Epäonni on ottanu meidät silmätikukseen (+pakollinen heppaselostus)

Mahdottoman epäonninen koirapuistoreissu edellispäivänä. 

Mentiin Hipun ja Papun kanssa koirapuistoon ja seuraksi saapui (yllätysyllätys) Pinja koirineen. Ulkona on taas ihan viiden tähden pääkallokeli, joten siellä kulkemiseen olis luistimet aika kätevät tällä hetkellä. Oikastiin ankkapuiston kautta matkalla puistoon ja se itsessään oli yks iso virhe, kun siellä oli sorsa jos toinenkin (jotka Hipun mielestä varsinkin ois ollut hyvä välipala) ja tosiaan ihan hemmetin liukasta. Meinattiin koirien kanssa kaatua joku satakakskymmentä kertaa. Mut ehjinä selvittiin puistolle asti, jossa Pinja oli jo odottelemassa.

Kauaa (ihan ehkä max. 10min) ei ehditty puistossa olla, kun Hippu ja Pantse juoksee peräkanaa puiston poikki ja Hippu liukuu täysillä päin puiston aitaa ja Pantse rysäyttää tietysti perässä Hippua päin. Päästi ulvahduksen, mut ei jäänyt murehtimaan, vaan jatkoi koohotustaan bestiksensä kanssa, joten mäkin annoin olla ja jatkettiin Pinjan kanssa jutustelua. Siitäpä sitä hetken päästä huomasin kun koirat tuli hääräämään meidän luo, että koko maa on ihan veressä ja sitä verta oli aika paljon. Näytti kun joku olis pahoinpidelty ja toivon ettei seuraava kävijä säikähtänyt/säikähdä puiston portin edessä olevia verilammikoita.
 Uhria ei tarvinnut kauheen kaukaa hakea, kun heti näki että Hipulla oli oikeanpuolimmainen takatassu veressä. Ei oo todellista.

Ensiavuksi Pinja kävi puiston ulkopuolelta hakemassa muutamaan kakkapussiin lunta ja mä tungin Hipun jalkaa vuorotellen jokaiseen ja se tyrehdyttikin verenvuodon nopeesti. Kun verenvuoto oli loppu ja pääsin kattomaan tassua, näki että kynsi oli taittunut ihan outoon asentoon ja katkennut n. puolesta välistä. Hippu ei kyllä mitään kipua osoittanut, se ei läähättänyt eikä ontunut yhtään. 

Soitin äitille joka oli onneksi liikenteessä ja se tuli hakemaan mut ja koirat. Ajettiin ihan suosiolla suoraan Annan Eläinlääkäriserviisin parkkipaikalle, jossa äiti vielä vilkasi paremmin tassua ja marssi sen jälkeen sisälle lääkäriin kysymään et ehtiskö joku nopeesti vilkasta tota tassua. Onneksi ehti ja heti sisällä olikin hoitaja vastassa joka tassua katsoi. 

Kynsi kokonaan irti, mitä nyt jostain pienestä suikaleesta vielä kiinni. Voi helvata. 

Eläinlääkäri sitten vaan nyppäsi koko kynnen irti, eikä Hippu päästänyt inahdustakaan. Voi tosin olla että se oli niin hämmentynyt varmuudeksi laitetusta kuonokopasta, että kaikki energia meni sen pohtimiseen :D 

Nyppäsyn jälkeen sitä verta sit taas tulikin ihan huolella ja hoitaja vähän puhdisti sitä ja sitoi jalan. Kipulääke saatiin pistoksena ensihätään ja mukaamme taas vähän Rimadyliä ja kymmenen päivän antibioottikuuri. Teki lievästi sanottuna mieli hakata päätä seinään, kun ajattelin sitä antibiootin antamisen "ihanuutta". Ja ylipäätään ois ihan kiva kun lakkais taas elämä potkimasta päähän. Just kaks viikkoa sitten kirjottelin labrakontrollien jälkeen, miten olis kauheen kiva, että Hipun kanssa tarvis mennä lääkäriin vasta 6kk päästä uusiin kontrolleihin, mutta eihän se nyt vaan mitenkään käy päinsä.

Illalla olikin sitten edessä vuosisadan operaatio nimeltä anna koirallesi antibiootti. Hippu on nyt alkanut jo vähän epäillä tota epilepsialääkitystäkin, mutta nyt siihen tulee ihan varmasti lopullinen stoppi. Se tajus heti sen antibiootin kinkun sisällä ja sitä sai taas survoa väkisin sen kurkkuun, kun se uudestaan ja uudestaan sylki sitä tablettia ulos suustaan ja piti itsepäisesti suutaan kiinni kun sitä pillerin kanssa lähestyin. Jemmasi sitä myös asiaan kuuluvalla tavalla ikuisuuksiksi poskeensa. Lopulta se sinne upposi tekniikalla puhalla nenään (avaa suun), tunge syvälle kurkkuun, pää ylös, silittele kurkkua, lopulta se jossain vaiheessa kahdeksannella yrityksellä (jos tuuri käy) nielasee, toista kaksi kertaa päivässä 10 päivän ajan. 

Blaah.
Eilen aamulla ja tänään illalla Hippu sai tosin jonkun hetkellisen mielenhäiriön kun sitä taas kinkkuun käärittyjen lääkkeiden kanssa lähestyin. Se sylkäs kyllä antibiootin kinkun välistä lattialle, mut kävikin sit tabletin itse hakemassa lattialta ja söi sen sit sellasenaan :D Ihme tyyppi. 

Onneksi toi ei mitenkään kipeeltä vaikuta, eikä oo ees kauheesti mieltään pahottanut tosta siteestä, mikä on sekin jo mun mielestä saavutus. Ja jos jotain hyvää niin ei ainakaan varvas mennyt säpäleiksi, kun se oliskin jo isompi operaatio. Ja mulla lähtis hiukset päästä turhautumisesta. Ei se kyllä kauheen kaukana oo nytkään.


Kuitenkin iso kiitos Annan eläinlääkäriserviisille, joka otti meidät ylimääräsenä potilaana heti vastaan, eikä tarvinnut irronneen kynnen kanssa lähteä etsimään kissojen ja koirien kanssa eläinlääkäriä joka ottais vastaan.

Eilen sai onneksi heittää hetkeksi aivot narikkaan tän sairasteluruljanssin keskeltä ja siirtyä kriiseilemään hevosten seuraan. Tosin kriiseiltyä ei lopulta paljoa tullut, vaan päinvastoin mulle jäi huippuhyvä mieli kun kahdeksan jälkeen illalla lähdin tallilta kotiin. Sain lisäksi vielä kiivetä kaikkien aikojen lemppari-issikkani (ratsastin sillä aina kun mahdollista tunneilla joskus vuosia sitten nuorempana kun kävin säännöllisesti heppailemassa) selkään, jota oon salaa toivonut jo pitkään. Vähän jo Lovisa-tammaa alkanut ikä painaa ja askel hidastunut, mutta kyllä siltäkin sitä vauhdikkuutta löytyi kun osasi oikein vaatia :) Ihana jälleennäkeminen! Paijasinkin sitä karsinassa tunnin jälkeen pitkän aikaa ja toinen niin selkeesti tykkäsi silittelytuokiosta. Pakko varmaan alkaa pistää opintotuesta tietty määrä kuukaudessa sivuun että vois alkaa käydä ihan vakitunneilla! Kyllä toi hevostelu on niin mun juttu heti koirajuttujen jälkeen. Tunnilla oli mukana mun lisäksi vain yksi ratsastaja, jonka kanssa myös tultiin ihan loistavasti heti juttuun, mikä on jo saavutus itsessäänkin kun mulla yleensä kestää vähän lämmetä uusille ihmisille :D Kentällä oli tunti käynissä kun tultiin paikalle ja saatiin tehtäväksi mennä kahdestaan hakemaan meidän ratsut sisälle pimeestä tarhasta (jonne hepat oli vielä hienosti levittäytynyt kauas toisistaan) ja pari hutivalintaa tuli raahattua talliin ennkuin oikeet hevoset löytyi. Että se tilanne nauratti kun kolmas väärä hevonen tuotiin sisälle ja taas sai palauttaa tarhaan ja lähteä jälleen uuteen yritykseen. Onneksi lopulta oikeet kaverit löytyi (Lovisa oli mennyt pihattoon (??) jota me ei ees huomattu siellä olevan, niin ihmekkös tuo kun ei heti meinannut sitä löytyä) ja koko tilanne otettiin puolin ja toisin täysin huumorilla! Ne kun on melkein kaikki vaan ihan saman värisiä herranenaika sentään!