keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Mätsärilätinää ja kisu yökyläilemässä

15.2 oltiin tosiaan mätsäröimässä pitkästä aikaa. Match Show järjestettiin Paneliassa Sika-Areenalla jossa me vuosi sitten käytiin Pinjan ja Pantsen kanssa näyttelytreeneissä. Vähän ihmettelin ensin paikkavalintaa, sillä mun muistikuvien mukaan halli oli aika pieni ja ihmettelin miten sinne saadan tungettua kehät, ihmiset ja koirat, ilmopiste, buffetti ja vielä sponsorien esittelypisteet, mutta hyvin ne loppujen lopuksi oli saatu kaikki sijoiteltua ja kehätkin oli ihan kivan kokoisia. 

Merrin kävin hakemassa päivää ennen meille, joten saatiin nauttia eläintarhan maailmasta kahden borzoin ja kissan kanssa. 
Merrille pointsit hyvästä käytöksestä vierailunsa aikana. Mun piti Merri pitää pidempäänkin mutta syistä x ja y, palautin sen isälleni jo mätsärin jälkeen.

Mätsäriin oli tullut kivasti porukkaa, isoja aikuisia oli ilmottu lähemmäs neljäkymmentä, ennen niitä samassa kehässä parikymmentä pentua ja ennen niitä junior handler. Paikalla oltiin yhdentoista aikaan ja kotiin päästiin lähtemään vasta neljän korvilla. 
Merri otti aika lunkisti koko ajan, nukkui kiltisti jaloissa ja ihmetteli maailman menoa. Borzoita oli edustamassa myös Eija borzoipoikiensa Grontin ja Artun kanssa, joita Merri vähän vierasti. 
Joltain pikkutytöltä se yritti varastaa makkaran kun likka tuli sitä naaman eteen syömään mutta onneksi ehdittiin reagoida ajoissa... :D 

Tuomari oli kiva, liikutti paljon ja piteli nätisti. Merri antoi pidellä myös hienosti, liikkeitä nyt en pääse taaskaan kehumaan kun se näyttelyhihna alkoi taas vähän liikaa kiusaamaan mutta kokemusta saatiin kuitenkin lisää. 
Merri sai punaisen nauhan eikä sijoittunut, mutta väliäkö sillä, mulle vihdoin ja viimein mätsäreistä on muodostunut vain ja ainoastaan tapa harjoitella ja treenata sitä kehässä olemista ja sitä että tullaan pitelemään, jos pärjää niin kiva, jos ei niin ei sen väliä. 
Merri oli harvinaislaatuisen väsynyt kun kotiin lähdettiin, isälleni päästyään se kömpi jotakuinkin heti nukkumaan. 




Vain ja ainoastaan mietin miksi mun kolmevuotias borzoinarttu voi edelleen näyttää alle vuoden vanhalta.....

Muutoin Merrin täällä ollessa me lenkkeiltiin ja tohistiin. Iltalenkillä löydettiin järjettömän kokoinen kuollut rotta.... Tai minä löysin. Oliskin ollut tosi kiva kun Hippu tai Merri olis sen rotan löytänyt ja olisin saanut tonkia sitä jättiläisrottaa jommankumman suusta....


Mun kultakimpaleet

Viikko sitten pidettiin äitini ja siskoni kanssa "tyttöjen ilta" äidilläni ja kaappasin kisun mukaani. Nella ilahtui isommasta kämpästä ja siitä rallittelun mahdollisuudesta minkä äitini kämppä sille tarjosi ja sen iltarallitukset olikin tavallista vauhdikkaammat. Nella kun onnistui myös juoksemaan täysillä päin seinää.

Äitini ihastui siinä määrin Nebsiin että se jäi äidilleni vielä toiseksikin yöksi yökylään ja kuvamateriaalista jota äitini lähetti, se viihtyi siellä tosi hyvin. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti