mun oppikoira, opetti mulle kaiken tästä mitä mulla on nyt.
rakastan sinua ♥
me tavataan varmasti vielä
 |
| rakkain |
Minä katsoin sinua pitkään
ja hellästi silittelin,
ja mietin, lieköhän ketkään
silmin niin viisahin
minulle katsetta luoneet,
hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet
mi aina ymmärtää?
Sinä teit sen joka hetki,
minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki
sinä katsot, katsot vain -
mutta sylissäni vielä
sinä nuolet kädenselkää,
ja minä tiedän, että et siellä
metsänpeitossa peikkoja pelkää –
sillä sinne sinut kannan
alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan
sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä hetken verran
sun sydämes sykintää
tahdon kuunnella tämän kerran,
niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua ollenkaan,
etteikö eläinten taivasta oisi,
nehän aina antavat parastaan
eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan
miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itseluomilta luoduiltaan?
ei niin hän tehdä saisi.
Ennen kuin silmät sammuivat
minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa
ihan kaikista puiston puista -
ja sitten se vaipui, vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin myös, sitä sieluaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti