Match show 10.5.2018

Helatorstaina vihdoin ja viimein sain aikaiseksi lähteä Hipun kanssa mätsäröimään. Viime vuosihan meni kokonaan käymättä yhdessäkään mätsärissä, vaikka tosin pistäydyttiinkin Helsingissä SBK:n erkkarissa. Ja se itseasiassa harmitti aika paljonkin, kun mätsäreissä on aina ollut tosi hauska käydä ja kun se muutenkin tätänykyään on meidän ainut tapa päästä kehään, jos erkkarin vuosittaista tursitiluokkaa ei lasketa. Ja mikäli jutut tämän vuoden erkkarin kohtalosta pitävät paikkaansa, taisi viime vuotinen erikoisnäyttely olla Hipun osalta sen viimeinen. Ensi vuonna sekin on kuitenkin jo 10v ja mun mielestä koirankin on ihan hyvä antaa "eläköityä" jossain vaiheessa.

Mätsäripäivä oli ihan hemmetin lämmin, kuten koko kulunut viikko. Me käveltiin Hipun kanssa kotoa Vähämaanpuiston kentälle sen muutaman kilometrin, joka oli ihan kiva kun sai koira sitten matkalla päästellä ne pahimmat höyryt ulos, ettei sitten sekoile paikanpäällä ihan miten sattuu :D
Hippu ilmottiin veteraaniluokkaan ja äitikin saapui meille seuraksi (lue: kuvaajaksi).
Vanha rouva jaksoi tsempata tosi hienosti, oli kehässä iloinen ja antoi tuomarin pidellä ja liikkui kauniisti. Tosin kehä oli ihan tolkuttoman pieni (ja tilaa tehdä isommat kehät olis ollut runsaasti), mistä pieni miinus. Suhteellisen hankala juosta ympyrää ison koiran kanssa kehässä, joka ei ole paljon omaa kylpyhuonetta isompi.
Lopulta Hippu sijoittuikin sitten veteraanien neljänneksi. Palkinnoksi saatiin taas uusi ruusuke ja pokaali, luita, kakkapusseja, lahjakortti nimilaattakaiverrukseen ja furminaattori! Eli ihan jees.
Päivän jälkeen Hippu oli kyllä niin loppu että ei oo ennen mätsärin/näyttelyn jälkeen ollut. Nukkui vaan kylppärissä loppupäivän. En tiedä väsyttikö kuumuus, vai alkaako se ikä jo oikeesti vähän painamaan, vaiko molemmat. Mutta ihanan reippaasti jaksoi tsempata mätsäripaikalla ja edelleen siitä huokuu se into ja palo tehdä yhdessä, mikä on mun mielestä tässäkin hommassa ihan ehdottomasti se tärkein osuus, ei se sijoittuminen ja pärjääminen.

//

Puolentoista viikon päästä Hippu lähteekin sitten isälleni puoleksitoista viikkoa hoitoon, kun allekirjoittanut ottaa irtioton arjesta ja suuntaa Thaimaan lämpöön palmujen alle latailemaan akkuja. Vähän jo matkakuume painaa ja hiukan jopa jänskättää. Saa nähdä kuinka nyrpeän vastaanoton saan kun palaan takaisin Suomen kamaralle.

Myös kissoille kuuluu uudessa kodissa hyvää, oon heistä saanut kuvia ja kuulumisia. Ikävä niitä on, mutta ens lauantaina lähdenkin käymään uudessa kodissa kylässä ja tapaamassa kissat kahden kuukauden erossa olon jälkeen. Tulee varmasti olemaan tunteikas kohtaaminen (ainakin omalta osalta), mutta silti odotan jo oikeestaan tosi innolla, mutta hiukan myös pelonsekaisin fiiliksin.

Luopumisen tuskaa

Kuluneen päälle kahden viikon aikana on sattunut aivan järkyttäviä asioita, jotka on laittaneet mun elämän ihan uuteen uskoon. On tarvinnut alkaa luopumaan niin paljosta sellaisesta, mistä välittää mitä syvimmin.
Näiden tapahtumien seurauksena mun oli sydän täysin rikkinäisenä pakko etsiä mun rakkaille kissoille uusi koti. Kamalimpia asioita, joita voi joutua tekemään, mutta nyt ei vaan yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa ja se tulee sattumaan pitkään.

Onneksi kissoille kuitenkin löytyi paras mahdollinen koti Turusta. Heti ekalla näkemisellä jäi todella positiivinen kuva ja fiilis vaan vahvistui toisella näkemisellä ja vaihdettujen viestien perusteella. Ja kissat pääsivät muuttamaan tänään yhdessä samaan paikkaan, eikä niitä tarvinnut erottaa.
Luopumisen hetki oli raskas. Oli kamala laittaa kisut kuljetusbokseihin ja silittää viimisen kerran. Hanat onneksi aukesi vasta uusien omistajien poistuttua ovesta kissat mukanaan.
Onneksi sain viettää niiden kanssa vielä sen kaksi viikkoa, jonka he äidilläni viettivät näiden traagisten tapahtumien jälkeen.

Hyvää, onnellista ja turvallista loppuelämää maailman ihanimmat hurisijat! Ikävä on nyt jo kova, eikä varmasti tule tulevina päivinä ja viikkoina helpottamaan. Mutta onneksi on tieto ja luotto siitä, että saivat parhaan mahdollisen kodin, josta saan kuulumisia vielä jatkossa.
Kiitos kun olitte mun elämässä edes sen hetken aikaa.

Hyviä ja huonoja uutisia

Vuosi 2018 on edennyt jo helmikuulle ja pari muutosta on tapahtunut. Sekä hyvä, että myös hyvin ikävä.

Aloitetaan vaikka niistä hyvistä uutisista!

Me muutettiin Hipun kanssa (taas vaihteeksi) reilu viikko sitten uuteen kotiin. Ihan vaatimattomasti vaan jäätävällä kuorma-autolla, kun poikaystävä sen työviikkonsa päätteeksi otti mukaan muuttoautoksi :D Mut saatiinpahan kerralla isäni ja poikaystäväni voimin kaikki tavarat siirrettyä paikasta A paikkaan B.

 Vanhan kodin taloyhtiössä alkaa putkiremontti, joten sen tieltä lähteminen oli ihan välttämätöntä. Siinä mielessä kovin ikävää, koska jotenkin pidin vanhasta asunnosta, vaikka se olikin vähän, noh, vanhanaikainen kylpyammeineen ja keltaisine keittokomeroineen. Mutta jotenkin sitä vaan sinnekkin kotiutui ja viimeistä kertaa oven perässä sulkiessani tunsin pientä haikeutta. Myös se metsäpläntti takapihalla oli iso plussa, sekä lyhyt matka keskustaan ja hyvät kulkuyhteydet molempien vanhempieni luokse.

Siksi siitä kuitenkin varmaan niinkin tärkeä muodostui, että se oli ensimmäinen ihan vaan mun vuokra-asunto, jossa vasta ihan kunnolla pääsi niitä siipiään kokeilemaan kun ihan kaikesta piti selvitä yksin.

Mutta ei tää meidän uusikaan koti hullumpi ole! Tai siis ei yhtään. Normaali kylpyhuone pyykinpesukoneineen ja keittiössäkin sen verran tilaa että sinne mahtui kokoamaan keittiönpöydän.  Ja neliöitäkin sen 12 enemmän kuin edellisessä.

Asuinalue mua hiukan harmittaa levottoman maineensa ansiosta, mutta enpä nyt ole tän reilu viikon aikana vielä mitään katastrofaalista todistanut. Sekä tää on myös sen verta vieraampi kaupunginosa itselle, että vielä oikeen tiedä mihin suuntaan sitä lähtis lenkille. Mut eihän sitä tiedä vaikka löydettäisiin joku ihan superkiva lenkkipaikka! Koirapuisto on tässäkin ihan meidän takapihalla, sekä Lähdepellon koirapolullekkin on ihan siedettävä matka. Kulkuyhteydet vaan molempien vanhempieni luokse on huonot ja matka molempiin venyi nyt kovin pitkäksi. Eikä siinäkään muuten mitään, mutta aina välillä tarvis päästä käymään isälläni auttelemassa muun koirajengin hoidossa.

Hippu on sopeutunut vallan mainiosti, kuten sillä tapana on. Sen kanssa on niin helppo olla ja elää, kun se jättää (suurimmaksi osaksi) sen stressaamisen muille ja kulkee lunkisti mun mukana mihin vaan.
Ainoa "ongelma" meillä on tällä hetkellä on Hippu ja hissin ovet. Täällä on napista aukeavat ovet hississä ja Hippu aina yrittää tunkea itseään sinne ovien väliin niiden sulkeutuessa, niin saa itse aina kiilata koiran hissin nurkaan ettei se pääse testamaan miltä hissin ovet pään molemmin puolin tuntuu.

Sitten ne ikävämmät uutiset...

Paljon blogissakin esillä ollut, Hipun paras ystävä ja leikkikamu Pantse, nukkui torstaina ikiuneen.

Pantse oli oikeastaan koko (valitettavan lyhyeksi jääneen) elämänsä mukana myös meidän elämässä. Oliskohan Pantse ollut sen 4kk, kun yhdessä käytiin sen ja Pinjan kanssa Paneliassa näytteltreeneissä, ja siinä samalla opin tuntemaan sekä koiran että omistajan.

Pantse oli ehdottomasti Hipun paras kaveri. Yhtään muuta koiraa kohtaan se ei ole ollut yhtä avoin ja aina näiden kahden tavatessa, oli Hippu onnensa kukkuloillaan. Perjantainakin kun käveltiin meidän vakiopuiston ohi, alkoi häntä heilumaan ja katse harhaili koirapuiston suuntaan. Jos olisin hihnasta irti päästänyt, olis Hippu satavarmasti juossut suoraan puiston portille.

Pantse oli siis paljon meidänkin elämässä mukana. Sen kanssa pääsin niin elämään ihan tavallista arkea, kuin myös näyttely- ja mätsärikehiin, sekä maastojuoksutreeneihin.

Pantse oli meille tärkeä.

Ja me surraan kuin omaamme.

Pantsen kautta sain myös itselleni hyvän ystävän, jonka kanssa pystyn puhumaan mistä vain ja joka toivon mukaan pysyy meidän matkassa aina. Pinjan.

Me otetaan osaa.

Hyvää matkaa Banaani, Hippu tulee sinne perässä leikkimään sitten kun sen aika koittaa.

 Charlotte'russe Pink Panther "Pantse" 15.8.2013 - 1.2.2018

Kuljemme kuin kuunnellen,

on poissa jotain hyvää.

SItä emme tavoita katsellen,

ja tunnemme surua syvää.

Ja taas on vuosi vierähtänyt

Pahoittelut pitkästä radiohiljaisuudesta. Syy taas vaihteeksi niinkin yksinkertainen kuin se, että kotihiirenä lojuminen on jatkunut yhtä hyvin kuin koko kuluneen vuoden. Jonkun joulupostauksen olis toki voinut tehdä, mutta sekin sitten vähän jäi. Joulun Hippu viettikin isälläni hoidossa ja vasta eilen palasi kotiin ja on taas tavoilleen uskollisesti nyrpeenä, kun hänet nyt niin julmasti hylkäsin.

Viime vuoden lopussa tein tavoitteet tällä vuodelle ja ajattelin että voisi nyt vaikka pikakelauksella käydä ne läpi, että mikä on toteutunt ja mikä ei. Aika vähänlaisesti varmaan on asioita toteutukseen mennyt, kun tosiaan omassa elämässä sattui aika "radikaaleja" muutoksia alkukeväästä/kesästä.

Hippu (tavoitteet vuodelle 2017)

- Kulkea mätsäreissä niin paljon kuin mahdollista

* Eipä taidettu yhdessäkään harmi vaan kyllä käydä, tai sitten jotain on unohtanut. Ens vuonna voisi sitten taas paremmalla menestyksellä kuikulla sinne mätsärikehienkin suuntaan.

- Parantaa jälleen kerran sitä hihnakäytöstä ohitustilanteissa (meillä on vähän sellanen on-off-suhde kyseiseen toimintaan)

* No, ainakin me yritettiin ja välillä jopa onnistuttiin. Todettiin taas että valjaiden kanssa hihnakäytös on ihan 6-0 parempaa kuin pelkän pannan kanssa.

- Puistoilla paljon

* Puistossa ollaan aika paljon käyty, mutta lähinnä vaan ihan itsenäisesti, kun koirapuisto sijaitsee käytännössä meidän takapihalla. Pariin otteeseen on myös Pinja koirineen lähtenyt seuraksi. Harmi vaan jatkossa meidän puistoilut heidän kanssaan jäänee aika paljon vähemmälle, kun Pinja otti ja muutti Jyväskylään...

- Päästä useammin vapaana juoksemaan esim. pellolle

* Ei kertaakaan. Hyvä minä.

- Opetella pari uutta temppua

* Ei sitäkään. Tosin ollaan jaksettu jatkaa ikuisuusprojektia nimeltä "kurre", joka ei edellenkään luonnistu kuin joskus ja jouluna.

- Käydä useammin kesällä maastojuoksutreeneissä

* Ei kertaakaan. Mieli olis halajanut kyllä, mutta ajokortittomuus on ollut tässä(kin) isona esteenä eikä aina haluis olla muita kiusaamassa kyytipyyntöineni. Treenit kun tosiaan järkätään Harjavallassa ja itse ollaan täällä Raumalla.

- Erkkarin turistiluokka

* No tää sentään toteutui, vaikka ihan pipariksi meinas koko homma mennäkkin. Tuloksena VSP-turisti!

- Pysyä terveenä

* Muuten tämä toteutui ihan kohtalaisesti, mitä nyt kesällä saikuteltiin kohtutulehduksen ja sen seurauksena suoritetun steriloinnin takia, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. 

MERRI

- Laihtua ja kasvattaa lihaskuntoa* On se ehkä vähän saattanut laihtua, lihaskunnosta oikeestaan paha mennä sanomaan. Reipastunut superkameli on ainakin!

- Saada näyttelystä edes ERI

* Yhdessäkään näyttelyssä ei olla käyty, eikä valitettavasti enää Merrinkään kanssa mennä. Kiitos kuuluu hammasoperaatiolle. Tosin en usko että koiranäyttelymaailma siinä mitään suurta tähteä menettääkään :D En siis ole tätä osannut oikein surra (toisin kun Hipun tilannetta), vaikka olishan se ollut joskus kiva käydä hakemassa ees yks arvostelu avoimesta luokasta, tai sit viimeistään parin vuoden päästä veteraaniluokasta. Mutta elämä on ja Merriä ei ainakaan haittaa pätkääkään ettei oo enää riskiä joutua kehään. Se kun aina ollut sen mielestä vähän ällöä. 

- Panostaa enemmän kehäkäytöksen opetteluun (mm. käärmeketju)

* Juu ei luonnollisesti tänkään eteen tehty yhtään mitään. Olkoot sitten sellanen pellossa kasvanut maalaistollo, yhtä rakas ja kultainen se on anyway.

Hankkia turkki :D

* Toiveajattelua. Puolet vuodesta täysin karvaton kirahvi, harvemmin hän kovin hohdokkaassa turkissa näyttäytyy.

Ottaa useammin Merriä meille ja pidemmiksi pätkiksi kerrallaan

* Merri on täällä mun "uudessa" kodissa vieraillut kahdesti useemman päivän kerrallaan. Eli tää lienee toteutunut. Tosiaan sais käydä useemminkin, mutta on siinä oma vähtinsä tunkeutua noitten kanssa kolmestaan pieneen hissiin ja muutenkin tää yksiä on ehkä vähän liian pieni kahdelle miniponille.

- Parit mätsärit

* Ei tapahtunut.

- Saada enemmän asennetta ja reippautta

* Reipastunut on, asenteesta en sit niinkään tiedä. Merrin asenne taitaa vaan olla ja pysyä tollasena ylisuurena sylikoirana. Mut eihän se haittaa. 

MINÄ ITSE 

- Luottaa itseeni enemmän

* En nyt muista mitä olen tän kanssa ajatellut vuosi sitten. Tarkottaako tää ihan yleisesti vai elukoitten kanssa? Niin tai näin, on ainakin jotain edistystä tapahtunut. Ainakin haluan uskoa niin.

Nähdä omat virheet, hyväksyä ne ja muuttaa toimintatapoja

* Vaihtelevalla menestyksellä :D Olen kyllä alkanut tietyissä asioissa oikeasti kiinnittää huomiota itseeni ja saanut sen seurauksena vähän helpostusta tälläsen hermoheikon elämään.

- Päästä kehänauhojen sisäpuolelle mahdollisimman paljon
* Toukokuussa kävin Koski TL ryhmiksessä esittämässä Akun tuloksella ERI JUK1 ja Rauma Showssa Macegin tuloksella H. Sekä tietysti tuo Hipun erkkarin VSP-turisti. Eli ei nyt mitään ihan hirveitä määriä oo tullut kehissä rampattua, mutta ees vähän.

- Parantaa sosiaalisia taitoja

* Työpaikalla tää on näkynyt positiivisena kehityksenä, mutta ns. siviilistä en oikein osaa sanoa. Luonteenpiirre se ujouskin on ja ei kai mikään häpeä, vaikka välillä tekiskin mieli kaivautua maan alle tän välillä liikaakin esiin puskevan awkwardiuden kanssa.

- Käydä ratsastamassa

* Alkuvuodesta taisin kahteen kertaan käydä heppailemassa ja kivaa oli! Eikä nyt niinkään harmita ettei oo sen enempää tullu käytyä. Turhan kallis harrastus ja taas tulee vastaan se kyydin pummiminen joltain kun Raumalaisille talleille en syystä tai toisesta halua mennä, vaan jos ratsimaan mennään niin sitten mennään Kodisjoelle.

- Lakata pelkäämästä asioita joille ei voi mitään ja joista ei etukäteen varmaksi voi tietää
* Senkin päivän kun näkis :D Taas näitä ei niin kivoja luonteenpiirteitä.

- Ilmoittaa kissa kissanäyttelyyn :D 

* Ei tullut tehtyä, eikä taida tullakkaan kun en enää rakkaiden kissojeni kanssa samassa osoitteessa asu. Mutta luojan kiitos saan käydä heitä katsomassa aina kun haluan ja paljon ollaan nähtykkin. Nella mua jostain syystä nykyään vähän pelkää/vierastaa, mutta Lilli on joka kerta yhtä onnellinen kun tulen moikkaamaan. Ottaisin sen tänne heti jos voisin, mun sydänkäpynen. Muutamat kerrat on ikävää tullut itkettyä, mutta onneksi tiedän kisujen olevan tutussa ja turvallisessa paikkaa, enkä muutenkaan haluais majakkaa ja perävaunua toisistaan erottaa. 

Että sellasta. Ei mitenkään yllättävää että tapahtmat jääneet aika minimaalisiksi. Olihan tässä eroa ja muuttoa sun muuta. Mutta katse eteenpäin ja kohti uusia pettymyksiä. Ainakin mätsäreiden osalta yritetään ihan oikeasti ryhdistäytyä ens vuonna, ettei tää ihan tylsäksi käy, mun on kuitenkin tottunut paljon koirien kanssa tohuamaan. Tää olkoon siis vaikka se mun "häpeän" vuosi harrastusrintamalla. Toisaalta minkäs teet, kun tuntuu että koirat alkaa loppua vähän kesken.

Kaikesta huolimatta ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2018 KAIKILLE!

Sydämellisin terveisin ja hännän heilautuksin Jenni ja koirat 

Fenobarbitaalikontrolli

Käytiin Hipun kanssa eilen pistäytymässä Evidensiassa kontrolliverikokeilla. Kontrollissa tosiaan tsekattiin tuo otsikossa mainittu fenobarbitaalitaso, joka oli viimeksi (steriloinnin yhteydessä) testatessa liian alhainen. Sillon lääkitys nostettiin kahteen pilleriin aamuin illoin, aiemmin kun se oli puoltoista tablettia.

Hienosti Hippiäinen antoi eläinlääkärin tutkia ulkoisesti ja nätisti antoi myös hoitajan ottaa verikokeet, vaikka edellisten kokeiden tapaan ei nytkään verta ensin meinattu saada lainkaan ja jouduttiin vaihtamaan jalkaa josta näyte otettiin. Kovasti klinikan henkilökunta kehui ja ihasteli Hipun rauhallista ja varmaa käytöstä. Meinas siinä itse omistajakin päästä pakahtumaan ylpeydestä.

Samalla pyysin eläinlääkäriä vilkasemaan Hipun takajalkaan ilmestynyttä epämääräistä karvatonta kohtaa, jonka keskellä reikä. Näitä oli myös molemissa lavoissa, mutta ne ei ollut yhtään niin häijyn näköisiä. Eläinlääkärin ajatus oli, että kyseessä luultavasti ollut tukkeutuneet talirauhaset, jotka puhjenneet. Jos niitä hirveesti alkaa ilmestyä niin sit on edessä koepalan ottoa. Kuivasta ihosta myös mainitsi ja ehdotti omega3 kuuria muutamaksi kuukaudeksi.

Odoteltiin kiltisti klinikalla toimenpidehuoneessa verikokeiden tulokset, koska koin ymmärtäväni tulokset paremmin jos kuulen ne kasvotusten, enkä puhelimessa :D
Tulokset oli tällä kertaa oikein hyvät, eläinlääkärin sanoin terapeuttisella tasolla, joten lääkitystä jatketaan tällä mitä se nyt on. Maksa-arvot oli koholla, mutta kuuluu lääkitykseen, eikä mitään vajaatoimintaan viittaavaa ollut.
Seuraavalle kontrollille tavis mennä vasta vuoden päästä, eli jos me otettais tavoitteeksi olla vuosi ilman eläinlääkärikäyntiä. Meidän tuurilla täysin mahdoton yhtälö, mutta toivotaan parasta.

Kiitokset Evidensia Raumaan! Pakko kehua kuinka ihana henkilökunta sieltä löytykään ja erikoismaininnan ansaitsee meidän eläinlääkärimme, joka osaa niin hyvin selittää asiat että maallikkokin varmasti ymmärtää ja  kohtelee sekä koiraa, että omistajaa todella ystävällisesti. Ihan ehdottomasti parhain lääkäri jolla koiran kanssa olen käynyt. 

Erkkarikuvat

Näin vähän jälkijunassa lisäillään parit kuvat erikoisnäyttelystä, kun vihdoin sain niitä käsiini. Kiitos kuvaajalle! Ihan parasta saada pitkästä aikaa laadukkaita kuvia ja varsinkin kuvaajan myöntämä lupa omistajille, handlereille jne. kuvien vapaaseen käyttöön oli mukava juttu.
Kuvat pistän tähän ihan omana postauksenaan, mulla ja bloggerilla on ollut pienehköjä erimielisyyksiä kuvien lisäilystä tekstin keskelle, enkä kuollaksenikaan jaksa nyt alkaa tapella sen kanssa.

Eilen just äitini kanssa katseltiin seitsemän vuoden takaisia videoita mun ja Hipun kehäilyistä ja tuli siinä vähän huokailtua kuinka kaunis ja tasapainoinen se on ollut. Mutta onhan se hitto vie edelleenkin! Vähän tietysti alkaa jo kertyneet ikävuodet näkymään, mutta ei se ole mikään synti. Hippu taitanee kuulua siihen kategoriaan joka vanhenee arvokkaasti.
Mun oma hienohelma.

SBK:n erikoisnäyttely 2017

Erkkari ois nyt taputeltu ja fiilis mitä loistavin!

Herätyskello soi aamulla niinkin inhimilliseen aikaan kuin 04:40, jonka johdosta sängyn pohjalta kömpi ylös kaksi harvinaisen aamuäkäistä ihmistä. Varsinkin Topin mielenterveyden puolesta pelkäsin hiukan, kun Hippu oli kuulemma pitänyt sitä yöllä hereillä rapistelemalla millon jonkun muovipussin kanssa tai rimppaamalla edestakas pitkin kämppää. I'm sorry.
Pikaisten aamutoimien ja viime hetken lopputavaroiden kasaamisen jälkeen laahustettiin koko pieni porukka ulos ja sullottiin itsemme autoon joka kerrankin starttasi lähes aikataulussa puoli kuuden jälkeen kohti Helsinkiä. Matkan aikana sää vaihteli auringonpaisteesta hillittömään kaatosateeseen, joten itse pystyi vain toivomaan että näyttelypaikalla sää pysyisi edes meidän läsnäolon ajan kuivana.

Näyttelypaikalle saavuttiin yhdeksän aikaan. Topi hämmentyi koko tapahtumasta jo heti parkkipaikalla nähtyään pystytettyjä näyttelytelttoja. Tais kommentoida jotain varusteurheilusta? Kerättiin kamat ja koira kasaan ja raahauduttiin rokotusten tarkistukseen, jonka yhteydessä saatiin numerolappu, luettelo ja jotain muutakin siinä kassissa oli, en oo vielä edes jaksanut kattoa että mitä.
Häkki pystyyn ja kamat edes johonkin järjestykseen siihen ympärille. Häkki oli tosin vähän turha lopulta, kun eipä Hippu siellä paljon ollut, halus hengailla mielummin meidän kanssa siinä nurmikolla.
Nähtiin tuttuja ja vaihdeltiin kuulumisia, mulla oli ollut niin kova ikävä sitä näyttelypäivän tuomaa fiilistä, se on ihan jotain eriä kuin mikään muu.

Turistit avasi näyttelypäivän kehässä 1, tuomarina Italialainen Stefano Corvi.
Turistiuroksia oli 5 ja narttuja 2, kuten edellisessä postauksessa jo taisin mainitakkin. Muhun teki heti positiivisen vaikutuksen kun tuomari kävi myös turistit läpi ihan samoin kuin muutkin luokat. Jokaisen koiran läpikäyntiin ja arvosteluun käytettiin aikaa ja mikä parasta, tuomari katsoi liikkeitä paljon.

Urokset kun oli arvosteltu ja voittaja sieltä valittu, oli meidän aika mennä kilpakumppanimme kanssa kehään. Tuomari kävi siinä jo vähän kopeloimassa koiria läpi ja pyysi yhdessä liikkeet kehän ympäri, jonka jälkeen toinen narttu arvosteltaksi ja me pyyhkästiin kehään nurkkaan odottamaan.
Meidän vuorolla tuomari piteli tarkkaan, laski jopa hampaita. Halusi edestakaisin liikkeet ja sitten seisottiinkin aika pitkään arvosteltavana. Ja ihan koko rahan edestä sitä arvostelua kyllä tuli, koko lomake oli käytetty mikä oli oikeesti ihan tositosi jees!
Siitä jatkettiin kilpailuluokkaan jossa tais olla taas yhdessä kehän ympäri ja vielä molemmilta edestakaisin liikkeet, jonka jälkeen tuomari ohjasi meidät ensimmäisiksi ja tuli kätellen onnittelemaan.
Nopeesti otettiin kuva tuomarin ja ruusukkeen kanssa, jonka jälkeen kävin palkintokasan viskaamassa meidän leiriin ja sit juostiinkin jo heti suoraan BIS-turistin valintaan.

BIS-turistissa meillä oli vastassa urokset voittanut Tarijemiran Geroik, jonka kanssa juostiin yhdessä kehä ympäri, jonka jälkeen tuomari kävi ensin ojentamassa uroksen handlerille ROP-turistin ruusukkeen ja sen jälkeen meille VSP-turistin ruusukkeen. Hippu oli siis erkkarin toisiksi kaunein turisti! Wau! En olis ikinä uskonut että se päivä tulee, kun mä juoksen Hipun kanssa erikoisnäyttelyssä minkään valtakunnan BIS-kehässä! Olkoonkin vaan turistiluokka, mut kyllähän toi silti tuntui tosi siistiltä, varsinkin kun ei voida enää ikinä virallisiin luokkiin osallistua.
Siinä taas hetki poseerattiin tuomarin ja ruusukkeiden kanssa kuvaajille, kiiteltiin tuomaria ja liideltiin meidän leiriin ihan pää pilvissä. Kuinka siistiä oikeesti. 

FI MVA Vilpertin Hizer VSP-turisti 

Kehän jälkeen "pakotin" Topin vielä ottamaan meistä kuvan, kun en viitsinyt edes yrittää alkaa maanitella sitä kehään ottamaan kuvaa jossa on tuomari ja BIS-turisti. Toivottavasti saan kuvia siitäkin hetkestä kuitenkin jonain päivänä käsiini.
Kuvaussession jälkeen sitten aika pian kerättiinkin tavarat taas kasaan ja lähdettiin kotia kohti, kiitos kylmän ilman (onneks ei sentään sit satanut) ja sen että Topia vähän tais tympiä koko touhu, vaikka ihan kelvollisesti se jaksoikin sen pari tuntia meidän kanssa siellä maassa viltin päällä värjötellä.

Arvostelu oli hyvin yhtenäinen kaikkien aiemminkin saatujen kanssa, oikeastaan mitään uutta siinä ei ollut. En jaksa alkaa sitä edes tähän kirjoittelemaan, koska iso osa arvostelusta on vähän hepreaa, kiitos kehiksen lennokkaan kirjoitustyylin. Mutta se mitä siitä selvää sai niin mulla on hyvän tyyppinen, feminiinen 8v narttu, jolla saksipurenta joka kuitenkin vähän ahdas. Hyvät kulmauksetkin tais olla ja ne pyöreät silmät, joita tämäkin tuomari hymähti Hipun päätä tutkiessaan.

Hippukin jaksoi hienosti olla ja esiintyä, kuten aina. Sen kanssa on ihan mielettömän hienoa olla kehässä, kun molemmat osataan lukea toisiamme ja ollaan niin yhteen hitsautunut parivaljakko, että ei siinä paljoa epäselvyyksiä tule noissa touhuissa. Ja mikä parasta, Hipusta näkee että aina vain ja edelleen se jaksaa tykätä näyttelykäynneistä. Se on siistiä huomata kun sillä kytkeytyy se "näyttelymoodi" päälle kun laittaa sille näyttelyhihnan kaulaan ja harjaa karvoja asentoon. Se tietää just, eikä melkein mitä seuraavaksi on luvassa.
Maailman parhain harrastuskaveri, vaikka meillä se isoin harrastelu onkin epilepsian myötä hiipunut.
Toivottavasti saadaan vielä pitkään harrastella ja touhuta kuitenkin edes sitä vähää mitä nyt.

Spesiaalikiitos Topille, joka jaksoi lähteä ajelemaan vapaillaan Helsinkiin ihan vaan puhtaasti mun takia ja kestikin homman kuin mies ja auttoi tavaroiden roudaamisessa ja selvitti mun häkkiprobleemat näyttelypaikalla. Oli tosi kiva kun lähdit mukaan.
Samoin äitille kiitoksia auton lainasta!

Ehkä sit ensi vuonna taas uudestaan kirkastamaan mitalia? ;)

Meidän palkintokasa.