat ja jaksavat olla nätisti! Lemmikkien vierailu kun kestää sen kaksi tuntia. Lilli nyt ainakin tykkää ylikaiken sylissä olosta ja huomiosta nyt muutenkin, joten sen ainakin luulisi olevan ihan edukseen.
Mukavaa myös että leirillä tarjotaan meille vierailevien tähtien omistajille ja esittelijöille ilmainen ruokailu. Ihan varmasti käytetään tilaisuus hyväksi! Ainakin jos saan kissat pistettyä johonkin turvalliseen paikkaan bokseissaan odottamaan, niitä kun ei saa (kuten ei muitakaan lemmikkejä) viedä sisätiloihin. 

Mutta pidemmittä puheitta, oikein hyvää juhannusta jokaiselle! Olkaahan ihmisiksi. 

Höntsäiltiin tokon merkeissä pari päivää sitten. On mulla ihan kiva borzoi siihen hommaan.



Nellan uudet valjaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti