lauantai 1. elokuuta 2015

Borzoimiitti Raumalla

Lyhyet mutta ytimekkäät borzoitreffit emännöity täällä Raumalla isäni pihapiirissä viime maanantaina. 
Loppujen lopuksi tulijoiden määrä karsiutui aika pieneksi kun ihmisille ilmestyi jos jonkilaista estettä, mutta pidettiin sitten pienemmän mittakaavan tärskyt.
Paikalle saapui siis Marika vauvansa Erinin kanssa, mukanaan borzoinartut Lara ja Daria, sekä Satu pienen poikansa Lukan ja borzoinsa Susan kanssa. Satun mukana tuli myös pikkuinen sekarotuinen Cindy, joka oli aika söpönen tapaus. Itseltäni messissä oli kaikki neljä karvaista, jotka melkein kaikki päättivät että maanantai on maanantai, eli silloin ei ole hyvä päivä sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Merri jaksoi jonkun veran käydä muita nuuskimassa ja ihmettelemässä, Hasja parin minuutin jälkeen totesi että "en hemmetissä ala kaveeraamaan, nyt riitti" ja kävi omaan näppärään tapaansa avaamassa itse ulko-oven ja paineli isäni kaveriksi päiväunille. 
Hippu puolestaan oli ihan ujopiimä jostain syystä taas. Larasta se oli vähän kiinnostunut ja sen kanssa se hengailikin etupihalla pääasiassa. 
Milli ylitti kaikki odotukset eikä räksyttänyt kenellekkään vaan kävi kaikki morjestamassa ja varsinkin Cindystä se kiinnostui kovasti. 

Koska koirat päättivät että ei leikitä, lähdettiin lenkille ja ottamaan kuvia Rokintielle. Kaikki muut koirat taisi irti olla paitsi Hippu. Itseltäni otin lenkille siis mukaan vain Hipun ja Merrin. Merri oli muutenkin kauhean sosiaalinen muiden koirien suhteen ollakseen Merri. Viime treffeillähän se viimeiseen asti vältteli muita ja jopa murisi, kunnes se hänen elämänsä rakkaus saapui pihapiiriin. Eli siis, hyvä Merri! Hippukin rentoutui lenkillä ihan silminnähden ja oli oma iloinen itsensä.

Lenkin jälkeen istuskeltiin hetki pihalla, kunnes Luka alkoi vähän levottomaksi ja alkoi sataakkin niin Satu totesi että ehkä on aika lähteä. Marika ja Satu olivat siis samalla kyydillä joten sanottiin heipat ja vieraat lähtivät takaisin Poriin. 
Puhuttiin josko seuraavat treffit järkättäisiin jonkun pitkän metsälenkin muodossa ilman pieniä lapsia, josko kaikilla olisi helpompaa. 

Kiitos Marika ja Satu kun kävitte, oli kiva nähdä ja jutella pitkästä aikaa!

Kaikki allaolevat kuvat (c) Marika Elomaa


Merri ja Susa





Daria

Lara

Cindy