keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kysymyksiin tiivistettynä meidän meininkejä

Koirasi nimi, ikä ja sukupuoli?
- Omistuksessani siis kaksi venäjänvinttikoiraa joista toinen tällä hetkellä pääasiassa majailee isäni luona johtuen tilanpuutteesta jotein vastailen lähinnä vain Hippua ajatellen.
Hippu, 5v ja narttu

Lenkitätkö koiraasi aamuisin? (jos niin kuinka kauan olette lenkillä)
- Parhaani mukaan kyllä. Koskee kouluaamuja ja olen tunnetusti harvinaisen surkea herääjä ja jos nukun pommiin tosi pahasti voi ulosvieminen jäädä sillä mieheni lähtee vielä itseänikin aikaisemmin töihin. Pääosin kuitenkin aamulla pääsee vähintään pariksikymmeneksi minuutiksi ulos nuuskimaan.

Kuinka kauan koirasi on yksin päivällä?
- 3-6 h koulu/työpäivinä. Viikonloppuisin on yksinoleminen aika vähäistä

Kuinka monta kertaa päivässä lenkität koiraasi? (nurkan takana käymisiä ei oteta huomioon)
- Päivän aikana käydään kolmesta neljään kertaan ulkona ja tähän sisältyy 1-2 kunnon lenkkiä

Kuinka kauan liikut koirasi kanssa ulkona, että koet ulkoilutuksen lenkiksi?
- Mulle se ei ole se aika vaan se matka mitä mennään. Ajalliseti kuitenkin tunnin lenkki on lenkki, tosin  joku voi kiertää tunnin korttelia niin halutessaan.



Ulkoilutatko koiraasi yleensä flexissä vai normaalissa remmissä?
- n. 180cm nahkahihna. Jos metsään mennään missä ei vapaaksi pääse tai muuten esim pururadalle tms. on flexi käytössä.

Kun kävelytät koiraasi, kulkeeko se vasemmalla puolellasi?
- Kulkee. Yleensä vähän edellä mutta ei vedä ja ohitustilanteissa olen itse koiran ja ohitettavan "välissä".

Valitse sopivin vaihtoehto/vaihtoehdot alla olevista. Merkitse tähdellä, mitä välineitä käytät, kun ulkoilutat koiraasi.

a) normaalia pantaa 
b) puolikuristavaa pantaa 
c) kuristavaa pantaa
d) kuonopantaa
e) normaaleja valjaita
f) Y-valjaita
g) jotain muuta, mitä?


Koetko, että koirasi palelee yli -10 pakkasella?
- Vähän Hippu on kylmänarka. En mä sille -10 asteen pakkasella vielä manttelia niskaan heitä mutta kyllä jossain määrin pakkasen kiristyessä prinsessa tarvitsee toppamanttelin :D

Vaikuttavatko säätilat koirasi lenkitykseen?
- Kyllä. Hippu ei tykkää kylmästä eikä sateesta niinkuin ei omistajansakkaan. Kylmällä säällä pompitaan kolmella jalalla (koskee siis pakkasia) ja sateella juostaan silmät kiinni/kiukutellaan sadetakki niskassa. Myös liian kuuma ilma on sellasta laahustamista ja nihkelyä sekä koiralla että omistajalla.

Käytätkö koiraasi muuten ulkona kuin lenkittäessä? 
- Välillä mukaan muuten vain pääsee myös. Enpä kauheasti missään käy niin että voisin oikeesti koiraa ottaa mukaan mutta jos vain mukaan pääsee. Näyttelyitä, juoksutreenejä etc. ei lasketa.

Lempirodut?
- Borzoit nyt luonnollisesti. Rotuihin joita voisin itselleni kuvitella on: pk. collie, shetlanninlammaskoira, belgianpaimenkoira groenendael, silkkivinttikoira, englanninvinttikoira, saluki ja whippet

Mitä rotuja et ottaisi?
- En mitään ylijalostettua. Lyttykuonoiset/lyhytjalkaiset/pitkäselkäiset ei. Varsinkin nuo lättäturvat kauniimman sanan puutteessa.

Mitä ruokaa koirasi syö?
- Purina one nappulaa ja Pedigreen märkäruokapusseja, joskus on jotain ekstraruokaa tarjolla.

Vaihdatko ruokamerkkiä, kun ruoka loppuu?
- en

Minkä perusteella valitset ruuan?
- Tuota meillä on koirille syötetty kun olen vielä vanhemmilla asunut eikä ikinä ole mitään ongelmia ollut joten miksi sitä turhaan vaihtamaan kun se koiralle sopii.

Liotatko kuivaruokaa ennen kun tarjoat sen koiralle? Miksi? Miksi et?
- Nappulan sekaan heitän vettä tarjoiltaessa ja suoraan koiran nenän alle eli en anna nappulan turvota.

Tarjoatko säilykeruokaa? Miksi? Miksi et?
- En.

Kuinka usein annat koiralle puruluita tai muita hampaille hyviä väliherkkuja? 
-  Koko ajan koiralle kämpässä yksi luu missä vähän enemmän purtavaa. Dentastixeja olen antanut aina välillä kun on kaupasta muistanut ostaa ja välillä saa jotain raakaluita jotka ovat saavuttaneet Hipun kohdalla suuren suosion.

Kuinka usein koira saa koirankeksejä yms?
- Ei koskaan mikäli ei treenata. Treenatessa vain saa.



Saako koira kotiruoan jämät? Miksi?
- Välillä. Riippuen mitä ruokaa on :D

Montako kertaa koira juo vettä päivän aikana?
- Ei niin mitään tietoa.

Juoko koira kupin kerralla tyhjäksi vai vähän silloin tällöin? 
- Juo kun janottaa.

Montako ateriaa koira saa päivässä?
- kaksi.

Annatko haistella vastaan tulevia koiria?
- En. Moni haluais meidän kanssa jutulle mutta ei tuosta yhdestä tiedä mistä ilmansuunnasta tuulee mikäkin päivä joten koiranuuhkut säilytetään koirapuistoon missä Hippu kykenee olemaan tasavertainen kaveri kaikille toisin kuin remmissä.

Osaako koira odottaa hiljaa kaupan ulkopuolella, kun käyt kaupassa?
- Osaa. Tosin en jätä sitä kaupan eteen yksin.

Käytkö koirapuistossa? Miksi? Miksi et?
- Käydään me välillä kuten täältä on lukea saanutkin. Käydään Pinjan kanssa aina välillä leikittämässä meidän ryssiä ja aika usein porukkaan tulee muitakin ja ei mulla ole henk. koht. mitään huonoja puistoilukokemuksia, uskoisin itseasiassa että Hippu on yhtenä osatekijänä sosiaalistunut puistoilun ansiosta.

Hallitseeko koira perustottelevaisuuden?
- Hallitsee.

Onko koira missään lajissa valio?
- Suomen muotovalio.

Tietääkö koira, mitä EI tarkoittaa? Totteleeko se sitä?
- Tietää ja tottelee (mikäli ei ole kissanruuasta kyse :D)

Keräätkö koirasi kakat? Miksi? Miksi et?
- Riippuen mihin nuo paskoo. Jos johonkin umpimetsään niin en. Jos tänne keskustaan jossa kuitenkin asutaan menee läjät vääntämään niin tottakai siivoan.

Saako koira tulla tuoleille, sohville, sängyille? Miksi? Miksi ei? 
- Saa tulla. Ja on vain aina pennusta asti saanut enkä oikein tajua miksi ei saisi?

Valitsitko pennun nimenomaan kotikoiraksi vai harrastuskäyttöä ajatellen?
- Sekä koti- että näyttelykoiraksi. Molemmat hommansa hoitanut hienosti.

Onko koiralla ollut satunnaisia haavoja tai onko se ollut tapaturmissa? Kerro.
- Joskus ihan pennelinä teloi tassunsa mikä muistaakseni tikattiin (? äiti oikaise jos olen väärässä) ja sen takia tarvitsi rauhoittaa. Muuten on ollut harvinaisen yllätyksetöntä



Onko mahdollinen sairaus/tapaturma rajoittanut koiran normaalia elämää mitenkään?
- Ei.

Millainen murkkuikä koirallasi oli pentuna?
- En edes muista. Muutakun sen yhden aamun kun olin vielä peruskoulussa ja olis pitänyt kouluun lähteä ja olin viimisenä kotona ja yritin koiria sisään ja Hippu the pässi päätti ettei tule ja kauheella kiirellä jahtasin sitä ympäri pihaa kunnes itku kurkussa soitin äitille että en saa Hippua sisälle ja myöhästyn pian koulusta ja äiti lähti sitten päästämään murkkua sisälle. Ei kai se sen jälkeen ole paljoakaan kikkaillut.

Onko koirasi dominoiva? 
- En sanoisi dominoiva.

Miten koirasi suhtautuu olemaan liikkuvassa ajoneuvossa? (Esim. linja-auto, ratikka, juna, henkilöauto tmv.)
- Kaikki on ihan ok.

Onko koirasi herkkävatsainen?
- Ei

Pitääkö koirasi uimisesta/kahlaamisesta?
- Kahlaaminen on kivaa, uiminen ei. Terkuin Hippu joka ei tiedä mitä takajaloilla uidessa pitäisi tehdä :D

Entäs ihan pesemisestä?
- Antaa mukisematta pestä ja odottaa paikallaan että toimitus on valmis.

Antaako koirasi leikata kyntensä ilman ongelmia?
- Antaa.

Onko koirasi turkiltaan helppo-, vai vaikeahoitoinen?
- Helppo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti