perjantai 9. kesäkuuta 2017

Asioilla on tapana järjestyä

Vihdoin alkaa epätietoisuus ja asioiden kanssa sählääminen hellittää ja saa alkaa (töiden ohella) keskittyä kesästä nauttimiseen!

Me meinaan Hipun kanssa saatiin meille uusi koti. Ekaa kertaa ikinä asun ihan yksin, ilman toista ihmistä, vaikkin kuluneet about puol vuotta olenkin äitini kämpillä aikaani viettänyt pääosin yksinään. Mutta kuitenkin.
Me muutettiin kaksi viikkoa sitten Syväraumankadulle oikein kivaan pikku yksiöön, jossa ihanan tilava lasitettu parveke.
Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja Hippukin sopeutunut tosi hienosti uuteen kotiin, mutta se nyt onkin (kiitos koiranäyttelyvuosien) tottunut ympäristönvaihdoksiin ja siihen että tilanteet elää. Ekat pari iltaa se vähän itkeskeli, mutta nyt on jo ihan ok ja löytänyt ne omat paikkansa asunnosta. Parvekkeella se ei pahemmin viihdy muuta kuin pikaisilla tutkimusretkillä, mutta partsin oven ollessa auki, se tykkää mennä makoilemaan ovelle ja siitä katsella ulos.
Takapihalta päästään suoraan metsään, jonka kautta aina aamu- ja iltapissatukset hoidetaan ja parinsadan metrin päässä sijaitsee koirapuisto. Lähimpään kunnon metsäänkään ei ole kuin parisen kilometriä! Asutaan siis ihan hippasen ydinkeskustan ulkopuolella, mutta kuitenkin ihan tässä hollilla. Mulla kestää pyörällä työmatkaa sairaalalle kymmenisen minuuttia. Ihan paras sijainti kaikinpuolin siis!
Itsellä vielä on vähän tottumista tässä yksin olossa, vaikka eräs hyvin spesiaali ihminen täällä mun seurana vähintään viikonloput viettääkin. Hänestä ehkä joskus tulevaisuudessa enenmmän! Yöunet olleet tosiaan vähän katkonaista ja herään joka hemmetin rasahdukseen rappukäytävästä. Edellisyönä meinasin saada sydänkohtauksen kun paikallislehden ilmaisnumero tippui postiluukusta puoli viideltä aamulla :D Kivaa olla heikkohermoinen.

Kissoistakin kun kuitenkin joku ehkä joskus keksii kysyä, niin kissat jäivät asumaan ex-poikaystävälle, joka ne ihan yhteisymmärryksessä mun kanssa halusi pitää. Kuuluvat edelleen mun elämääni ja käyn niitä ajoittain katsomassa ja saan niiden kuulumisia. Parempi itsestä kuitenkin että ne jäi tuttuun paikkaan ja ihmiselle jonka tiedän niistä huolen pitävän ja tiedän niiden olinpaikan. Sovittu on, että jos eksä niistä ei jostain syystä voi enää joskus huolehtia, niin ottaa muhun yhteyttä ja katsotaan miteen homma siitä jatkuu.
Tietysti niitä on tosi kova ikävä, mutta se nyt vaan on niin että tilanteet muuttu ja ihmiset muuttuu. Nyt just mulle riittää että tiedän Nellan ja Lillin olevan turvallisesti omassa kodissaan ja niistä pidetään huolta, sitä en epäile pätkääkään, etteikö niin tapahtuisi.

Mutta tästä se lähtee, varmasti itsekkin alan asettua paremmin kunhan alkaa hiukan enemmän vielä tää asunto tuntumaan kodilta.






Kävin myös pari viikkoa sitten pyörähtämässä Rauma Showssa borzoikehässä Macegin kanssa. Sää oli helkkarin lämmin ja kehässä juoksentelun jälkeen olin hiestä märkä.
Macegilla oli jonkun sortin jääräpää-päivä, eikä se olis oikein jaksanut tuomarille poseerata. Haki ilmeisesti omistajaansa Hannelea kehän laidalta. Monesti sen pyöräytin uudestaan ympäri ja asettelin seisomaan ja jaksoi se sitten aina hetken seistäkkin, välillä tosin muhun hyvin voimakkaasti nojaten. Liikeet oli ihan okei, ei mitään ihmeellistä, hyvin meni.
Tuomiona AVO H ja kuitenkin ihan hyvä arvostelu. Tarkemmin en sitä tähän viitsi alkaa spekuloida, koska en tiedä mitä mieltä Hannele asiasta olisi.
Borzoikehällä vietin aikaa myös Katjan kanssa ja oli ihan superia kun hänen junnunsa Laku (jota itse esitin viime elokussa Raisiossa) oli lopulta ROP! Ihan kuin oma koira olis pärjännyt, niin fiiliksissä olin itsekkin kun Katjan kanssa hypittiin tasajalkaa kehän laidalla huutaen riemusta ja toisiamme halaten. Onnea vielä, ihan mahtavaa!
Kiitos myös Hannele, kun luotit Mr. Macegin mun käsiini, vaikka tulokset nyt ei kaiketi olleetkaan ihan odotuksia vastaavat. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia!

Podengokehään en sitten eksynytkään, kun Pinja päättikin esittää Akun itse, mikä oli ihan okei lopulta, kun itsellä oli vain kauhea hinku takaisin uudelle asunnolle hääräämään. Ja siihen päälle väsymys, kun edellinen yö (ensimmäinen uudessa kodissa) oli mennyt vähän huonoilla yöunilla, joten väsymyskin oli ihan kiitettävä, joskaan ei yhtä paha kuin viime vuoden Rauma Showssa, jossa näyttäydyin työyön jälkeen lievästi koomaisena.

Kuvia ei kehistä valitettavasti ole ainuttakaan ainakaan vielä itselleni päätynyt.

Hippu olis tarkoitus ilmoittaa elokuun alkuun SBK:n erkkariin turistiluokkaan. Vähän mua hihityttää että oon valmis raahaamaan luuni ja tuon koiran Helsinkiin epävirallista luokkaa varten, mut hullu mikä hullu! 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Koski TL RN 13.5.2017

Heippa, kiva nähdä taas!
Kirjottelut on taas ollut niin retuperällä kuin ikinä mahdollista, mut eipä tässä taas ole mitään ihmeellistä ollut. Koirat ne olla möllöttää ja me ihmiset sit siinä mukana.

Tänään kuitenkin otettiin Pinjan kanssa suunnaksi Koski TL ja ryhmänäyttely, Oli mun aikani päästä korkkaamaan näyttelyvuosi, sekä portugalinpodengokehät ihanan Akun kanssa.
Akun kanssa on hätäsesti tällä viikolla harjoteltu yhdessä ruhtinaalliset kaksi kertaa. Kerran isäni luona ja keskiviikkona ajeltiin ihan Mynämäelle saakka näyttelytreeneihin. Molemmilla kerroilla Akulle oli ihan vieras käsite se, että näyttelyseisominen tarkoittaa kaikki neljä jalkaa maassa seisomista, ei kahdella jalalla innoissaan joka suuntaan sätkimistä. Laps olis vaan niin täynnä energiaa.
Järkätyissä treeneissä sentään saatiin jo jokinlainen yhteinen käsitys nätisti liikkumisesta, joten ainut murhe tätä päivää ajatellen oli se seisomisosuus. Varsinkin kun pentuparka meinaa ratketa liitoksistaan ilosta joka kerta kun joku (ihan sama onko koira vai ihminen) katsoo edes päin, kun olis niin heijeejestosikiva. 

Näyttelypaikalle pärähdettiin vähän ennen kahtatoista, kehään päästiin yhden aikaan. Muistaakseni. Ennen kehää oli hyvin aikaa harjoitella vielä sitä seisomisosuutta, sekä liikkumista. Ihanan väljää oli näyttelypaikalla. Kertaakaan ei ees tarvinnut harkita kyynerpäätaktiikan käyttöä. Ryhmikset rocks!
Intensiiviset harjoittelut ennen kehää alkoi tuottaa nopeesti tulosta, Aku kun yhtäkkiä vaan ilmeisesti hoksasi mikä juju siinä seisomisessa on. Tai sitten mä hoksasin palkata vahingosta ajoissa ja siinä syttyi molemmilla osapuolilla lamppu päässä, mutta yhtäkaikki koiralapsi tajusi missä mennään ja miten mennään.

Pieniä karkeita oli ilmoitettu ruhtinaalliset kolme kappaletta, joista Mr. Handsome eli Aku oli ainut uros ja ensimmäinen esiintyjä rodussaan. Mua jännäsi hiukan kun kehään marssittiin, olihan kyseessä mun elämäni toinen kerta pikkukoiran hihnanjatkeena näyttelykehässä. Tai lähinnä se pöytäjuttu jännitti, mutta tajusin onneksi kuikuilla muiden rotujen kohdalla missä vaiheessa tuomari toivoi koiraa pöydälle. Ja tuomari halusi koiran pöydälle heti alkuunsa.
Aku seisoi pöydällä kuin vanha tekijä, vaikka olin varma että se innoissaan onnistuu hytkymään sieltä alas, tai ainakin yrittää sata lasissa kiivetä tuomarisedän syliin. Mutta taas lapsi yllätti positiivisesti.
Liikeet oli ihan priimaa, siis ihan tosisupervau.
Tuomarin eteen seisomaan asettuessa Aku keksi alkaa tonkimaan maasta jotain, mutta sain sen huijattua takaisin käsillä olevaan hetkeen käyttämällä namia sen nokan edessä. Eli myös pönötys oli ihan positiivinen ylläri, vaikkakaan ei ehkä ihan yhtä hyvä kuin ennen kehää harjoitellessa.

Meidän tuomio tänään oli ERI JUK1 hienolla arvostelulla. SA (ja siinä sivussa sitten myös SERT) jäi saamatta liiallisen keveyden ja pentumaisuuden takia, mutta tuomari mulle ihan henk.koht sanoi että koira on jo nyt hieno, tarvitsee vain vielä aikaa ja sitten siitä vasta hieno tuleekin. Silti arvostelu oli tosi hienoa luettavaa.
Myös omaan handlaamisen tasoon olen tyytyväinen, koen onnistuneeni.


Kehän jälkeen olin jo ihan kotiinlähtö fiiliksillä, mutta vessajonossa seisoessani Pinja soitti mulle että jos viitsisinkin hipsiä vauhdilla takaisin kehälle, jossa mua odotti yllättävä kehävisiitti vielä, kun kävin esittämässä pienten sileäkarvaisten podengojen kasvattajaryhmässä (kennel Feuer Frei) podengonarttu Wandan. Pinja mut siis onnistui jotenkin siihen kuvioon mukaan lupaamaan mun vessareissun aikana, se kun tuntee ilmeisesti kaikki rodun harrastajat. Ihan mukava kokemus, vaikka mun esitettävä vähän omistajansa perään itkikin. Kyseinen kasviryhmä sai KPn ja oli ROP-kasvattaja.

Podengokehissä jatketaan seuraavaksi Rauma Showssa parin viikon kulutta, sekä silloin pääsen myös piipahtamaan borzoikehään ihanan Macegin kanssa. Ehkä tästä saadaan mulle näyttelykesä aikaseksi vaikkei mulla omaa koiraa niihin karkeloihin olekkaan. Kiitos ihanat ystävät, tutut ja tuntemattomatkin jotka tän mahdollistatte. Jokaisesta handlauskutsusta olen mitä otetuin, ihanaa kun luotatte.



Hetki ennen H-hetkeä vähän vielä kateltiin liikkeitä





Caramelon Rise Like a Phoenix "Aku" 11kk ERI JUK1

Maailman siistein pikkumies

Kennel Feuer Frei KP ROP-kasvattaja

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Vahvasti elossa

On taas päivittely jäänyt ihan retuperälle jostain syystä. Tai ehkä enemmän siitä syystä ettei mitään raportoimisen arvoista oo koirajuttujen osalta ollut. 
Asutaan edelleen Hipun kanssa äitini kämpillä ja muutoinkin elämässä puhaltaa niin sanotusti muutoksen tuulet, mitkä varmaankin on ihan tervetullutta vaihtelua. Niin älyttömän vapaampi ja rennompi olo, josta saan pitkälti kiittää varsinkin mun ihania ystäviä, sekä armeijaa nelijalkaisia karvanaamoja. 

Ollaan lähinnä keskitytty lenkkeilyyn ja yleiseen asioiden uudelleenjärjestelyyn. Oon käynyt Merrin kanssa metsässä ja se on todistetusti ottanut juoksuaskelia vapaahetoisesti enemmän kuin kaksi kappaletta. Kipeesti se kaipais sitä lihasta, että sen vois joskus kehdata ilmottaa johonkin näyttelyyn. Rauman näyttelyn päätin nyt kuitenkin ihan suosiolla tiputtaa pois suunnitelmista, katsotaan sit jos vaikka motivoituis lähtemään Pori KV:hen kesällä. Myös borzoierkkari on sellasella "pakko toteutua"- listalla. Sinne ois tarkotus mennä Hipun kanssa turistiluokkaan, Merriä tuskin viitsin ilmoittaa lainkaan, katsotaan nyt. Rauma showhun pääsen kuitenkin kehäilemään, kun Hannele pisti mulle edellispäivänä viestiä ja kysyi josko kykenisin handlaamaan Macegin urosten avoimessa luokassa ja tottakai heti riemusta sisäänpäin kiljuen suostuin! Macegia olen ennenkin esittänyt vuonna 2011 (?) Raision näyttelyssä ja Macegin ja Hannelen tapasinkin pitkästä aikaa Tammikuussa Turku KV:ssa, jossa olin Katjan mukana turistin ja kannustusjoukkojen roolissa. Mieltä ja sydäntä lämmitti erikoisen paljon myös Hannelen sanat "muistuit mieleeni hyvänä esittäjänä". Oon aina ihan fiiliksissä kun saan kuulla tuollaista palautetta. Kiitos Hannele! Ihanaa kun ei harrastustaan tarvii täysin kuopata, kun on ihmisiä jotka hyvillä mielin uskaltavat luottaa koiransa mun esitettäväksi. Kiitos siitä. 

Mätsäreitä oon etsinyt ja selaillut, katsotaan koska tulee mieleen lähteä osallistumaan. Hippu (ja Hasja) täyttää ensi viikolla sen 8v (ja mä sunnuntaina 22v, apua) ja tietenkään en oo paljon yhtään löytänyt mätsäreitä joissa olis se veteraaniluokka. Niin mun tuuria :D Yhteen mätsäriin meinasin nyt viikonloppuna jo lähteä, mutta kävikin niin että oltiin kaveriporukalla lauantaina etukäteisjuhlistamassa mun vanhenemista, niin en lähtenyt laskemaan mitään mun sunnuntain olotilan varaan, vaan päätin nukkua. 

Yritän taas alkaa skarppaamaan tän kirjottelun kanssa, ensin vaan täytyy hoitaa nämä henkilökohtaisen elämän muutokset pois alta. 
Palataan asiaan.











perjantai 10. helmikuuta 2017

Kun on tylsää: täytä kysely!

Tylsää olis, kun kaverikin lähti vähän "ennenaikojaan" kun kävi kylässä ja mua ei väsytä kiitos vahinkopäikkäreiden jotka menin iltapäivästä nukkumaan. Joten ajanvietoksi aattelin tehdä taas tälläsen kyselyn, mihin törmäsin toisessa blogissa. Viime kyselystä (eri kysymyksillä toki) on aikaakin jo lähes vuosi ja mun mielestä nää on edelleen niin kivoja toteuttaa! Mennään nyt taas lähinnä vaan Hippuun perustuen, kun Merri mulla niin vähän valitettavasti on,

BASICS

Koirasi nimi? 
  - Hippu
Koirasi virallinen nimi? 
  - Vilpertin Hizer
Ikä? 
  - 7v 11kk
Sukupuoli? 
  - Narttu
Rotu/rodut? 
  - Venäjänvinttikoira
Turkin väri? 
  - Valkoinen- kulta


LIFE TROUBLES

Pelkääkö koirasi jotain? Mitä? 
  - En sanois että pelkää, mutta on esim. lasten kanssa vähän varautunut, mikä on täysin ymmärrettävää kun ei ole lapsiin tottunut, enkä siitä syystä lapsia iholle päästäkkään. Tai no, riippuu hyvin paljon lapsesta ja lapsen vanhemmasta, tilanteesta ja Hipun mielentilasta.
Onko koirasi paukkuarka? 
  - Ei.
Allergioita? 
  - Ei tietääkseni.
Eroahdistusta? 
  - Ei.
Onko koirallasi joitain huonoja tapoja? Mitä? 
  - Vetää välillä hihnassa kun höyryveturi vailla minkään näköstä käsitystä siitä, että sillä on korvat joilla voi vaikka kuulla kun hihnan toinen pää komentaa. 
Myös jos pöydälle unohtaa esim. leipäpussin, voi olla varma että sen sisältö ei ole enää tallessa jos Hippu jää yksinään. Silmien alla se ei kuitenkaan käy varastelemassa.
Onko koirasi ollut leikkauksessa? 
  - Jos lasketaan se viime talven kyynären kystan poisto :D


TRICKS & FUN

Harrastatko tai oletko harrastanut koirasi kanssa koiralajeja? 
  - Näyttelyissä on käyty, sekä LV:n maastotreeneissä satunnaisesti. Myös tokoa harrastellaan rennosti omaksi huviksi.
Oletko käynyt koirasi kanssa match show-kilpailuissa? 
  - Aika paljon. Yleensä jos Raumalla järjestetään niin osallistutaan. Välillä lähdetty kauemmaskin, Turku taitaa olla kaukasin missä on pari kertaa käyty mätsäröimässä.
Entä virallisissa kilpailuissa? Missä lajeissa? 
  - Näyttelyt.
Jos koirasi on rekisteröity, käytkö näyttelyissä koirasi kanssa? 
  - No ne se meidän harrastus on ollut, mutta sanottiin harmiksi vuoden lopulla hyvästit juuri veteraaniluokkien kynnyksellä näyttelyille.
Erikoisin temppu, jonka koirasi osaa? 
  - No ei Hippu kyllä osaa mitään ihmeellistä :D Juustoa tms. osaa pitää kuonolla niin kauan että saa ottaa.
Koirasi lempitemppu? 
  - Hipun mielestä maahanmeno, vaikkei se mikään temppu ookkaan. 


OWNER

Kuinka mones omistamasi koira uusin koirasi on? 
  - Toinen. Ja nyt puhun Merristä.
Rotu, josta unelmoit? 
  - Belgianpaimenkoira groenendael ja skotlanninhirvikoira.
Haluaisitko harrastaa jotakin koiralajia, jota et tällä hetkellä pysty? 
  - Agility ja toko tavoitteellisesti.
Mitä arvostat eniten koirassa? 
  - Älykkyyttä (joo se on oikeesti tosi fiksu koira kun haluaa :D), kykyä sopeutua asioihin, miellyttämisenhalua. Oikeestaan kaikkea.
Mikä on mielestäsi tärkein asia, joka jokaiselle koiralle tulisi opettaa? 
  - Perustottelevaisuus.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Päivät pitenee

Työpäivän jälkeen järjestelmäkameralaukku olalle, koira hihnaan ja liukastelemaan alas rantaan. Äiti asuu ihan rannassa ja missä oliskaan paremmat puitteet napsia kuvia kuin lumisella laiturilla auringon laskiessa. Jäällekkin ois varmaan voinut mennä (ainakin lumessa oli tuoreita ajoneuvon jälkiä), mut mulla on niin hillitön kammo luonnonvesiä kohtaan, etten uskalla jäälle mennä. Pelkään niin paljon et putoon jäihin, tai tarkemmin se vesi pelottaa. Kesällähän mua ei saa ees laiturille. Kerran viime kesänä yritin ja heti alkoi huimaamaan ja suunnilleen konttasin sieltä takas turvalliselle maalle :D

 Ollaan siis tosiaan edelleen majoittumassa äitini luona, saa nähdä koska lähdetään pois. 
Otsikon mukaisesti päivät pitenee ja hyvin on mahdollista neljän jälkeen iltapäivällä mennä ottamaan kuvia ulos! Ihanaa. 
Kuvaaminen on mulle niin rakas "harrastus", vaikken mikää viiden tähden kuvaaja olekkaan, mut ei siinä kehity jos ei harjoittele. 

Osaa kuvia vähän pilaa Hipun takajalassa oleva lasten kurakinnas, mut ei anneta sen häiritä. 


















lauantai 4. helmikuuta 2017

“Dogs are not our whole life, but they make our lives whole.”

Kävin tänään heittämässä lenkin Merrin ja Hasjan kanssa. Monta päivää kestänyt paska fiilis ja ahdistus katosi hetkeksi aikaa ja kiitos kuuluu täysin vain noille kahdelle metrinokalle. Onnea on kun elämässä on koiria. 
Kattelin taas lenkillä varsinkin Hasjaa pitkästä aikaa "sillä silmällä" ja totesin taas kuinka kaunis ja tasapainoinen koira sekin on. Sillä on ihan järjettömän hieno turkki, varsinkin sen häntä- ja housukarvoista ois moni muu borzoi kateellinen. Harmi vaan että purenta on mitä on, eikä sen takia oo kaikkia kulmureitakaan. Muutenhan Hassustakin ois varmaan aika nopeeseen tahtiin leivottu muotovalio. Onhan se kyllä yhdessä näyttelyssä käynyt hakemassa H:n, enkä muista yhtään mitä siinä arvostelussa mahtoi olla...? Hampaista johtui kuitenkin pääosin. 
Merrillä on tällä hetkellä jopa turkki, mut sen lihaskunto on ihan olematon, joten sen liikkeet on sen takia kamalat. Nyt vaan äkkiä bodaamaan Merristä lihaksikas, jos sitten vaikka uskaltaisi yrittää mennä kehään. 

Hippu sai uuden paketin tällä kertaa etujalkaan, mutta onneksi vaan ihan lyhyeksi aikaa, kun äiti leikkasi vahingossa kynnestä vähän turhan ison palasen ja verenpaisumus yllätti kun Hipun kanssa palattiin äitini kämpille, missä tällä hetkellä erinäisistä syistä majoitutaan. 
Lääkkeen anto on ihan totaalista tappelua ja tahtojen taistoa. Hippu ei avaa suuta enää ees nenään puhaltamalla ja kun sen lääkkeet saa väkisin survottua hampaiden välistä suuhu, ei oo toivoakaan et se nielasis suosiolla. Myöskin tassun sitominen ja kuratossun laitto (ja poisto) on ihan kamalan ällöttävää ja sitä tassun nostamistakin pantataan viimiseen asti. Hemmetin jääräpää :D Epilepsialääkkeet se ottaa onneksi ihan ok, kun ne on niin pieniä et ei varmaan Hippukaan viitti alkaa niitä kaivelemaan namien seasta pois.
Tosin mä kaivelin pari iltaa sitten epilepsialääkettä kissan suusta, kun putos pilleri lattialle ja Lilli päätti ylettää kulinaristiset kokemuksensa myös koiran lääkkeisiin. Onneks ei ehtiny nielasemaan. 
Mulla olis tosi tylsää ilman koiria. Ja kissoja. Välillä niin rasittavia, mut silti niin maailman rakkaimpia. 





Hasjan yhteistyökyky ei oikeen riittänyt kuvattavana olemiseen.





keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Epäonni on ottanu meidät silmätikukseen (+pakollinen heppaselostus)

Mahdottoman epäonninen koirapuistoreissu edellispäivänä. 
Mentiin Hipun ja Papun kanssa koirapuistoon ja seuraksi saapui (yllätysyllätys) Pinja koirineen. Ulkona on taas ihan viiden tähden pääkallokeli, joten siellä kulkemiseen olis luistimet aika kätevät tällä hetkellä. Oikastiin ankkapuiston kautta matkalla puistoon ja se itsessään oli yks iso virhe, kun siellä oli sorsa jos toinenkin (jotka Hipun mielestä varsinkin ois ollut hyvä välipala) ja tosiaan ihan hemmetin liukasta. Meinattiin koirien kanssa kaatua joku satakakskymmentä kertaa. Mut ehjinä selvittiin puistolle asti, jossa Pinja oli jo odottelemassa.

Kauaa (ihan ehkä max. 10min) ei ehditty puistossa olla, kun Hippu ja Pantse juoksee peräkanaa puiston poikki ja Hippu liukuu täysillä päin puiston aitaa ja Pantse rysäyttää tietysti perässä Hippua päin. Päästi ulvahduksen, mut ei jäänyt murehtimaan, vaan jatkoi koohotustaan bestiksensä kanssa, joten mäkin annoin olla ja jatkettiin Pinjan kanssa jutustelua. Siitäpä sitä hetken päästä huomasin kun koirat tuli hääräämään meidän luo, että koko maa on ihan veressä ja sitä verta oli aika paljon. Näytti kun joku olis pahoinpidelty ja toivon ettei seuraava kävijä säikähtänyt/säikähdä puiston portin edessä olevia verilammikoita.
 Uhria ei tarvinnut kauheen kaukaa hakea, kun heti näki että Hipulla oli oikeanpuolimmainen takatassu veressä. Ei oo todellista.
Ensiavuksi Pinja kävi puiston ulkopuolelta hakemassa muutamaan kakkapussiin lunta ja mä tungin Hipun jalkaa vuorotellen jokaiseen ja se tyrehdyttikin verenvuodon nopeesti. Kun verenvuoto oli loppu ja pääsin kattomaan tassua, näki että kynsi oli taittunut ihan outoon asentoon ja katkennut n. puolesta välistä. Hippu ei kyllä mitään kipua osoittanut, se ei läähättänyt eikä ontunut yhtään. 

Soitin äitille joka oli onneksi liikenteessä ja se tuli hakemaan mut ja koirat. Ajettiin ihan suosiolla suoraan Annan Eläinlääkäriserviisin parkkipaikalle, jossa äiti vielä vilkasi paremmin tassua ja marssi sen jälkeen sisälle lääkäriin kysymään et ehtiskö joku nopeesti vilkasta tota tassua. Onneksi ehti ja heti sisällä olikin hoitaja vastassa joka tassua katsoi. 
Kynsi kokonaan irti, mitä nyt jostain pienestä suikaleesta vielä kiinni. Voi helvata. 
Eläinlääkäri sitten vaan nyppäsi koko kynnen irti, eikä Hippu päästänyt inahdustakaan. Voi tosin olla että se oli niin hämmentynyt varmuudeksi laitetusta kuonokopasta, että kaikki energia meni sen pohtimiseen :D 
Nyppäsyn jälkeen sitä verta sit taas tulikin ihan huolella ja hoitaja vähän puhdisti sitä ja sitoi jalan. Kipulääke saatiin pistoksena ensihätään ja mukaamme taas vähän Rimadyliä ja kymmenen päivän antibioottikuuri. Teki lievästi sanottuna mieli hakata päätä seinään, kun ajattelin sitä antibiootin antamisen "ihanuutta". Ja ylipäätään ois ihan kiva kun lakkais taas elämä potkimasta päähän. Just kaks viikkoa sitten kirjottelin labrakontrollien jälkeen, miten olis kauheen kiva, että Hipun kanssa tarvis mennä lääkäriin vasta 6kk päästä uusiin kontrolleihin, mutta eihän se nyt vaan mitenkään käy päinsä.



Illalla olikin sitten edessä vuosisadan operaatio nimeltä anna koirallesi antibiootti. Hippu on nyt alkanut jo vähän epäillä tota epilepsialääkitystäkin, mutta nyt siihen tulee ihan varmasti lopullinen stoppi. Se tajus heti sen antibiootin kinkun sisällä ja sitä sai taas survoa väkisin sen kurkkuun, kun se uudestaan ja uudestaan sylki sitä tablettia ulos suustaan ja piti itsepäisesti suutaan kiinni kun sitä pillerin kanssa lähestyin. Jemmasi sitä myös asiaan kuuluvalla tavalla ikuisuuksiksi poskeensa. Lopulta se sinne upposi tekniikalla puhalla nenään (avaa suun), tunge syvälle kurkkuun, pää ylös, silittele kurkkua, lopulta se jossain vaiheessa kahdeksannella yrityksellä (jos tuuri käy) nielasee, toista kaksi kertaa päivässä 10 päivän ajan. 
Blaah.
Eilen aamulla ja tänään illalla Hippu sai tosin jonkun hetkellisen mielenhäiriön kun sitä taas kinkkuun käärittyjen lääkkeiden kanssa lähestyin. Se sylkäs kyllä antibiootin kinkun välistä lattialle, mut kävikin sit tabletin itse hakemassa lattialta ja söi sen sit sellasenaan :D Ihme tyyppi. 

Onneksi toi ei mitenkään kipeeltä vaikuta, eikä oo ees kauheesti mieltään pahottanut tosta siteestä, mikä on sekin jo mun mielestä saavutus. Ja jos jotain hyvää niin ei ainakaan varvas mennyt säpäleiksi, kun se oliskin jo isompi operaatio. Ja mulla lähtis hiukset päästä turhautumisesta. Ei se kyllä kauheen kaukana oo nytkään.


Kuitenkin iso kiitos Annan eläinlääkäriserviisille, joka otti meidät ylimääräsenä potilaana heti vastaan, eikä tarvinnut irronneen kynnen kanssa lähteä etsimään kissojen ja koirien kanssa eläinlääkäriä joka ottais vastaan.

Eilen sai onneksi heittää hetkeksi aivot narikkaan tän sairasteluruljanssin keskeltä ja siirtyä kriiseilemään hevosten seuraan. Tosin kriiseiltyä ei lopulta paljoa tullut, vaan päinvastoin mulle jäi huippuhyvä mieli kun kahdeksan jälkeen illalla lähdin tallilta kotiin. Sain lisäksi vielä kiivetä kaikkien aikojen lemppari-issikkani (ratsastin sillä aina kun mahdollista tunneilla joskus vuosia sitten nuorempana kun kävin säännöllisesti heppailemassa) selkään, jota oon salaa toivonut jo pitkään. Vähän jo Lovisa-tammaa alkanut ikä painaa ja askel hidastunut, mutta kyllä siltäkin sitä vauhdikkuutta löytyi kun osasi oikein vaatia :) Ihana jälleennäkeminen! Paijasinkin sitä karsinassa tunnin jälkeen pitkän aikaa ja toinen niin selkeesti tykkäsi silittelytuokiosta. Pakko varmaan alkaa pistää opintotuesta tietty määrä kuukaudessa sivuun että vois alkaa käydä ihan vakitunneilla! Kyllä toi hevostelu on niin mun juttu heti koirajuttujen jälkeen. Tunnilla oli mukana mun lisäksi vain yksi ratsastaja, jonka kanssa myös tultiin ihan loistavasti heti juttuun, mikä on jo saavutus itsessäänkin kun mulla yleensä kestää vähän lämmetä uusille ihmisille :D Kentällä oli tunti käynissä kun tultiin paikalle ja saatiin tehtäväksi mennä kahdestaan hakemaan meidän ratsut sisälle pimeestä tarhasta (jonne hepat oli vielä hienosti levittäytynyt kauas toisistaan) ja pari hutivalintaa tuli raahattua talliin ennkuin oikeet hevoset löytyi. Että se tilanne nauratti kun kolmas väärä hevonen tuotiin sisälle ja taas sai palauttaa tarhaan ja lähteä jälleen uuteen yritykseen. Onneksi lopulta oikeet kaverit löytyi (Lovisa oli mennyt pihattoon (??) jota me ei ees huomattu siellä olevan, niin ihmekkös tuo kun ei heti meinannut sitä löytyä) ja koko tilanne otettiin puolin ja toisin täysin huumorilla! Ne kun on melkein kaikki vaan ihan saman värisiä herranenaika sentään!