perjantai 9. joulukuuta 2016

Mä vielä täällä käyn/ Sua vielä suojelen


H*lvetinp*rkeleen mahdollinen mikälie epilepsia.

Eilen illalla 8.12 illalla kymmenen jälkeen ihan onnessani kattelin Netflixistä Dexteriä, enää pari jaksoa jäljellä ja tarvii taas hankkia uus harrastus. 
Kuulin kylppäristä missä Hippu oli nukkumassa outoa kolinaa, annoin hetken olla. Mun ilmeisesti vajaaälyisillä aivoilla meni vähän liian kauan miettiä mitä tapahtuu, mut sen kun tajusin niin ryntäsin pää kolmantena jalkana Hipun luo.

Jos kohtaus oli ollut, se oli jo ohi. Ainoa asia, jonka pohjalta aloin kohtausta epäillä oli koiran käytös. Hippu makasi ihan ihmeellisenä myttynä kylppärin lattialla ja kattoi mua kun ei yhtään tunnistais. Hetken ihan tosissani mietin, että uskallanko koskea siihen lainkaan. Ihan rehellisesti sanottuna kävi kyllä mielessä että se voi purra. Siihen tyyliin se mua pälyili ja mulkoili ihan jähmettyneenä. Tiedostin jo toki siinä vaiheessa, että jos kyseessä on epilepsiakohtauksen jälkioireet, on hyvinkin tavallista ilmeisesti että koira voi olla aggressiivinen ja/tai arvaamaton. Tähän mennessä kun kuitenkin olen aikaisempien kohtausten ollessa käynnissä ollut Hipun vierellä pitämässä sitä paikallaan ja rauhoittelemassa. Ihan tästäkin syystä siis lähestyin Hippua vähän varovaisemmin, mutten kuitenkaan peläten. Antoi koskea, mutta edelleen ihan paikalleen jähmettyneenä pälyili mua. Koitin vähän varovasti "hööpöttää" sitä, millä sen yleensä saa borzoimaisesti hymyilemään aina. Noh, ei saanut tällä kertaa.
Jonkun aikaa istuskelin sen kanssa kylppärin lattialla, kunnes pyysin sitä nousemaan, minkä se tekikin. Horjahteli askeleissaan muutaman kerran, kunnes kävely lähti sujumaan. Aika pian tästä palautui omaksi itsekseen ja alkoi huomattavan paljon mielistellä mua. Käytös ennen tätä ei ollut sitten yhtään Hipun normaalia käyttäytymistä.

Vatvoin asiaa nukkumaan mennessä, en viitsiniyt enää siinä yhdentoista aikaan alkaa äitille enää soittelemaan kun mitään akuuttia ei ollut. Ainut akuutti asia ilmeni aamulla ja sillon oli kyseessä mun hyvin vajaiksi jääneet yöunet. Soittelin äitille kuitenkin töistä tauolla ja en mä siitä paljon viisastunut, kunhan sain purkaa sydäntä.
Kotona jatkoin itsenäistä aivoriihtä asian tiimoilta ja tein päätöksen että sit edes oman mielenterveyden vuoksi soitan eläinlääkäriin. Soitin Rauman Evidensiaan ja kerroin murheeni itku kurkussa (pääsin ennen soittoa googlen kanssa vähän liian pitkälle diagnoosien maailmassa) ja saatiin meille aika maanantaille 12.12. Hipulta otetaan ainakin verikokeita ja eläinlääkäriksi saatiin sama ell joka viime maaliskuussa leikkasi Hipun kyynärpään patit ja antoi mulle silloin itsestään aivan älyttömän hyvän kuvan sillä, miten kuunteli "vähän" hermostuneen omistajan mielipiteitä ja jaksoi kärsivällisesti vastailla välillä vähän astetta tyhmempiinkin kysymyksiin.



Mullehan on jo ihan selvää taas että Hipulla on ainakin aivokasvain (tosin tätä mä pelkään ihan oikeesti, enkä vaan heitä huulta), raajojen kuolio, dementia ja neliraajahalvaus.

Aivokasvaimeen liittyvän huolen perustan täysin Hipun ikään. Epilepsiahan puhkeaa koirille kuitenkin aika nuorena, Hippuhan on kuitenkin jo viittä vaille virallisesti veteraani. Sen päätöksen oon jo tehnyt, että jos sieltä ihan oikeesti paljastuu jotain kasvainta tms. lähtee koira monttuun. Vaikka siinä menee messissä luultavasti loputkin mun mielenterveydestä. Vaikka Hippu onkin nyt varsin hyväkuntoinen 98% ajastaan, en tuollasen diagnoosin jälkeen voisi enää nähdä sitä kuin jonain neljällä jalalla kävelevänä kasvaimena, varsinkaan kun harvemmimpa noita aivokasvaimia ainakaan voidaan parantaa, enkä lisäksi ala kyllä mihinkään koirien kemoterapioihin. Sillon on vaan armeliaampaa päästää pois. Paras sanonta on että "parempi aikaisin kuin liian myöhään". Se liian myöhään on jo yhden koiran kohdalla nähty.
Tietysti tän takia on taas itketty ainakin yhden järven verran, mulla kun on tapana olla vähän skeptinen ja pelätä pahinta. Pessimisti ei pety.

Mutta toivon enemmän kuin mitään muuta, että Hipulla on kaikki hyvin ja saan pitää se mun parhaana ystävänä, tärkeimpänä asiana maailmassa, ilon ja surujen jakajana, sekä halikamuna vielä pitkään.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti