keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

elämäni lemmikkit. elämäni suurin suru.

Meillä oli kaksi collieta. Heinä ja Lassi. Tänään, kun mulla on todella alakuloinen fiilis muutenkin niin ropesin miettimään noita ihania koiria, jotka opetti mulle paljon. Varsinkin Lassin lähtö oli kova ja joskus musta tuntuu aivan järkyttävän kamalalta ajatella että mä en ihan oikeesti näe sitä enää. Meillä oli yhteistä aikaa vain neljä vuotta. Lassin elämän ensimmäiset neljä vuotta se vietti Espoossa, jonka jälkeen omistajasi piti luopua Lassista. Se oli minun onneni. Meidän aika jäi lyhyeksi. Nyt mä haluan muistaa näitä upeita koiria täällä blogissakin:



Jos niin käy
että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
niin sinun on tehtävä
mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa
ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi
-minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän
kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin
monta hyvää vuotta
tulevaa ei kannata surra
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa,
anna minun mennä...
Vie minut sinne missä
he auttavat minua
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja
puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan
sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä
jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen
kerran heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä
olen säästynyt
Älä sure sitä että
sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä
- me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä


Heinä oli upea ja kiltti koira. Se eli kymmenen vuotta kunnes sen jalat eivät jaksaneet. Me vartuimme yhdessä ja sen aika loppui aivan, aivan liikaa ennen omaani. Mutta kannan Heinän muistoa aina sydämmessäni.


Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.


Nämä upeat koirat. ne upeat hetket. Ikävöin teitä.

Satumetsän laidalla oli portti…
Se oli pieni portti, pienin kaikista.
Niin vihreä se portti oli
ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
Siitä mahtui kulkemaan läpi
vain harvassa ja yksitellen.
Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
Ja sen portin läpi kulkivat
kerran kaikki koirat,
niin rauhallisena mieleltään,
kevyesti askeltaen.
Portin takana oli ikuinen meri
ja suuremmat metsät.
Se oli uusi kaunis maailma,
satujen koirataivas.
Kerran iltana rauhaisana,
portin luokse kulki koira.
Ei vanha iältänsä,
mutta uupunut voimiltansa.
Rauhallisena se kulki,
kulki ikuisuuden portille
niin pienelle portille,
josta läpi kuljettiin vain yksin.
Pieni koira istui,
katsoi portista kauas.
Näki valon ja ihastui siihen,
niin kauniilta valo näytti.
Olisi valon ottanut kiinni,
mutta se paistoi portin toisella puolella.
Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt,
pieni koira,
se muuttui kevyeksi aivan,
niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
Valo kaunis teki sen taas
nuoreksi ja rohkeaksi.
Se istui katsomaan,
odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin on koirani mennyt siitä portista…
Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
Miksi suren,
miksi itken niin paljon?
Koirani on rauhallinen ja tyyni.
Sen on hyvä olla.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti