tiistai 21. tammikuuta 2014

Turku KV

Noh, nyt on Turku KV 2014 takana päin ja fiilikset on erittäin ristiriitaiset. Oikeestaan mulla ei ole edes sanoja.
Aamulla lähdettiin puoli yhdeksän pintaan ajelemaan Ronin ja Merrin kanssa kohti Turkua, ihan hyvillä fiiliksillä. Merri oli aamulla iloinen ja reipas ja jopa suhteellisen yhteistyöhaluinen mitä nyt aamulenkillä vähän talvimantteli päällä kenraaliharjoituksia pidettiin.

Turkuun kun saavuttiin Merri oli edelleen suhteellisen rentona, sain sen paperien tarkastuksesta lähes ongelmitta tulemaan, viime vuonna sen sai väkisin hinata ovesta sisälle kun se tajusi paikalla olevan muita koiria. Hallissa missä meidän kehä sijaitsi se oli suhteellisen rauhallinen ja menikin hyvillä mielin häkkiin vetämään tirsat ennen koitosta.
Borzoita oli ilmottu jos oikein muistan kaksikymmentä, Merrin kanssa nuorten luokassa oli toinenkin narttu. Tuomarina oli Teija Salmi-Aalto.
Ennen venakoita kehässä oli irlanninsusikoirat joiden kehä venyi päälle puoli tuntia liian pitkäksi, kyseessä tarkka ja huolella arvosteleva tuomari.
Merri pääsi kehään kahdentoista pintaan ja siitä se sirkus sitten alkoikin. Ennen kehää tapasin Merrin siskon Metten omistajan Soilin, jota olen viimeksi tavannut vuoden 2012 erkkarissa valkeakoskella. Siinä juteltiin kuulumisia ja Soili Merriltä yritti hampaita katsoa ja arvata saattaa että Merrihän ei niitä antanut katsoa... En tiedä mitä on tapahtunut. Porissa heinäkuussa tämä tapahtui ekan kerran kun Merri ei hampaita halunnut näyttää, sitä ennen ei ole mitään ongelmia ollut hampaiden katsomisen kanssa..
Kehässä ne ongelmat jatkui. Ensin ei Merri halunnut tulla kehään lainkaan, sain sen kuin ihmeen kaupalla houkuteltua kehään ja jotenkuten esiarvosteluun seisomaan ja tuomari sai katsottua sen nopeaan siinä ja liikeet.
Yksilöarvostelussa hampaiden katsomminen oli oikea farssi ja olin valmis vaipumaan maan alle häpeästä. Hyvin varmaan sulauduinkin kehän punaiseen mattoon tukkani ja naaman värini kanssa siinä vaiheessa :D
Tuomari oli onneksi todella asiallinen, antoi merrille aikaa eikä väkisin yrittänyt päästä niitä hampaita katsomaan vaan piteli muuten ensin ja palasi sitten hampaisiin. Sai hän ne sitten lopulta nopeasti vilkaistua, siinä vaiheessa olin varma että se EVA meille sieltä tulee.
Arvostelun aikana Merri ei suostunut seisomaan, löi perseen maahan aina kun sen oli saanut aseteltua edes jotenkuten normaalia seisomista muistuttavaan asentoon.
Liikkeet kun otettiin Merri liikkui hyvin ja reippaasti, ei heittänyt päätä lainkaan ja siinä taitaakin olla koko kehässä olemisen ajan ainoa hetki kun vähän sai huokaista helpotuksesta.
Liikkeiden jälkeen Merrin sai jo seisomaankin pidemmäksi aikaa kerrallaan ja pikku hiljaa alkoi omakin syke siinä tasaantumaan että ei me tätä kokonaan ryssittykkään.
Ja kuin ihmeen kaupalla me EH saatiin! Vaikka henkilökohtaisesti itse voin sanoa että ei me sitä sillä esiintymisellä oltaisi lainkaan ansaittu.
Kilpailuluokassa oltiin hyvinä kakkosina. Toinen nuorten luokan narttu sai ERI:n. Arvostelukin oli kaikkeen nähden todella hyvä, tuomari siis selkeästi antaa nuorella koiralla paljon anteeksi, mikä on toisaalta erittäin hyvä.
Arvostelun mukaan lupaavat raamit joihin täytyy vielä kehittyä, tai jotain.

Kehän jälkeen juteltiin vielä Soilin kanssa ja pääsinpä jopa puhumaan puhelimen välityksellä Merrin kasvattajan Kaisan kanssa.
Muuten näyttelypäivä oli kiva, oli todella mukava tavata varsinkin Soilia, ilmeisesti meidän tytöissä on paljonkin yhteistä :)

Merri myös täytti sunnuntaina (19.1) kaksi vuotta, avoimessa siis seuraavat kehäilyt. Tosin saa nähdä koska niihin avoimiin kehdataan mennä....
Olen menossa itse viikonloppuna kehätoimitsijakurssille ja en nyt tiedä vielä miten ne jutut menee mutta voi olla että olen kehätoimitsijana Rauman näyttelyssä (tai sitten en) ja jos en ole niin kaipa me viimeistään oman kaupungin näyttelyyn toukokuussa ilmaannutaan. Ehkä. Jos kehdataan. Meidän kehämenestyksestä voi jo sen verran päätellä että kun äidilleni kehän jälkeen soitin ja kerroin kuulumiset niin äitin kommentti oli jotakuinkin "onneksi en sittenkään lähtenyt mukaan" :D

Mutta joo, nyt nokka kohti uusia seikkailuja ja eikä me nyt yhteen vastoinkäymiseen lannistuta, se on vaan harjottelusta kiinni! Kyllä Merristäkin kehäkettu saadaan varmasti jos tahota ja energiaa riittää!



2 kommenttia:

  1. Antaako katsoa kotona hampaita? Ensin tuli mieleen, että jos suussa (hampaissa tai ikenissä) olisi tulehdus tms?
    Usein koira antaa omistajan vääntää itsensä vaikka solmuun vaikka olisi kuinka kipeä, mutta kun vieras koettaa tehdä saman niin onkin jo eri ääni kellossa. Kokemusta edellisen koiran kohdalta.

    Toivottavasti teillä tuo hammasongelma menee ohi ja näytsit voivat jatkua taas "normaalisti" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. antaa, vaihtelevalla menestyksellä :D luulen kyllä että kyseessä vaan stressi ja jännitys kun ei antanut suuhun katsoa.

      treenamalla toivottavasti saadaan tuo homma sujumaan :)

      Poista