sunnuntai 8. syyskuuta 2013

borzoimiitti porissa 7.9.2013

Eilen lähdettiin aamupäivällä kahdentoista aikaan Ronin ja Merrin kanssa ajelemaan kohti Poria ja Ruosniemeä jossa järkättiin borzoitreffit Marikan alotteesta. Heti ensin meinasi ongelmia syntyä kun navigaattori ei löytänyt meidän kohdetta ollenkaan ja ainakin mun Porin tuntemus on hyvin vajaavainen :D Kuitenkin sekä ihan normaalin autonavigaattorin ja kännykän navigaattorin avulla päästiin Ruosniemeen ja se lopullinen päämäräkin löytyi google mapsin avustuksella. Paikalla oltiin (varmaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa) ensimmäisinä. Jäätiin tien viereen odottelemaan Marikaa ja Joonasta jotka parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen saapuivatkin ja paikalle oli saapunut myös rotuun tutustumaan tullut tyttö Annika. Ilmeisesti Satullakin oli ongelmia navigaattorin kanssa ja häntä siinä ooteltiin hetken aikaa tien varressa kunnes hänkin sitten saapui ja yhdessä sitten käpsyteltiin meitä emännöivän Katjan pihaan.
Marikalla ja Joonaksella oli tosiaan mukanaan borzoi narttu Lara ja Satulla borzoinarttu Susa. Katjalla puolestaan maailman suloisin seitsemän kuukauden ikäinen borzoiuros Bolton, josta tuli meidän Merrin suuri ihailija :3
Hetkinen seisoskeltiin Katjan pihassa ja koirat sai vapaana tutustua toisiinsa. Merriä lievästi sanoen taisin ensin kuumottaa ajatus muista koirista. Se juoksi karkuun kaikkia ja seisoskeli yksikseen toisella puolen pihaa. Lopulta se pelästyi toista borzoita niin paljon että hyppäsi aidan yli Katjan kukkapenkkiin istumaan eikä oikein ajatus poistulosta miellyttänyt.............. Sitä häpeän määrää.

Hetken pihassa hengailtuamme lähdettiin yhdessä lenkille läheiseen metsään joka oli muuten aivan ihana! Oispa sitä itselläkin yhtä kaunis metsä parinsadam metrin päässä kotipihasta.
Koirat sai vapaana lönkytellä meidän kaksijalkaisten kanssa. Merrikin alkoi jo päästä vähän jännityksestään eroon ja spurttaili muitten perässä,tosin muisti se silti pitää turvallisen välimatkan muihin ;) pysähdyttiin suolla kuvaamaan koiria jotka kaikki (Merriä lukuunottamatta) leikkivät suolla rallaillen. Merri pysyi jälleen visusti mättäiden taakse maastoutuneena jossa se sai ihan ikiomia hepuleitaan jotka nauratti kaikkia. Pariin kertaan Susa ja Bolton kävivät katsomassa mitä Merri tekee ja pyytämässä sitä leikkiin mutta laihoin tuloksin.
Suolta jatkettiin matkaa läheiselle pellolle jossa nämä ah niin energiset juoksijat eivät jaksaneet juosta enää juuri lainkaan. Parit spurtit ne siellä vetivät, muun ajan lähinnä makoilivan heinikossa.

Lenkiltä palattiin kaunista kärrytietä pitkin Katjan luokse jossa juotiin kahvit ja syötiin omenapiirakkaa ja juteltiin mistäpä muustakaan kuin borzoista ;) tarina Merrin syömästä kaktuksesta kirvoitti kauhistuneita katseita.
Kolmen aikaan paikalle saapui myös Pasi vaimoineen (?) kahden komean borzoiuroksen, Tolstoin ja Miskan kanssa. Merri löysi itselleen elämänsä rakkauden Tolstoista ja koittipa meidän pieni ja viaton tyttönen vähän flirttaillakin Tolstoille ;) Merri aiheutti siis todellista kolmiodraamaa. Boltonille joka oli syvästi jo ehtinyt rakastua Merriin, Merri murisi! En edes tiennyt että se osaa murista! Tolstoi taas olisi kelvannut paremmin kuin hyvin mutta Tolstoi ei oikein innostunut..
Juoruiltiin Katjan luona johonkin viiteen asti kun kaikki vieraat sitten alkoivat lähteä omiin suuntiinsa.

Päivä oli tosi mukava! Teki Merrille ainakin tosi hyvää, se nukkuu varmaan viikon. Mukavaa seuraa, ihania koiria ja kaunis ilma. Mikäs sen parempaa! Täytyy ottaa joskus uudestaan! Kiitokset kaikille mukana olleille, erityiskiitokset Marikalle joka tätä juttua lähti ehdottelemaan ja Katjalle joka kutsui meidät luokseen!

Borzoita oli tosiaan paikalla kuusi:
  • Tricologian Jushka's Petrushka "Bolton"
  • Marosnaje Anastasija Ljuba "Lara"
  • Rainmaker Lize In Wonderland "Susa"
  • Coverdale's Red Passion "Merri"
  • Of Golden-West One N Only "Tolstoi"
  • Charlotte'russe Nando Nonparelli "Miska"


                                    








Kaikki kuvat (c) Satu Laakso

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti