Nostan mun katseen ja mun suupielet

Mätsärin jälkeisestä flunssasta on vihdoin toivuttu. Ei onneks tarvinnut kun pari päivää maata turhan panttina sängyn pohjalla ja kertaalleen käydä päivstyksessä hakemassa pitkävaikutteisia kipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja, kiitos hemmetin kipeiden humahdusten joita mulle alkoi keskviikkona tulla päähän. Mutta nyt taas elämä vähän ees hymyilee, vaikkakin nokka edelleen vuorotelleen vuotaa ja on tukossa.

Lauantaina (2.4) pyysin äitiäni lenkille tänne keskustaan ja niinpä se sieltä sitten tuli Hasjan kanssa meille lenkkiseuraksi. Käytiin Lajon koirapuistolla missä siskokset pääsi vähän rallaamaan, ja otettiin jotain kuvatuksia. Illalla vielä parin käänteen jälkeen sitten eksyin Hipun kanssa äidille (tai tarkemmin äidin miesystävälle kun äiti siellä aika pitkälti koko ajan on) yöksi. 

Sunnuntaina käytiin äitin kanssa kissojen esittelynäyttelyssä Ooperissa. Ihan muuten vaan halusin taas ties kuinka monetta kertaa päästä sinne kattelemaan hienoja kisuja ja kuuntelemaan rotuesittelyjä. Tuli vastaan ihan uusiakin kissarotuja, jonka lisäksi näin yhden kaikkienaikojen lempparirotuni ilmielävänä, American Curlin! Naaww. Lisäksi haavelistalle Maine Coonien ja Norjalaisten metsäkissojen seuraksi pääsi Pyhä Birma, Siperiankissa ja Turkkilainen Angora. Mulla tulee aikanaan kun kissan paikka aukeaa, olemaan edessä suuri ja vaikea valinta :D

Hippu sunnuntaiaamuna tyytyväisenä sohvannurkassa.

Tänään (4.4) tuli kuningasajatus lähteä Hipun kanssa taas koirapolulle tallustelemaan. Tällä kertaa ei vaan huvittanut kävellä Lähdepellolle saakka, joten hypättiin bussiin ja hurautettiin Kourujärvelle. En ole itse ikinä ajellutt mihinkään tuossa Paroalho-Kourujärvi bussissa, joten vähän jännitti että mitä kautta se menee ja missä pitää jäädä pois, mutta aika lähelle polun alkua sitten loppujen lopuksi onnistuttiin jäämään. Lenkki-ilma suosi, aurinko paistoi, oli lämmin ja koko lenkin sai kiertää ilman hanskoja. Jes. Sehän kun tunnetusti on se kunnon kevään merkki. Vähän jopa tuli kuuma, eikä mulla tosiaan ollut mitään eskimovarustusta päällä. Vastaankaan ei polulla tullut kuin yksi bernipentu ja yksi mopsi, muuten saatiin kulkea ihan rauhassa! Alkumatkasta Hipulla oli korvat vähän kateissa, mutta voikohan sitä siitä edes syyttää. 

Lenkin jälkeen kipiteltiin parinsadan metrin päähän taas pysäkille odottamaan bussia ja odotteluaikana Hippu sai kehitettyä taas elämänsä ötökkäongelman. Siihen malliin se pomppi ja napsi ilmasta jotain pörriäisiä kiinni. En valehtele kun sanon, että tuosta koirasta tulee ihan hysteerinen kun alkaa ötökät pörräämään. Mikä urpo. 

Hippu avasi omalla kohdallaan kahluukauden tänään.

Ötökkähysteerikko.

Maailman paras bussimatkustaja!

Kuvahaaste vol. 2

Tulin sitten yllätysyllätys kipeeksi mätsäriviikonlopun jälkeen, joten ajattelin täällä pää tukossa toteuttaa uudestaan kuvahaasteen, jonka olen tehnyt ekan kerran vuonna 2011. Nauttikaa, mäkin aion.

1. Tältä näytimme vuosi sitten 

On tästä vähän yli vuosi, mutta menkööt.

2. Toisinaan koirani ovat hyvin edustavia.

3. Tästä kuvasta voi päätellä mitä harrastamme 

4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle 

5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessa

6. Haluaisin elää mm. tämän hetken uudelleen 

7. Muunmuassa nämä persoonat ovat huippuja

Merri

Hasja

Hippu

Nella

Milli

8. Ei paljoa naurattanut

9. Tämä on minusta kaunis kuva 

10. Lopuksi paras (tai ainakin yksi niistä) kuva ikinä

Kahden päivän mätsäriputki

Laskeskelin tossa loppuviikosta milloin oon viimeksi ollut missään koiratohinoissa mukana, ja sain lopputulemaksi melkein vuoden. Siis m i t ä. Vuosi. Melkein. Olinhan juu tammikuussa tuttavan mukana siellä Turku KV:ssä turisteeraamassa, mutta sitä ei nyt voi ottaa laskuihin mukaan, kun itselläni ei kehäänviemisinä ollut yhtään koiraa. 

Joten vahinko takaisin ja suunnitelmiin lisäiltiin joku aika sitten tähän pääsiäisen ajoille (ainakin) kaksi match showta, jotka on nyt molemmat takana päin, ja vaikka tuomisina ei ole mitään materiaa, on mukana hyvä mieli, ihan oikea uusi kokemus ja positiivisia yllätyksiä. En ollut tajunnutkaan kuinka paljon olen kaivannut ihan vain vaikka sitten mätsäreissä käyntiä. 

Eilen (25.3.) oltiin Merrin kanssa Panelian sika-areenalla RKS:n agilityjaoksen mätsärissä palelemassa pari tuntia liian kauan, mutta se nyt kuitenkin taisi ihan kannattaa. Koiria ei niinkään oltu ilmoitettu ainakaan isoihin paljoa, mutta tuomarimme oli hyvin perusteellinen ja siinä vaiheessa alkoi itseäkin vähän tuskastuttaa, kun yhden parin läpikäyntiin meni melkein kymmenen minuuttia kerrallaan. Hallissa oli mun mielestä jopa kylmempää kuin ulkona, ja varsinkin kennelpojalla oli tosi kylmä. Ei oo herra tainnut vielä ihan täysin ymmärtää mitä siitä seuraa kun seurustelee koiraharrastajan kanssa :D Paljon kylmyyttä, odottelua ja muuta mukavaa. 

Merri otti kuitenkin tosi lunkisti koko ajan, ei oikeestaan mitään ujostellut ja oli oma lauhkea itsensä. Kehässä se oikeasti esiintyi niin hyvin, ettei ole ikinä ennen esiintynyt. Meillä oli parina muistaakseni pitkäkarvainen saksanpaimenkoira, jonka kehäesiintyminen multa meni ihan ohi siinä Merriä tsempatessa. Merri seisoi hienosti, antoi katsoa hampaat ja pidellä just niinkuin pitää, ja mikä parasta, se liikkui paremmin kuin koskaan ennen. Siis vautsivau. Mun ruma ankanpoikanen on alkanut tajuta mitä kehätilanteessa tapahtuu! Saatiin sininen nauha ja käytiin kunniakierros juoksemassa jatkokehässä ilman jatkopaikkaa ja sijoituksia, mutta hälläväliä! Merri osasi olla niinkuin pitää. Kehänjälkeen tehtiin varmaan paikalta poistumisen nopeusennätys, sen verran nopeesti kerättiin kamat kasaan. Pihalla pakotin kylmästä tärisevän (ja jo vähän äkäisesti mutisevan) kennelpojan vielä ottamaan seisontakuvat Merristä. Sitten ajeltiin takaisin Raumalle ja nälkäkuoleman porteilla oleillen käytiin hakemassa vielä pitsaa. 

Huomiona haluaisin vielä kertoa, että kehästä otetut kuvat ovat myöskin kepon käsialaa, eikä hän todellakaan ole mikään kuvaajalupaus :D 

Kääryle.

Jaa näkyyhän se otetuista kuvistakin millanen kaveri meillä oli kehässä :D

Ööhh... Iloinen handleri?? :D

Merri 4v 2kk

Tänään (26.3) haettiin Rauman lapista kaverini Lotan saksanpaimenkoirauros Supi, jonka kanssa lähdettiin puolestaan kohti Harjavaltaa ja Hosiossaaren kenttää. Lotta oli miehensä kanssa eilen hakenut laumaansa vahvistukseksi labukkapennun, joten päästiin samalla vähän nuuhkuttelemaan pikkuista. Hitsi mikä ihana löllykkä. Niin hiljaa nätisti oli mun sylissä ja nuuski naamaa. Ja se pennun haju.
Pennunhalailun jälkeen lastattiin Supi the sheefferi autoon (joku on vähän yli-innokas automatkustaja, se saatiin huomata) ja otettiin suunnaksi Harjavalta.
Mätsäripaikan kenttä oli kyllä yhtä mutavelliä. Onneksi olin kerrankin viisana ihmisenä pistänyt jalkaan huonot kengät ja huonon takin, joten ei harmittanut niin paljoa, kun kehän jälkeen olin niin mutainen, etten muista koska viimeksi (vai liekö ikinä) olen niin mutainen ollut. Kiitos tästä kuuluu ystävällemme Supille, josta oli ihan parasta osoittaa rakkauttaan hyppimällä päin.

Supi osasi käyttäytyä ihan mallikansalaisen tavoin (jos kenguruloikkia ei lasketa) ja korvatkaan siltä ei olleet ihan kokoaikaa kadoksissa. Kehässä se oli vähän yli-innokas, mutta voiko muuta odottaa seitsemänkuiselta pennulta. Seisoi se kuitenkin loppupeleissä ihan kivasti, ja liikkui hyvin jos sai pitää samalla suussa hihnaa :D Annoin sen nyt tehdä niin tällä kertaa, kun sillä sen sai liikkumaan nätisti ja se kuitenkin irrotti kun käski. Nimimerkillä edetakasliikkeessä se olisi takaisinpäin käännyttäessä halunnut jäädä ottamaan mun kanssa köydenvetokilpailua. Tuomari oli malinoisihminen ja osasi näin arvostaa Supin temperamenttia ja taistelutahtoa. Kuulemma varsin hurmaava saksalaislapsi. Yhdyn kyllä tähän, Supi on aika kiva! Ronikin jossain vaiheessa mutisi mulle, että "ota sitten kun koiran seuraavaksi otat niin tällänen, äläkä sellasta belggaria (groenendael)" :D. Ohhoh, mikäs kepoa vaivaa? Ensimmäinen kerta kun se mitään puhui koiran hankkimisesta. Joku taisi ihastua saksanpaimeneen. Ei sillä, mun mielestä kyllä varsin mukava rotu (lähinnä nää käyttölinjaset kuten Supi), mutta en sitten tiedä olisko se sakemmanni kuitenkaan ihan sitä mitä koiralta haen. 

Supi sai kehästä punaisen nauhan, muttei päästy sitten senkään kanssa sen pidemmälle, mutta olen taas uutta kokemusta rikkaampi. En olis ikinä elämässäni uskonut että se päivä koittaa kun menen saksanpaimenkoiran kanssa kehänauhojen sisäpuolelle. Eikä ollut edes lähellekkään niin vaikea homma kuin ajattelin. 

Palautettiin Supi kuraisena takaisin Lotalle ja taas takaisin Raumalle. Oli kyllä kiva päivä, jäi tosi hyvä mieli.  

Noilla korvilla vois varmaan lentää :D

Kolmesta viimeisestä kuvasta iso kiitos Marika Elomaalle! :)