Vielä elossa

Hengissä ollaan. Motivaatio blogin suhteen ollut taas reippaasti miinuksen puolella, plus tekemistäkin jonkin verran tässä riittänyt. Aloitin kolme viikkoa sitten lähihoitajan opinnot sosiaali-ja terveysalalla Rauman WinNovassa ja se on syönyt paljon aikaa kun heti alkuun on ollut aika paljon aikaa vieviä koulutehtäviä ja koulupäivien jälkeen on muutenkin ollut aika loppu. Kovasti kyllä valitsemastani alasta tykkään ja luokkakin on ihan kiva, vaikka edustankin fossiili-osastoa ollen suurinta osaa  luokastani neljä vuotta vanhempi, mutta väliäkö sillä kun kuitenkin porukka ihan mukavaa on ja ryhmähenki on hyvä.

Koirien kanssa lähinnä vaan lenkkeilty ja hengailtu. Hipulle oon yrittänyt vähän kehnolla menestyksellä paria temppua opettaa, mutta jostain syystä se lyö heti jonkun vinttikoiravaihteen päälle ja häärää ihan omiaan kun pitäis keskittyä. Lisäksi se on niin rakastunut siihen että osaa mennä käskystä maahan että se tekee maahanmenoa vaikka käskynä olisi "lennä raketilla kuuhun". 

Merri oli meillä viime viikonlopun haistelemassa keskustan tuulia ja viettämässä venetsialaisia. Mulla oli varmaan tylsimmät venetsialaiset ikinä kun kaverit rillutteli kuka missäkin ja Roni oli viikonlopun töissä tekemässä aamuvuoroa ja meni iltaisin sitten nukkumaan ihan laittoman aikaisin. Joten mun venetsialaisilta kului Merri ja Hippu jaloissa maaten (ok, Merri oli kyllä oikeestaan koko ajan partsilla siihen saakka että käsky kävi tulla pois). Kynttilöitä sytyttelin ja palloilin netissä viihdyttämässä itseäni. Ainakin mulla oli aamulla fresh olo kun lähdettiin vinttipimee kaksikon kanssa sunnuntaina yhdeksänn aikaa aamulenkille! 

Merri matkasi meille bussilla ja hyvin matkusti. Makoili jaloissa kiltisti ja katteli kanssamatkustajia. 

Kissan kanssa meinaa hermot pettää ihan kokonaan. Se on päättänyt että hiekkakippoon paskantaminen on yliarvostettua ja heti kun silmä välttää se käy vääntämässä tortut lattialle. Ihan sairaan ärsyttävää. En tiedä miksi se sitä tekee, kun kippo on kuitenkin siisti ja tutussa paikassa. On tosi virkistävää herätä aamulla ja mennä vessaan kun ensimmäisenä vastaan tulee kissan paskat ja itse pääsyyllistä ei näy puussa eikä maassa. Tänä aamuna se oli ulottanut kakkareviirinsä jo keittiöön asti. Jos toi ei kohta lopu niin ensimmäinen osoite on eläinlääkäri ja jos ei mitään vikaa löydy niin only god knows millon multa tai Ronilta järki pettää. Onkohan olemassa kissojen ongelmakouluttajia?? :D

Tänään käytiin Hipun kanssa eläinlääkärissä Rauman Univetissä tarkastuttamassa vihdoin ja viimein se kyynärässä ollut patti ja uusimassa rokotukset. 

Nätisti Hippu käyttäytyi kokoajan eikä saanut edes mitään slaagia rokotteiden pistämisestä. Vähän sitä jännitti kun ell sydämen kuunteli ja piteli yleisesti. Se ketä eniten jännitti olin minä, ja ihme ettei koira sitä vaistonnut... Tosin tsemppasin ja yritin pysyä coolina.   Patista ell otti jonkun pintanäytteen ja kävi ne diagnosoimassa ja diagnoosina oli pitkään ärtyneenä olleeseen ihoon muodostunut "syylä".  Kuten ihmisten syylät, myös tämän ell uskoi olevan virusperäinen joten sen häviäminen kokonaan on mahdollista kunhan koira ei pääse kosketuksiin sen kanssa. Pattia ei poisteta ellei ole ihan pakko (eli suomeksi ellei se yhtäkkiä ala kasvamaan ihan järkyttävän paljoa mitä sekä minä että ell pidettiin suhteellisen mahdottomana kun on niin pitkään samanlaisena pysynyt). Poistamaan ei lähdetä koska kyynärässä kun se on, on se hoidettavana alueena aika vaikea, eli jos poistettaisiin, ei tikit välttämättä pysyisi. Hoitona käytetään nyt Canofite- voidetta jota pistetään pattiin ja ärtyneeseen ihoon 2x vuorokadessa 7-14 vuorokauden ajan. Siihen päälle sitten pistetään jos jonkin näköstä sidettä sun muuta, ettei Hippu pääse sitä nuolemaan. Toivotaan että Hipun pattinen tulee kuntoon ja mäkin voisin lakata siitä stressaamisen :) Hintaa käynnille tuli ihan hävyttömän paljon, mutta onneksi on äiti joka tämän reissun ystävällisesti sponsoroi. Kiitokset myös Pinjalle joka lähti mun henkiseksi tueksi mukaan kun itse olin ajanvaraamisesta saakka ollut ihan hermoraunio ja varma että Hipulla on ainakin kolme erilaista parantumatonta syöpää, raajojen amputointi ja pyörätuoli edessä :D Kyllä huokaisin helpotuksesta kun ei mitään vakavaan suuntaankaan olevaa ollut kyseessä. Mulla kun on taipumusta aina näiden nelijalkasten kanssa pelätä pahinta ja olla jo pikkujutun sattuessa kaivamassa hautakuoppaa.
Ei ole niinkään pitkä aika kun ihan itse ja omatoimisesti Nellalle sain diagnosoitua kissoille hengenvaarallisen sairauden johon sairastunut kissa kuolee parin päivän sisällä ja kun se sitten vielä oksensikin (karvapallon....) soitin paniikissa päivystävälle eläinlääkärille tyyliin "mun kissa kuolee apua". Kas kummaa Nella on kyllä edelleen ihan hengissä ja hyvinvoiva (jos ei kakkasotaa lasketa) ja mulle vois lätkäistä otsaan lapun jossa lukee "ylihysteerinen".
Se on vaan katsokaas tätä rakkautta näitä omia päivänsäteitään kohtaan. Mä en ilman näitä pärjäisi, enkä kyllä tosiaankaan haluaisi pärjätäkkään, ne tekee musta mut ja ne on mulle tärkein asia maailmassa. Mielummin sitten vähän hepuloi turhaan kun sitten jättäis hoitamatta/tarkastuttamasta.

Tulevaisuuden suunnitelmissa siintää mätsäriä ja kiihdytyskisaa, katellaan josko joku virallinen näyttelykin saataisiin johonkin väliin mahdutettua. 

Kuvat lätkäisen nyt vaan tähän loppuun mitä viikkojen varrelta on kerääntynyt, ei jaksa alkaa niitä näihin tekstipätkien väliin tunkemaan.

Merri busseilee