Vihdoin alkaa epätietoisuus ja asioiden kanssa sählääminen hellittää ja saa alkaa (töiden ohella) keskittyä kesästä nauttimiseen!
Me meinaan Hipun kanssa saatiin meille uusi koti. Ekaa kertaa ikinä asun ihan yksin, ilman toista ihmistä, vaikkin kuluneet about puol vuotta olenkin äitini kämpillä aikaani viettänyt pääosin yksinään. Mutta kuitenkin.
Me muutettiin kaksi viikkoa sitten Syväraumankadulle oikein kivaan pikku yksiöön, jossa ihanan tilava lasitettu parveke.
Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja Hippukin sopeutunut tosi hienosti uuteen kotiin, mutta se nyt onkin (kiitos koiranäyttelyvuosien) tottunut ympäristönvaihdoksiin ja siihen että tilanteet elää. Ekat pari iltaa se vähän itkeskeli, mutta nyt on jo ihan ok ja löytänyt ne omat paikkansa asunnosta. Parvekkeella se ei pahemmin viihdy muuta kuin pikaisilla tutkimusretkillä, mutta partsin oven ollessa auki, se tykkää mennä makoilemaan ovelle ja siitä katsella ulos.
Takapihalta päästään suoraan metsään, jonka kautta aina aamu- ja iltapissatukset hoidetaan ja parinsadan metrin päässä sijaitsee koirapuisto. Lähimpään kunnon metsäänkään ei ole kuin parisen kilometriä! Asutaan siis ihan hippasen ydinkeskustan ulkopuolella, mutta kuitenkin ihan tässä hollilla. Mulla kestää pyörällä työmatkaa sairaalalle kymmenisen minuuttia. Ihan paras sijainti kaikinpuolin siis!
Itsellä vielä on vähän tottumista tässä yksin olossa, vaikka eräs hyvin spesiaali ihminen täällä mun seurana vähintään viikonloput viettääkin. Hänestä ehkä joskus tulevaisuudessa enenmmän! Yöunet olleet tosiaan vähän katkonaista ja herään joka hemmetin rasahdukseen rappukäytävästä. Edellisyönä meinasin saada sydänkohtauksen kun paikallislehden ilmaisnumero tippui postiluukusta puoli viideltä aamulla :D Kivaa olla heikkohermoinen.
Kissoistakin kun kuitenkin joku ehkä joskus keksii kysyä, niin kissat jäivät asumaan ex-poikaystävälle, joka ne ihan yhteisymmärryksessä mun kanssa halusi pitää. Kuuluvat edelleen mun elämääni ja käyn niitä ajoittain katsomassa ja saan niiden kuulumisia. Parempi itsestä kuitenkin että ne jäi tuttuun paikkaan ja ihmiselle jonka tiedän niistä huolen pitävän ja tiedän niiden olinpaikan. Sovittu on, että jos eksä niistä ei jostain syystä voi enää joskus huolehtia, niin ottaa muhun yhteyttä ja katsotaan miteen homma siitä jatkuu.
Tietysti niitä on tosi kova ikävä, mutta se nyt vaan on niin että tilanteet muuttu ja ihmiset muuttuu. Nyt just mulle riittää että tiedän Nellan ja Lillin olevan turvallisesti omassa kodissaan ja niistä pidetään huolta, sitä en epäile pätkääkään, etteikö niin tapahtuisi.
Mutta tästä se lähtee, varmasti itsekkin alan asettua paremmin kunhan alkaa hiukan enemmän vielä tää asunto tuntumaan kodilta.
Me meinaan Hipun kanssa saatiin meille uusi koti. Ekaa kertaa ikinä asun ihan yksin, ilman toista ihmistä, vaikkin kuluneet about puol vuotta olenkin äitini kämpillä aikaani viettänyt pääosin yksinään. Mutta kuitenkin.
Me muutettiin kaksi viikkoa sitten Syväraumankadulle oikein kivaan pikku yksiöön, jossa ihanan tilava lasitettu parveke.
Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja Hippukin sopeutunut tosi hienosti uuteen kotiin, mutta se nyt onkin (kiitos koiranäyttelyvuosien) tottunut ympäristönvaihdoksiin ja siihen että tilanteet elää. Ekat pari iltaa se vähän itkeskeli, mutta nyt on jo ihan ok ja löytänyt ne omat paikkansa asunnosta. Parvekkeella se ei pahemmin viihdy muuta kuin pikaisilla tutkimusretkillä, mutta partsin oven ollessa auki, se tykkää mennä makoilemaan ovelle ja siitä katsella ulos.
Takapihalta päästään suoraan metsään, jonka kautta aina aamu- ja iltapissatukset hoidetaan ja parinsadan metrin päässä sijaitsee koirapuisto. Lähimpään kunnon metsäänkään ei ole kuin parisen kilometriä! Asutaan siis ihan hippasen ydinkeskustan ulkopuolella, mutta kuitenkin ihan tässä hollilla. Mulla kestää pyörällä työmatkaa sairaalalle kymmenisen minuuttia. Ihan paras sijainti kaikinpuolin siis!
Itsellä vielä on vähän tottumista tässä yksin olossa, vaikka eräs hyvin spesiaali ihminen täällä mun seurana vähintään viikonloput viettääkin. Hänestä ehkä joskus tulevaisuudessa enenmmän! Yöunet olleet tosiaan vähän katkonaista ja herään joka hemmetin rasahdukseen rappukäytävästä. Edellisyönä meinasin saada sydänkohtauksen kun paikallislehden ilmaisnumero tippui postiluukusta puoli viideltä aamulla :D Kivaa olla heikkohermoinen.
Kissoistakin kun kuitenkin joku ehkä joskus keksii kysyä, niin kissat jäivät asumaan ex-poikaystävälle, joka ne ihan yhteisymmärryksessä mun kanssa halusi pitää. Kuuluvat edelleen mun elämääni ja käyn niitä ajoittain katsomassa ja saan niiden kuulumisia. Parempi itsestä kuitenkin että ne jäi tuttuun paikkaan ja ihmiselle jonka tiedän niistä huolen pitävän ja tiedän niiden olinpaikan. Sovittu on, että jos eksä niistä ei jostain syystä voi enää joskus huolehtia, niin ottaa muhun yhteyttä ja katsotaan miteen homma siitä jatkuu.
Tietysti niitä on tosi kova ikävä, mutta se nyt vaan on niin että tilanteet muuttu ja ihmiset muuttuu. Nyt just mulle riittää että tiedän Nellan ja Lillin olevan turvallisesti omassa kodissaan ja niistä pidetään huolta, sitä en epäile pätkääkään, etteikö niin tapahtuisi.
Mutta tästä se lähtee, varmasti itsekkin alan asettua paremmin kunhan alkaa hiukan enemmän vielä tää asunto tuntumaan kodilta.
Kävin myös pari viikkoa sitten pyörähtämässä Rauma Showssa borzoikehässä Macegin kanssa. Sää oli helkkarin lämmin ja kehässä juoksentelun jälkeen olin hiestä märkä.
Macegilla oli jonkun sortin jääräpää-päivä, eikä se olis oikein jaksanut tuomarille poseerata. Haki ilmeisesti omistajaansa Hannelea kehän laidalta. Monesti sen pyöräytin uudestaan ympäri ja asettelin seisomaan ja jaksoi se sitten aina hetken seistäkkin, välillä tosin muhun hyvin voimakkaasti nojaten. Liikeet oli ihan okei, ei mitään ihmeellistä, hyvin meni.
Tuomiona AVO H ja kuitenkin ihan hyvä arvostelu. Tarkemmin en sitä tähän viitsi alkaa spekuloida, koska en tiedä mitä mieltä Hannele asiasta olisi.
Borzoikehällä vietin aikaa myös Katjan kanssa ja oli ihan superia kun hänen junnunsa Laku (jota itse esitin viime elokussa Raisiossa) oli lopulta ROP! Ihan kuin oma koira olis pärjännyt, niin fiiliksissä olin itsekkin kun Katjan kanssa hypittiin tasajalkaa kehän laidalla huutaen riemusta ja toisiamme halaten. Onnea vielä, ihan mahtavaa!
Kiitos myös Hannele, kun luotit Mr. Macegin mun käsiini, vaikka tulokset nyt ei kaiketi olleetkaan ihan odotuksia vastaavat. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia!
Podengokehään en sitten eksynytkään, kun Pinja päättikin esittää Akun itse, mikä oli ihan okei lopulta, kun itsellä oli vain kauhea hinku takaisin uudelle asunnolle hääräämään. Ja siihen päälle väsymys, kun edellinen yö (ensimmäinen uudessa kodissa) oli mennyt vähän huonoilla yöunilla, joten väsymyskin oli ihan kiitettävä, joskaan ei yhtä paha kuin viime vuoden Rauma Showssa, jossa näyttäydyin työyön jälkeen lievästi koomaisena.
Kuvia ei kehistä valitettavasti ole ainuttakaan ainakaan vielä itselleni päätynyt.
Hippu olis tarkoitus ilmoittaa elokuun alkuun SBK:n erkkariin turistiluokkaan. Vähän mua hihityttää että oon valmis raahaamaan luuni ja tuon koiran Helsinkiin epävirallista luokkaa varten, mut hullu mikä hullu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti