SnifetiSnuf

Tylsää. Tyhmä Suomen "kesä". Vettä sataa ja ei mitään tehtävää. 

Viime viikonloppuna oltu anoppilassa seurustelemassa Nero-sheltin ja Minttu-kissan kanssa muiden ollessa Ähtärissä reissun päällä. 

Tänään käyty katsomassa 2-luokan medien ja 2-luoka maxien verran Agipitsi-kisoissa startteja. Kauemminkin olisi viihtynyt, mutta tietysti alkoi satamaan. Oli silti kivaa käydä todistamassa kun ystäväni Heddan siskon schapendoes Elma teki yhden harvoista nollaradoista mitä kakkosmedien radalla tehtiin. Samalla oli kiva taas Heddan kanssa jutella ja rapsutella hänen Sani-partistaan. 

Ehkä huomenna taas startteja katsomaan mikäli sää sallii.

Borzoitreffejä olen isäni luona emänöimässä päälle viikon kuluttua. Vähän jännittää vaikken tiedä miksi :D Tarvitsee varmaan tarttua kaulimeen ja leipoa vieraille jotain tarjottavaa.

Viikonloppua vietellään siis Hipun, Nellan ja Ronin kanssa jotakuinkin laimeissa merkeissä. On tää niin tätä taas.

Onneksi tätä onnellista hemmotellaan ensi perjantaina Softengine-bändin keikan merkeissä, kiitos maailman parhaan isäni.

Tylsistyneet.

Reippailijahemulit

Käytiin Hipun kanssa tänään vähän normaalia pidempi lenkki, joka piti sisällään Rauman surullisen kuuluisan koirapolun. En ole itse polulla käynyt luoja ties milloin viimeksi, joskus niihin aikoihin varmaan kun Suvi- collien kanssa ihan nappulana kävin junnuryhmän treeneissä, ja joka kuun viimeinen torstai oli kimppalenkki. Jokseenkin hämärää että senkin vielä muistaa. Paljon olen kuitenkin eri puolilta somea ja kadulta kuullut niistä aggreista irtokoirista, myrkytetyistä nameista ja täysin sekopäisistä koiranulkoiluttajista :D

Meillä siis varmaan kävi säkä kun Hippua ei myrkytetty, kukaan kanssaulkoilija ei käynyt mun eikä koiran kimppuun, eikä aggreja koiria näkynyt. Tosin yksi irtokoira tuli heti vastaan, kun hetken hakemisen jälkeen löysin polun alkupään. Siinä vaiheessa kävi sekunnin verran mielessä kääntyä suosiolla takaisin ja todeta että "joo, uskotaan. Täällä on näin fiksu meno". En sitten kuitenkaan kääntynyt eikä se irtohurtta edes tullut iholle. Silti kyllä vähän pisti ärsyttämään kun se koira jäi möllöttämään keskelle polkua ja omistaja vaan hävisi johonkin ja kaukaisuudesta kuului sen huutelu. Päästiin Hipun kanssa kuitenkin taktisesti puskien kautta sen irtoilijan ohi. 

Muiden kanssakulkijoiden onneksi olen sen verran ujo ja hiljainen, etten mitenkään hirveän herkästi ala kellekkään mäkättämään ellei joku/jonkun koira päälle käy. Muutenhan raivoisin tuolla harvase lenkki muille. Oon enemmän niitä jotka on tilanteen sattuessa hiljaa ja valittaa sitten myöhemmin somessa :D Säälittävä minä. Jäkätijäkäti.

Muuten sujui rattoisasti meidän polkuilu ihan kivoissa maisemissa! En yhtään muistanut kuinka kiva varsinkin polun alkupää on. Hippu tykkäsi käydä välillä luttamaassa matkan varrella siinä järvessä (vai mikälie lätäkkö nimeltään olikaan) ja viilentymässä.

Matkaa meille kertyi jotain väliltä 8-10 km, en ihan tarkkaan osaa sanoa. Ystävämme SportsTracker kyllä oli päällä mutta mun suureksi ketutukseksi se pätkäisi jatkuvasti kun otin kuvia tai pistin viestiä jollekin joten sain sitten laskeskella sellasia alle kilometrin matkoja yhteen. 

Ja siis käveltiin kotoa koirapolulle, itse koirapolun reitti ei ole noin pitkä. 

Väsymys kävi ylivoimaiseksi ja soitin Ronin hakemaan meidät lähdepellon parkkipaikalta kun oltiin lenkki kierretty. 

Nyt jaloissa väsynyt mutta niiiiiiin onnellinen iso valkoinen. 

Tän kun jokainen siellä polulla kulkija ymmärtäisi niin säästyttäisiin paljolta. Ja ennenkuin kukaan keksii kertoa että Hippukin osassa kuvista on vapaana, se on ollut sitä vaan kuvien oton ajan. Näyttää vaan muuten vähän tyhmältä se flexin mötikkä jos koira poseeraa muuten kivasti.

Maisema aika bueno. Mieli lepäsi sen hetken verran.

Chillisilli kesäkissa

Eilen käytiin pistäytymässä aurinkoisen päivän kunniaksi uotilassa Ronin vanhempien luona. Mukaan otettiin Nella, jonka varalle suunniteltiin pihassa hengailua. Tämä suunnitelma piti jo juhannuksena toteuttaa mutta koska ilmat oli mitä oli, siirtyi Nellan kesäretki myöhemmäksi.
Ajatuksena mukaan ottamisen kanssa tosiaan oli se, että Nella pääsisi vähän rauhallisemmalle ja isommalle aluellee tutkailemaan, kuin tähän meidän taloyhtiön pihaan. Kun keskustassa asutaan niin autojen äänet kuuluu vähän turhankin hyvin ja lasten leikkipaikat vie suurimman osan yhtiön pihasta.

Ronin porukoillahan on itsellään tyttökissa Minttu (olisko jotain 6-7v?), sekä alkuvuodesta porukan jatkoksi saapunut, Ronin pikkusiskon shtelanninlammaskoira Nero. Koiraa en niinkään jännittänyt, Nero on kiltti kuin mikä ja Nellahan kun täällä kotona kuitenkin koiran kanssa elelee. Tosin Neroon ja sen energisyyteen verrattuna Hippu on kyllä ihan koomapotilas. Minttua jännitin eniten ja se oli ehkä ihan aiheellista....
Kun oltiin aikamme Nellan kanssa takapihalla kävelty, eksyttiin Mintun reviriille. Minttuhan tosiaan viettää päivät valjaissa pitkän narun päässä pihalla. Sähinää tuli puolin jos toisin, Minttu piti suhteellisen huolestuttavaa murinaa. Ok, ehkä kissojen mielestä huolestuttavaa, itseäni se mouruaminen lähinnä nauratti :D Mutta jos jotain hyvää, niin kumpikaan kissoista ei edes yrittänyt käydä toisen päälle. Kunhan nyt metelöivät ja tuijottivat toisiaan. Minttu pörhisti itsensä ihan palloksi, Nella ei vaivautunut karvaansakkaan nostamaan. On siinä röyhkeä kissa.

Kuitenkin meidän pieni ja onneton kissaparka säikähti Minttua sen verran että kun takaisin takapihalle juostiin, ja Nellan nostin syliin, se upotti kynnet meikäläisen olkapäähän ja ei halunnut alas lainkaan. Hyvän tovin (ainakin sen puoli tuntia) vietti mun sylissä ennenkuin vastahakoisesti suostui menemään maahan. Kaksijalkaisten ruokailun ajan Nella vietti narun nokassa takapihalla, mistä se löysi itselleen turvapaikan marjapensaasta. Hyvin se muuten pärjäsi, mutta varmaan luuli että me se hylättiin oman onnensa nojaan ulos. Sen verran surkean piipityksen säestämänä se kipitti meikäläistä vastaan kun tulin takaisin ulos. Ja Nellahan kun siis on aika itsenäinen kissa, niin se kertoo jo paljon.

Aikansa Nella vietti pensaassa, kunnes se viimein tajusi ettei Minttua näy eikä kuulu, se halusi lähteä tutkimaan taas maailmaa. Yritti jopa kiivetä puuhun ja vaani lintuja.
Kun kotiinlähdön aika koitti, ei kantoboksiin enää oltaisi maltettu mennäkkään.

Nyt ainakin tiedetään että jos meille jotain päiväreissuja kesäisin tulee, eli suomeksi koiranäyttelyitä, ja on hieno ilma, voi Nellan viedä anoppilaan viettämään laatuaikaa ulkona. Ilman Minttua.

Mamin säikähtänyt sylikissa

Puskakissa

Ja vielä viimeisenä pakko esitellä Nero! Ei tämä ihanuus paljon meikäläisen erittäin vahvana vallitsevaa pentukuumetta ainakaan helpota :D Älyttömän reipas ja iloinen shelttilapsi, saa jopa mut välillä harkitsemaan sitä gronttu-unelman vaihtoa sheltti-unelmaksi. Vaikka tosin olenhan mä shelteistä aina tykännyt ja hyvin voisin sellaisen itselleni kuvitella 8) Ja tämä tyyppi muuten myös hymyilee. Ihan samaan tapaan kuin nämä omat venäläiset.

Ps. Näitä tämän postauksen kuvia Nellasta kun katsoin niin tajusin että se näyttä ihan siltä Monni-kissalta joka esiintyy niissä Pekka Töpöhäntä- animaatioissa :'D

Kuvapläjäys

Lenkkeilyä kaupunkimaisemissa

Sekä peltomaisemissa rymyämistä

Hyvää päivää

Ja jälleen kerran syvimmät pahoitteluni (tän vois varmaan jo tallentaa ihan vakitekstiksi jokaisen postauksen alkuun) että en ole kirjoitellut. Toisaalta, nyt se ei ole ollut oikein jaksamisesta kiinni, vaan enemminkin siitä ettei mitään kirjoitettavaa ole ollut. Eikä ole nytkään. Kunhan vain ajattelin vääntää jonkun edes pikakatsauksen meidän arjesta.

Koirien kanssa ei olla mitään tehty juurikaan, eikä nyt pariin viikkoon tehdäkkään, sillä kaikilla kolmella vinttipimeellä on juoksut. Jes. Toisaalta ihan hyvä ehkä että hoitavat juoksunsa nyt samaan aikaan kaikki.
Maastotreeneihinkään en ole päässyt, kiitos Ronin työvuorojen ja oman ajokortittomuuden. Ehkä sitten heinäkuun puolella jo pääsisi?
Parit mätsärit olen myös onnellisesti missannut ihan vain koska unohdin kokonaan että olin sellaisia suunnittelut.
Näyttelyitä olen sillä silmällä vilkuillut mutta varmaan menee kevyesti alkutalveen ennenkuin saan mitään aikaiseksi niitten(kään) osalta.

Eli suomeksi ollaan vaan lahnailtu kotona ja lenkkeilty.
Allekirjoittaneella on pienehkö nousukiito henkilökohtaisessa elämässään, sillä mulle varmistui opiskelupaikka sosiaali- ja terveysalalta joten sinne suunnattaan opiskelemaan lähihoitajaksi elokuussa. Myös pitkä työnhaku on tuottanut sen verran tulosta että olen päässyt jopa työhaastatteluun ja nyt vaan sormet ristissä joudun jännittämään korkeintaan maanantaihin että saanko töitä. Jos saan niin olen ansainnut taputuksen selkään.

Nyt keskitytään viettämään juhannusta ja meikäläinen (ja Hippu) toivoo kovasti että aurinko jaksaisi paistaa edes yhtenä päivänä edes sen puolitoista tuntia, että päästäisiin grillamaan maanpäähän tai johonkin. Tosin jos säätiedotuksiin on luottaminen niin taitaa jäädä mun makkaranpaistohaaveet ihan vain haaveeksi. Tai sitten toivotaan että anoppilassa olisi perinteinen juhannusgrilli tulilla ja päästäisiin edes sinne grillailemaan.

Nyt meni vähän oikeastaan ohi aiheen joten lopetan tähän ja palaan astialle kun jotain mukamas merkittävää meidän koirapärinöiden osalta tapahtuu.

Hyvää Juhannusta!

Niin ja ps. Milli täytti tämän kuun alussa sen yksitoista vuotta! On meillä rautainen koiramummo. Paljon yhteisiä hetkiä vielä toivomuslistalla.

Rauma Show 2015

Takana taas Rauma Show, tällä kertaa kuitenkin vietin siellä vain sunnuntain, enkä olttu talkoilemassa lainkaan.

Kuten täällä jo kirjoittelinkin viime kuun puolella, olin kehäilemässä tuttavani Katjan Bolton- borzoin kanssa, joka esiintyi avoimessa luokassa. Omaa koiraa ei taaskaan sitten lähtenyt mukaan kehään asti, mutta ihan hyvä niin, tuomari oli aika tarkka tapaus. Ei oltaisi siis Hipun, eikä varsinkaan Merrin kanssa minkäänlaista kivaa tulosta tuolta saatu, uskaltaisin näin väittää.

Merrin kuitenkin otin siinä toivossa mukaani että oltaisiin kasvattaja tavattu, kun facebookissa pitkin kevättä on juteltu että hän olisi koirineen tulossa. Pitikin tulla, mutta onnettomien sattumusten seurauksena ei kasvattaja sitten koskaan pelipaikalle päässyt, mutta Merrille teki ihan hyvää päästä silti käymään ihmisten ilmoilla. 

Aamulla lähdettiin yhdeksän jälkeen näyttelypaikalle ja jouduttiin tällä kertaa ajamaan auto vähän kauemmas kun meidän näyttelyn "vakiparkki" oli täynnä. Onneksi oli Roni kantoapuna kun mukana Merrille oli kuitenkin kaikkien mielenrauhan säästämiseksi häkki, ja laiskoille kaksijalkaisille retkituolit. 

Merrin sain tällä kertaa kehälle asti ihan mallikkaasti eikä se alkanut lainkaan jarruttelemaan. Ihme juttu kyllä, kehä kun sijaitsi kentän toisessa päässä ja tungosta oli ihan kohtuullisesti. 

Häkki kasaan ja Merri häkkiin, Roni istumaan kehän laidalle häkkivahdiksi ja allekirjoittanut häipyi tutustumaan Boltoniin.

Boltonin olen tavannut sen ollessa 7kk, kun oltin Ruosniemessä borzoitreffeillä, mutta siitäkin jo melkein se kaksi vuotta vierähtänyt. 

Bolton olikin ihanan rauhallinen ja kiltisti lähti mun mukaan kun käytiin vähän keskenämme kävelemässä ja luomassa jotain yhteyden tapaista. 

Borzoikehä alkoi noin yhden aikaan ja avoimia uroksia ennen oli yksi pentu ja yksi junnu-uros. Avoimia viisi, mukaan lukien Bolton ja Boltonin veli Igor. 

Tuomari liikutti paljon ja piteli tarkkaan, vähän epäselväksi jäi että mitä haki/mihin kiinnitti huomiota, mutta EH me saatiin ja näin ollen käytiin viellä juoksemassa kilpailuluokassa, koska Igor-veli sai H:n, muut avoimet sai ERI:n, joten tiesihän sen sitten että me se neljäs sija kilpailuluokassa otettiin. 

Koko komeudessaan Boltonin tulosrimpsu oli siis EH AVK4. Katja mut jo varasi elokuun ekalle viikonlopulle Porin näyttelyyn Boltonin hihnanpäähän. Kuulemma nyt meni niin hyvin :) Lämmittää mieltä saada tunnustusta. 

Porin näyttelyn tuomareita kun vilkaisin niin totesin heti että multa ei sinne kyllä ketään lähde, siellä venakoilla sitten ehkä yksi tiukimmista kotimaisista tuomareista jota kuvitella saattaa.

Mutta oikein mukava päivä lähdepellolla takana, oli kiva päästä kehäilemään edes sitten Boltonin kanssa, kun omia ei ilmottu! 

Kaikki Rauma Shown kuvat (c) Katja Kallioluoma

Vähän treenailtiin/otettiin kuvia ennen kehää. Edellä Niina ja Igor.

Avoimen luokan urokset

Tricologian Jushka's Petrushka "Bolton" EH AVK4

Muutoin me ollaankin sitten täällä omien karvalasten kanssa vain oltu. 

Puistossa käytiin jokunen aika sitten Pinjan ja Pantsen kanssa rallattelemassa.

Helatorstaina käytiin Hipun kanssa RESY:n mätsärissä Pick'n Payn pihalla. Oli ihan järjettömän kylmä, tunto lähti jaloista jotakuinkin heti. 

Isoja aikuisia oli kolmisenkymmentä, Hippu sai sinisen nauhan ja päästiin johonkin noin kahdeksan parhaan joukkoon kunnes käteltiin pihalle. 

Hippu esiintyi ihanasti. Ei kai tuo eläin edes muuhun kehässä pysty kuin ihanaan esiintymiseen! Hippu on itselleni niin maailman helpoin koira esittää. Jalat kun saa aseteltua (ja nekin se antaa asetella kertaheitolla) niin siinä se Hippu seisoo liikahtamatta mihinkään kunnes saa luvan taas liikkua. Että jos pitäisi sanoa mitä tuo koira harrastemielessä parhaiten osaa, olisi vastaus ehdottomasti kehässä olo! Aina kun kehään mennään, meinaan pakahtua ylpeydestä tuota koiraa kohtaa, on se vaan niin paras.

Korvat hörössä pönötti ja näytti ihan helikopterilta. Antoi miestuomarin pidellä nätisti ja liikkui Hippumaiseen tyyliin vähän liiankin reippaasti, mutta pääasia että toisella oli kivaa!

Meinattiin samana iltana vielä lähteä Harjavaltaan kauden ekoihin maastotreeneihin, mutta jätettiin ne sitten suosiolla väliin kun koira oli niin väsynyt mätsäripäivästä. Mennään sitten seuraaviin. Josko vaikka Pinja ja Pantsekin lähtis mukaan jahtaamaan viehettä.

Team M & H kokoontuu jälleen, sekä hihnanpään epämääräinen vuodatus

Merri tuli meille taas viettämään kaupunkielämää määrittelemättömäksi ajaksi tänään aamulla. Suunnitelmissa on sen osalta vähän laihdutuskuuria ja lihaskuntoa mikäli vaan keksin miten jälkimmäistä täällä kaupungissa onnistun toteuttamaan. Tuo ötökkä on ihan täysin karvaton varsinkin kaulasta ja näyttää ihan kirahvilta...
Myös kunnon turkin huolto on suunnitelmissa tuon jäljellä olevan karvan suhteen ja ajattelin jos joku ilta vaikka pesisinkin sen...
Muuten aateltiin superlenkkeillä ja sunnuntaina olisi Kalantissa (vai Kalannissa? En tiedä miten se nyt kirjoitetaan) match show johon mieli tekisi lähteä jomman kumman puikkonokan kanssa. Varmaan Merrin jos saan siitä koiran näköisen pikku puunaussession jälkeen!

En tajua mitä Roni aina kitisee kun Merri tänne tulee, että "ei tänne mahdu kahta koiraa ja kissa blaablaablaa" vaikka hyvinhän nämä tänne mahtuu kun ei noi koirat täällä sisällä pahemmin mitään häärää ja Merri kun tykkää päivisin nukkua parvekkeella.
Hippu nyt tosin taas vähän egoilee kun Merri yli kuukauden tauon jälkeen tuli meille taas mutta kyllä Hippu lopettaa kun on tarpeeksi kauan saanut esittää että hänen koti. Ja Merri kun nyt on niin lammas että se ei provosoidu Hipun isottelusta lainkaan niin ei Hipulla jaksa mielenkiinto riittää.
Merri on niin ihana sylimurunen, kainalo on paras paikka.
Alakerran kylmiössä mulla on noille jemmassa raakaluita, tosin viimeksi kun Hipulle sellasen annoin, se veti jäisen luun sellasta kyytiä että oksensi sen heti ulos...

Ja hyvähän mun on näitä täällä pitää ja viihdyttää kun tällä hetkellä mulla ei ole töitä eikä koulua lainkaan niin on päivät aikaa vaan lenkkeillä ja tohista.

Ihan normaali Merri

Heti tänään aamulla puoli yhdeksän jälkeen käytiin tyttöjen kanssa tutustumassa sinisaaren uudistettuun koirapuistoon ja nyt sinne voisi alkaa taas tekemään vähän enemmän visiittejä. Ennenhän siellä oli puiston aita tosi huonossa kunnossa, vinksotti mihin sattuu ja puisto oli täynnä isoja monttuja joita sai vähän kuumotella kun nämäkin juoksee niin lujaa että sellaseen monttuun kun vedät tuhatta ja sataa niin siinä on jalka tai jokin seuraavaksi katkipoikki. Nyt ne kuopat on onneksi täytetty ja puistoon on jopa saatu omat puolet isoille ja pienille koirille! Kiitos ja hallelujah. Ensimmäinen koirapuisto raumalla varmaan koskaan jossa ne puolet on erikseen. Ja mun mielestä niin pitäisi joka ikisessä puistossa olla.

Kyllähän me välillä puistossa ollaan oltu pientenkin koirien kanssa samaan aikaan mutta aina siinä on vinttikoiran kanssa riskinsä millon se saalistusvietti herää kun jaloissa juoksee tukka putkella joku pieni. Muissakin tapauksissa kun se iso hermostuu pienelle voi tulla rumaa jälkeä, siksi mun ja varmaan kaikkien muidenkin mielestä ne puolet ois hyvä olla erikseen. Sillä odotuksella tietysti että ne pienet menee pienten puolelle, ja isot isojen. Kaikki kun ei tätä(kään) saa päähänsä iskostettua miksi ne puolet ovat erikseen. Toki jos puistossa ei ketään muuta ole niin vapaasti voi mennä mille puolelle tykkää...

Sellanen pikkumiinus uudistetusta puistosta vain, että alustaksi sinne on levitetty puiden purua, muuten ihan hyvä mutta mitä nyt kun puistossa kävelin ympäriinsä ja jalkoihini katselin niin joukossa on tosi isoja keppejä ja jonkun halonkin sieltä bongasin ja kepit kun on hiukan vaarallisia. Kauhutarinoita niistä kun olen viime vuosien aikana kuullut vähän turhankin kanssa. 

Muuten ihan kiva uusi puisto jonne varmasti eksytään jatkossakin useammin, mutta silti vakkarina pysyy ehdottomasti lajon puisto, jonne on saatu valotkin että voi pimeälläkin käydä puistoilemassa eikä tarvitse sokkona vaeltaa!

Kuten kuvasta näkee, "muutama" isompi kepukka pohjana...

Näyttelymasennus/ahdistus/kuumotus you name it, painaa päälle edelleen. Joka paikkaan tahtois mennä jos vaan olisi rahaa ja auto ja mitä vielä. Näyttelykalenteria olen aktiivisesti tutkinut ja etsinyt edes jotain mihin ilmoittaisi jonkun. 

Rauma Show:n viimeinen ilmoviikko on tämä viikko ja olen ihan umpisolmussa mitä teen. Hippu mun piti alunperin sinne ilmoittaa (tai no, oikeastaan noi molemmat) mutta nyt näyttää huolestuttavan paljon siltä että loppupeleissä sinne ei multa taaskaan lähde ketään. 

Hipulla on kyynärässä jotain ihme ihottumaa ja sieltä löytyi sellainen mukava pieni yllätys, patti. Pinjan kanssa jokunen aika takaperin sitä pattia tutkittiin ja näprättiin ja otettiin siitä niin tarkka kuva kuin kännykän kameralla vain voi saada ja Pinja lupasi näyttää sitä kaverilleen joka on eläinlääkäri. Viime viikonloppuna sain sitten sellaista infoa että ell oli sanonut että kuvan perusteella epäilisi sen olevan hyvänlaatuinen verisuonikasvain, ja koska Hippu sen kanssa pääsee kosketuksiin kun se siinä kyynärässä on, se pitäisi näyttää eläinlääkärille. Tästä syystä siis joudun jättämään Hipun osalta Rauman näyttelyn väliin kun eläinlääkärikeikkaa pukkaa. Että tuota, ei ketuta. Vaikka tietysti se hyvinvointi aina kaiken edelle! Onneksi patti ei mihinkään suuntaan ole kasvanut eikä taida olla edes kipeä. 

Nyt siis olen mietintämyssy syvällä päässä ja pari päivää aikaa päättää ilmotanko Merrin. Mun karvattoman ja kurittoman sirkusponin. Hnnngh. Kasvattaja vähän toivoi että ilmoittaisin niin saataisiin kasvattajaryhmä kokoon mutta en sitten tiedä. Merrillä kun tuo kehäkäytös on edelleen ihan omaa luokkaansa, tai lähinnä siis liikkuminen näyttelyhihnan kanssa. Saisinhan mä sen kyllä sille opetettua takaisin tässä päälle kuukauden aikana ihan helposti. Tää on vain tätä loputonta mietiskelyä ja jossittelua. On vähän jäänyt kaikenlainen treenaaminen molempien turrikoiden kanssa retuperälle, myönnän.

Saapa siis nähdä. Raumalla mulla ainakin on borzoikehässä yksi esitettävä. Avoimen luokan uros Bolton. Joten siis kehään ainakin pääsen, mutta kun haluaisin sen omankin koiran joskus viedä...

Muutenhan kun näyttelykalenteria olen selannut lähinnä kyllä nyt vasta kevään ja kesän näyttelyiden osalta niin kaikissa näyttelyissä jotka on sellaisen välimatkan päässä mihin viitsii lähteä, on tuomari jolle en syystä tai toisesta halua koiraa viedä. Hippua kun en mielelläni vie pohjoismaisille tuomareille ja Merri nyt muuten vaan laahaa kehityksessä niin paljon jäljessä kuin ikinä vain on mahdollista, niin sitä en kehtaa viedä varmaan yhtään mihinkään Raumaa kauemmas, ja omaankin näyttelyyn vain siksi koska oma näyttely ja "koska mä haluun".

Kemissä on kesällä näyttely jossa on tuomari mille voisin ja haluaisin viedä mutta en mäkään ihan niin hullu ja sekaisin päästäni ole että viitsisin kemiin asti lähteä kiertämään kehään, joten goodbye taas kaikki suunnitelmat, varmaan meistä tulee sitten virallisesti mätsäriharrastajia jos ei muuhun pystytä.

Sarjassamme pakko valittaa.

Ja vielä valitus numero kaksi kun vauhtiin pääsin. 

Mulla on näyttelykriisin lisäksi ihan vain harrastuskriisi. Vaikka ihan älyttömästi mun borzoista ja ylipäätään vinttikoirista tykkään ja ne mun ykkösrakkaus onkin, niin mä olen viime aikoina kaivannut ihan mielettömästi koiraa, minkä kanssa voisi ihan tosissaan harrastaa. Siis tokoa, agilitya ja sen sellasta. 

Kyllähän me Hipun kanssa sellasta puskatokoa treenataan, mutta se nyt on hieman eri kuin se että oikeesti olisi koira joka on motivoitunut ja tykkää tehdä ja jonka kanssa voisi treenata ja kisata ihan tavoitteellisesti ja tosissaan. 

Merrin kanssa on hyvä jos se osaa istua ja tulla luokse kutsuttaessa, sen kanssa en edes vitsillä jaksa yrittää mitään tokoon viittaavaakaan.

Viimeksi olen agilitykentällä ollut ohjaajan roolissa vähintään viisi vuotta sitten, on siitä varmaan jo enemmän, en edes muista. Viime aikoina on tullut luettua paljon aktiivisesti edellä mainittuja juttuja harrastavien blogeja ja katsottua videoita ja polte senkun kasvaa. 

Millikin on jo niin vanha että sen kanssa ei enää mitään kotipihatokoa enempää voi ottaa, vaikka se edelleen mielellään ja hyvin juttuja tekee, agilityssä se ei varmaan vuoden 2010 jälkeen ole käynyt ja jos on niin ehkä kerran tai kaksi. 

Harmittaa kun silloin kun meillä ne kaksi vähänkään potentiaalista harrastuskoiraa, Suvi ja Milli oli (tai no, Milli nyt on vieläkin) niin olin itse niin nuori että en osannut, enkä tajunnut treenata oikeasti ja tavoitteellisesti vaan se oli enemmän sellasta humputtelua, mutta pääsipä ainakaan jotain tekemään. Ja nyt kun sitä ikää ja kiinnostusta on, ei ole enää koiraa jonka kanssa tehdä, ja tällä hetkellä koirakiintiö ihan totaalisen täynnä varmaan vielä vuosiksi eteenpäin. 

Silloin kun Millin kanssa vielä pystyi agia treenaamaan, hurahdin itse niin täysillä borzoi- ja näyttelymaailmaan, ettei silloin ajatuksiin mahtunut edes tilaa aksaamiseen tai muuhun, oli vain näyttelyitä näyttelyn perään. Ei sillä ettenkö näyttelyharrastusta edelleen rakastaisi, vaikkakin mun näyttelykoiratilannekkin alkaa näyttää suhteellisen huolestuttavalta. Pian meistä tulee ihan lopullisesti sohvaperunoita.

Haaveissa siintää joskus tulevaisuudessa kun koiramäärä on pienempi tai kämppä isompi, belgianpaimenkoira groenendael tai australianpaimenkoira. Joskus sitten. Edellä mainitun rodun pentulistaa selailen jo vähän väliä ja haaveilen omasta pennusta ja harrastamisesta vaikka tiedänkin sen haaveen tällä hetkellä mahdottomaksi. Ainakin voin ajatella että ehdinpä tämän ikuisuudelta tuntuvan ajan tutustua rotuun kunnolla, ja kun oman harrastuskaverin paikka aukeaa, tiedän mitä olen tekemässä. 

Nyt saa valitus riittää, masennun omasta vuodatuksesta. Kyllä täällä jotain keksitään. Harrastellaan nyt sitten puskatokoa ja mätsäreitä jos ei muuhun rahkeet riitä, kunnes ne ehkä jonain päivänä riittää. Korostan kuitenkin vielä että rakastan äärettömästi mulla nyt olevia koiria ja sitä mitä mulla on. Mulle koirat ei ole harrastusvälineitä, vaan perheenjäseniä, koska tämä teksti nyt saattoi kuulostaa siltä että haluan jonkun täydellisen harrastuspelin jonka esineellistän. 

Me mennään sillä mitä meillä on, ja tehdään siitä mitä meillä on, meille kaikista parasta ja hauskinta, oli se sitten näyttelystä toiseen roppien ja ryppien keräilyä, sängynpohjalla yhdessä makoilua, puskissa kaatosateessa rämpimistä tai ihan vain yhdessäoloa. Jokainen koira on oma persoonansa ja sen kyllä olen oppinut että koskaan ei tiedä mitä siitä pennusta minkä ottaa kasvaa. Voihan olla että sinä päivänä kun mulle joskus uusi pentu tulee, siitä ei tule yhtään sitä mitä odotin tai halusin, tai siitä tulee paljon enemmän. Ken tietää. Olihan Merrikin meille tullessaa 2012 todella lupaava ja näyttelykoira kakkosta haaveilin siitä, kuinka ollakkaan, nyt kolmen vuoden iässä ei olla ihan sitä mitä piti, mutta yhtä tärkeä ja korvaamaton se mulle on, kuin se olisi ollut jos asiat olisi mennyt toisin. Samoin Hippu. Maailman tärkein, vaikkei se purenta olekaan maailman paras. 

Mulla on kaksi maailman parasta koiraa. Sekä tietysti tämä etälauma isäni luona. Yhteensä neljä parasta koiraa, joita en toiseen vaihtaisi, vaikka nyt tultaisiin jonkun supertähden kanssa oven taakse tekemään vaihtokauppaa. 

Kiitos ja nam.