Hyvää uutta vuotta!

Siinä kävi sitten niin kuin vähän ajattelinkin, enkä saanut kirjoiteltua viime vuoden puolella enää mitään. Tosin varmaan sitä kirjotteliskin enemmän, jos jotain normaalista poikkeavaa tapahtuisi. Mitään ei siis tehty joulukuussa, jouluna oltiin Ronin kanssa syömässä sekä Ronin vanhemmilla, että mun äidin ja sen miesystävän luona. 

Uusivuosi vietettiin erillään. Roni oli Hipun ja kissan kanssa kotona kun oli kipeenä, ja itse olin taas äitini ja sen miesystävän luona. Oli kyllä ihan mukava vuodenvaihde.

Tässä tammikuun puolella olis pitänyt yksi mätsäri olla, mutta tietysti muistin sen vasta saman päivän iltana milloin kys. tapahtuma oli.
Lauantaina (16.1) olin vanhan tuttavani Irmelin kanssa Turku KV:ssa turistina, Irmelillä oli mukana 2v pitkäkarvainen collie Lili. Olipahan kiva päästä pitkästä aikaa palluttamaan collieita, ja pääsin melkein oikeeseen näyttelyjännitykseenkin kun Lili voitti avonartut ja sai vielä SA:n ja oli epävirallinen paras narttu vitonen! Irmelihän oli matkaan lähtenyt asenteella "ei sieltä mitään tule". Itsehän kilpailuluokan ollessa käynnissä suorastaan kiemurtelin peukut pystyssä kehän laidalla. Olin (ja olen) niin onnellinen Irmelin ja Lilin puolesta! Ei ollut mikään itsestäänselvyys luokkavoitto. Avonarttuja oli yli kymmenen ja vain kaksi Lilin lisäksi sai ERI:n. PN-kehän jälkeen oli mukava lähteä iloisin mielin (täysin ylihintaiselle) kahville!
Kävin myös katsomassa luonnollisesti borzoikehät ja vihdoin pääsin näkemään myös ne belgianpaimenkoira groenendaelit. On ne niin näpsäkän näköisiä. Varsinkin just nartut. Yhden grontun omistajan kanssa pääsin puheisiinkin ja silittelemään hänen gronttutyttöä. Aivan ihana koira. Fiilis niin vahvistui että tässä on se mun seuraava rotu. Myös tervuja kattelin hetken "sillä silmällä" ja on nekin ihan kivan näköisiä, mutta silti se on kyllä se gronttu, joka enemmän miellyttää. Voi kun olis jo mahdollista ottaa :D
Saksanpaimenkoirakehälläkin kävin, ihan siitä syystä että Rauma KR:ään olen luvannut viedä Lotan saksanpaimenkoirauroksen junnukehään ja piti päästä katsomaan livenä miten niitä esitetään. Ja täytyy sanoa että se sakukehän meininki sai mut kauhun valtaan.
Mukaan matkaan tarttui myös Dogsterin kojulta Hipulle ihan yli-ihana vaaleanpunainen vinttikoirapanta.
Kiitos tuhannesti Irmelille joka otti mut mukaan! Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa pälättämään sydämen kyllyydestä koko päiväksi vain ja ainoastaan koirista.

Eilen oltiin pellolla Ronin ja Hipun kanssa, sekä käytiin vielä peltoilun jälkeen isälläni moikkaamassa muita koiruuksia.

Näyttelysuunnitelmia olen taas vähän tehnyt. "Varmat nakit" olis varmaan Tammela KR kesäkuussa ja Pori KV. Toivon mukaan ainakin.

Meidän uusi panta! Materialismionnellisuus.

Hippu ja meidän joulukuusi.

Mitä rakastan koirissani eniten

HIPPU

- Rakastan Hipun tapaa mukautua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vaikka se täällä Raumalla (missä ei luonnellisesti mitään tapahdu) asuukin, se osaa rentoutua kaikkialla. Raitiovaunut, suomenlinnan lautat, hotellihuoneet, koiratapahtumat. Se vaan on niin sopeutumiskykyinen.

- Rakastan Hipun tapaa yrittää aina täysillä. Vaikka se ei edes aina välttämättä tiedä mitä siltä pyydetään, se yrittää silti.

- Rakastan Hipun tapaa totella käskyjä jotka eivät ole käskyjä. Jos sille sanoo "Hippu, siirrytkö kauemmas" - se siirtyy.

- Rakastan Hipun tapaa osoittaa rakkautta. Se ei ole sellaista rasittavaa "nuolen-koko-naamasi-läpimäräksi", vaan pieniä eleitä. Se saattaa nuolaista nopeasti nenänvartta. Se saattaa kirputtaa kättä. Se saattaa tulla kainaloon/syliin makaamaan ja nukahtaa siihen.

- Rakastan sitä kun Hippu vaihtaa kehämoodille. Sille on ihan oma tilansa koiranäyttelykehään. Silloin se tietää tasan tarkkaan mitä tehdään, ja toimii sen mukaisesti. Ja saa aina omistajansa pakahtumaan onnesta, vaikka tulos olisi nolla.

- Rakastan Hipussa kaikkea. Hippu on elämäni koira.

MERRI

- Rakastan Merrin tapaa pitää kaikista. Sen mielestä on tosikivajees ihan kaikki. 

- Rakastan kun Merri tykkää olla kainalossa ja tuuppii kuonolla naamaa.

- Rakastan kun Merri halii. Sen eteen kun menee istumaan polvilleen, se painaa pään olalle, ja siinä jos jossain tuntee itsensä rakastetuksi.

- Rakastan sitä kun Merri villiintyy. Sen hepulit on jotain ainutlaatuista, ehkä siksi että se ei kovin usein "sekoa". 

- Rakastan kun Merri hymyilee/nauraa. Sen virnistys on niin uniikki ja ainutlaatuinen. Se saa aina nauramaan sekä mut, että muut.

- Rakastan Merrin rauhallisuutta. Se on kuin iso nallekarhu. Aina rauhallinen ja helposti lähestyttävä.

- Rakastan sitä kun Merri haluaa aina lähteä mun mukaan, silloinkin kun en sitä voi mukaani ottaa. Vaikka se tuntuu välillä pahalta.

- Rakastan Merrin suhtautumista kissaan. Merri aina vain nuuskii ja tökkii sitä kuonolla. Varmaan antaisi tulla viereenkin nukkumaan mutta kissa ei ole vielä sitä halunnut kokeilla :D

Hupsheijjaa

Täällä taas. Hävettävän pitkän ajan jälkeen. Viimeisin blogiteksti kirjoitettu syyskuun ensimmäinen ja kohta mennään jo kovaa vauhtia joulukuun puolella. Pääosin tämä hiljaisuus on taas ollut sitä ettei mitään olla tehty. 

Mulla menee niin hurjasti loppujen lopuksi aikaa tohon koulunkäyntiin (joka ei aina ees koulunkäynniltä tunnu. Yhdellä tunnilla luokan kanssa tanssittiin auditoriossa Antti Tuiskun Keinutaan- biisin tahtiin. Ja se siis oikeesti kuului tunnin ohjelmaan) ja Roni tekee kolmivuorotyötä, joten oon paljon yksin kotona ja mulla on huollettavana nämä nelijalkaiset ja pitäis yrittää pitää näitä kaveri- ja muita perhesuhteita yllä. Sellasta tämä joskus on. Paljon olen kyllä miettinyt blogin päivittelyä ja pariin kertaan olen jo bloggeriin kirjautunut ajatuksella kirjoitella, mut loppujen lopuksi en olekkaan mitään saanut aikaiseksi. Ulkoasun päivitin yhdessä kohtaa ja siihen se mun viitseliäisyys sitten jäikin tän suhteen. 

Koirien kanssa ei olla tehty mitään maininnan arvoista. Ens vuoden näyttelykalenteria olen kieli keskellä suuta selaillut jos jotain löytyisi, mut taas kaikki näyttelyt mihin on tuomarilistat jo julkastu, näyttää siltä että meillä ole niihin asiaa. 

Hippu sai syyskuun puolessa välissä ilmeisesti epileptisen kohtauksen joka säikäytti ihan kunnolla kaikki. Siitä ei sen enempää, olen ollut yhteydessä eläinlääkäriin ja pistänyt kohtauksen oireet kalenteriin ylös ja vähän tarkemmin tarkkaillut koiran olemista mutta ton ekan kohtauksen jälkeen se on ollut ihan oma itsensä eikä ole uutta kohtausta saanut, joten sillä rintamalla kaikki ihan hyvin. 

Ajattelin tämän päivittelyn nyt suorittaa kuvien muodossa kun mitään tarinoita ei ihmeemmin ole, joten kuvat puhukoon puolestaan. Kuvat pistän kyllä ihan sekalaisessa järjestyksessä, älkääpäs välittäkö.

Nyt voinkin sitten olla taas seuraavat kolme kuukautta päivittelemättä mitään :D
Ei, kyllä mä yritän. Toivotaan ettei jää vaan yrittämiseksi.

Nellan perusmeininki

Joskus onni on vaan kissan muodossa. Mulla oli ihan kauhee olo kuvanottohetkellä ja toinen alkoi halimaan kättä. Mieliala lähti hyvään nousuun. 

Vilperttisiskokset viime perjantaina kuvattuna kun käytiin Hipun kanssa isäni luona.

Rentoutumisilta viime perjantailta. Takkatulen valossa makoiltiin sohvalla, saunottiin, grillattiin makkaraa takassa, tehtiin joulutorttuja ja kateltiin telkkaria.

*Haukotus*

On käyty myös puistoilemassa sillon kun allekirjoittaneella oli syysloma. 

Kisu kävi myös äidilläni hoidossa jokin aika sitten. 

Uotilassakin on käyty syksyn aikana Nellan kanssa. Kuvassa se kyttää Minttua, joka on puolestaan toi ruskea möntti tuolla puskan vieressä/takana :D

Meille tuli myös lunta tämän viikonlopun aikana! Jee

Vielä elossa

Hengissä ollaan. Motivaatio blogin suhteen ollut taas reippaasti miinuksen puolella, plus tekemistäkin jonkin verran tässä riittänyt. Aloitin kolme viikkoa sitten lähihoitajan opinnot sosiaali-ja terveysalalla Rauman WinNovassa ja se on syönyt paljon aikaa kun heti alkuun on ollut aika paljon aikaa vieviä koulutehtäviä ja koulupäivien jälkeen on muutenkin ollut aika loppu. Kovasti kyllä valitsemastani alasta tykkään ja luokkakin on ihan kiva, vaikka edustankin fossiili-osastoa ollen suurinta osaa  luokastani neljä vuotta vanhempi, mutta väliäkö sillä kun kuitenkin porukka ihan mukavaa on ja ryhmähenki on hyvä.

Koirien kanssa lähinnä vaan lenkkeilty ja hengailtu. Hipulle oon yrittänyt vähän kehnolla menestyksellä paria temppua opettaa, mutta jostain syystä se lyö heti jonkun vinttikoiravaihteen päälle ja häärää ihan omiaan kun pitäis keskittyä. Lisäksi se on niin rakastunut siihen että osaa mennä käskystä maahan että se tekee maahanmenoa vaikka käskynä olisi "lennä raketilla kuuhun". 

Merri oli meillä viime viikonlopun haistelemassa keskustan tuulia ja viettämässä venetsialaisia. Mulla oli varmaan tylsimmät venetsialaiset ikinä kun kaverit rillutteli kuka missäkin ja Roni oli viikonlopun töissä tekemässä aamuvuoroa ja meni iltaisin sitten nukkumaan ihan laittoman aikaisin. Joten mun venetsialaisilta kului Merri ja Hippu jaloissa maaten (ok, Merri oli kyllä oikeestaan koko ajan partsilla siihen saakka että käsky kävi tulla pois). Kynttilöitä sytyttelin ja palloilin netissä viihdyttämässä itseäni. Ainakin mulla oli aamulla fresh olo kun lähdettiin vinttipimee kaksikon kanssa sunnuntaina yhdeksänn aikaa aamulenkille! 

Merri matkasi meille bussilla ja hyvin matkusti. Makoili jaloissa kiltisti ja katteli kanssamatkustajia. 

Kissan kanssa meinaa hermot pettää ihan kokonaan. Se on päättänyt että hiekkakippoon paskantaminen on yliarvostettua ja heti kun silmä välttää se käy vääntämässä tortut lattialle. Ihan sairaan ärsyttävää. En tiedä miksi se sitä tekee, kun kippo on kuitenkin siisti ja tutussa paikassa. On tosi virkistävää herätä aamulla ja mennä vessaan kun ensimmäisenä vastaan tulee kissan paskat ja itse pääsyyllistä ei näy puussa eikä maassa. Tänä aamuna se oli ulottanut kakkareviirinsä jo keittiöön asti. Jos toi ei kohta lopu niin ensimmäinen osoite on eläinlääkäri ja jos ei mitään vikaa löydy niin only god knows millon multa tai Ronilta järki pettää. Onkohan olemassa kissojen ongelmakouluttajia?? :D

Tänään käytiin Hipun kanssa eläinlääkärissä Rauman Univetissä tarkastuttamassa vihdoin ja viimein se kyynärässä ollut patti ja uusimassa rokotukset. 

Nätisti Hippu käyttäytyi kokoajan eikä saanut edes mitään slaagia rokotteiden pistämisestä. Vähän sitä jännitti kun ell sydämen kuunteli ja piteli yleisesti. Se ketä eniten jännitti olin minä, ja ihme ettei koira sitä vaistonnut... Tosin tsemppasin ja yritin pysyä coolina.   Patista ell otti jonkun pintanäytteen ja kävi ne diagnosoimassa ja diagnoosina oli pitkään ärtyneenä olleeseen ihoon muodostunut "syylä".  Kuten ihmisten syylät, myös tämän ell uskoi olevan virusperäinen joten sen häviäminen kokonaan on mahdollista kunhan koira ei pääse kosketuksiin sen kanssa. Pattia ei poisteta ellei ole ihan pakko (eli suomeksi ellei se yhtäkkiä ala kasvamaan ihan järkyttävän paljoa mitä sekä minä että ell pidettiin suhteellisen mahdottomana kun on niin pitkään samanlaisena pysynyt). Poistamaan ei lähdetä koska kyynärässä kun se on, on se hoidettavana alueena aika vaikea, eli jos poistettaisiin, ei tikit välttämättä pysyisi. Hoitona käytetään nyt Canofite- voidetta jota pistetään pattiin ja ärtyneeseen ihoon 2x vuorokadessa 7-14 vuorokauden ajan. Siihen päälle sitten pistetään jos jonkin näköstä sidettä sun muuta, ettei Hippu pääse sitä nuolemaan. Toivotaan että Hipun pattinen tulee kuntoon ja mäkin voisin lakata siitä stressaamisen :) Hintaa käynnille tuli ihan hävyttömän paljon, mutta onneksi on äiti joka tämän reissun ystävällisesti sponsoroi. Kiitokset myös Pinjalle joka lähti mun henkiseksi tueksi mukaan kun itse olin ajanvaraamisesta saakka ollut ihan hermoraunio ja varma että Hipulla on ainakin kolme erilaista parantumatonta syöpää, raajojen amputointi ja pyörätuoli edessä :D Kyllä huokaisin helpotuksesta kun ei mitään vakavaan suuntaankaan olevaa ollut kyseessä. Mulla kun on taipumusta aina näiden nelijalkasten kanssa pelätä pahinta ja olla jo pikkujutun sattuessa kaivamassa hautakuoppaa.
Ei ole niinkään pitkä aika kun ihan itse ja omatoimisesti Nellalle sain diagnosoitua kissoille hengenvaarallisen sairauden johon sairastunut kissa kuolee parin päivän sisällä ja kun se sitten vielä oksensikin (karvapallon....) soitin paniikissa päivystävälle eläinlääkärille tyyliin "mun kissa kuolee apua". Kas kummaa Nella on kyllä edelleen ihan hengissä ja hyvinvoiva (jos ei kakkasotaa lasketa) ja mulle vois lätkäistä otsaan lapun jossa lukee "ylihysteerinen".
Se on vaan katsokaas tätä rakkautta näitä omia päivänsäteitään kohtaan. Mä en ilman näitä pärjäisi, enkä kyllä tosiaankaan haluaisi pärjätäkkään, ne tekee musta mut ja ne on mulle tärkein asia maailmassa. Mielummin sitten vähän hepuloi turhaan kun sitten jättäis hoitamatta/tarkastuttamasta.

Tulevaisuuden suunnitelmissa siintää mätsäriä ja kiihdytyskisaa, katellaan josko joku virallinen näyttelykin saataisiin johonkin väliin mahdutettua. 

Kuvat lätkäisen nyt vaan tähän loppuun mitä viikkojen varrelta on kerääntynyt, ei jaksa alkaa niitä näihin tekstipätkien väliin tunkemaan.

Merri busseilee

Borzoimiitti Raumalla

Lyhyet mutta ytimekkäät borzoitreffit emännöity täällä Raumalla isäni pihapiirissä viime maanantaina. 

Loppujen lopuksi tulijoiden määrä karsiutui aika pieneksi kun ihmisille ilmestyi jos jonkilaista estettä, mutta pidettiin sitten pienemmän mittakaavan tärskyt.

Paikalle saapui siis Marika vauvansa Erinin kanssa, mukanaan borzoinartut Lara ja Daria, sekä Satu pienen poikansa Lukan ja borzoinsa Susan kanssa. Satun mukana tuli myös pikkuinen sekarotuinen Cindy, joka oli aika söpönen tapaus. Itseltäni messissä oli kaikki neljä karvaista, jotka melkein kaikki päättivät että maanantai on maanantai, eli silloin ei ole hyvä päivä sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Merri jaksoi jonkun veran käydä muita nuuskimassa ja ihmettelemässä, Hasja parin minuutin jälkeen totesi että "en hemmetissä ala kaveeraamaan, nyt riitti" ja kävi omaan näppärään tapaansa avaamassa itse ulko-oven ja paineli isäni kaveriksi päiväunille. 

Hippu puolestaan oli ihan ujopiimä jostain syystä taas. Larasta se oli vähän kiinnostunut ja sen kanssa se hengailikin etupihalla pääasiassa. 

Milli ylitti kaikki odotukset eikä räksyttänyt kenellekkään vaan kävi kaikki morjestamassa ja varsinkin Cindystä se kiinnostui kovasti. 

Koska koirat päättivät että ei leikitä, lähdettiin lenkille ja ottamaan kuvia Rokintielle. Kaikki muut koirat taisi irti olla paitsi Hippu. Itseltäni otin lenkille siis mukaan vain Hipun ja Merrin. Merri oli muutenkin kauhean sosiaalinen muiden koirien suhteen ollakseen Merri. Viime treffeillähän se viimeiseen asti vältteli muita ja jopa murisi, kunnes se hänen elämänsä rakkaus saapui pihapiiriin. Eli siis, hyvä Merri! Hippukin rentoutui lenkillä ihan silminnähden ja oli oma iloinen itsensä.

Lenkin jälkeen istuskeltiin hetki pihalla, kunnes Luka alkoi vähän levottomaksi ja alkoi sataakkin niin Satu totesi että ehkä on aika lähteä. Marika ja Satu olivat siis samalla kyydillä joten sanottiin heipat ja vieraat lähtivät takaisin Poriin. 

Puhuttiin josko seuraavat treffit järkättäisiin jonkun pitkän metsälenkin muodossa ilman pieniä lapsia, josko kaikilla olisi helpompaa. 

Kiitos Marika ja Satu kun kävitte, oli kiva nähdä ja jutella pitkästä aikaa!

Kaikki allaolevat kuvat (c) Marika Elomaa

Merri ja Susa

Daria

Lara

Cindy