Turku Top Dog Show 22.-23.1.2011

Eilen oltiin sitten viettämässä taas yhtä leppoisaa näyttelypäivää Turun messukeskuksessa. Paikalle oli ilmottu 47 borzoita, joka on aika huikea määrä! Yhtä koiraa vaille sama määrä kuin voittaja 2010-näyttelyssä! Viime vuonna samaisessa Turun näyttelyssä borzoita oli vain parikymmentä ja nyt tuplaten! Tulipa nähtyä. Nyt oli ne uudet näyttelysäänöt, eikä ne niin vaikeat olleetkaan. Tuomarina meillä oli ranskalainen Christophe Coppel joka ei kauheasti SA:ta jakanut. Hippu sai laatuarvosanan erinomainen ja saatiin luokkavoitto, mutta se SA ei nyt tullut. Mutta jostain muualta sitten! Ollaan ehkä menossa Kaarinaan ryhmikseen ja sitten onkin ennen huhtikuuta aika pitkä tauko. Tässä olis arvostelu meiltä:

"Very good bitch, nice head. Colud have more neck. Very good topline, well angulated. Moves well."
NUO ERI NUK1


Lauantaipäivää


Lähtee lentoo:D

-jenni-

teillekin koulutöitä!

Kirjoitin koiraharrastuksestani aineen koulussa ja kirjoitan sen tännekin kaikkien luettavaksi: Jenni Veijalainen 24.1.2011

Harrastukseni – henkireikä vai taakka?


Minun harrastukseni on on koirat. Itselläni on neljä koiraa, joista kaksi on kokonaan minun ja niiden kanssa harrastan vähän kaikkea laidasta laitaan. Koirani ovat pian kaksivuotias venäjänvinttikoira Hippu, sekä pitkäkarvainen collie Suvi. Harrastan niin lenkkeilyä, tottelevaisuuskoulutusta, hiukan agilitya, näyttelyitä ja vinttikoirajuoksujakin hieman. Rakastan harrastustani, ja koirani ovat minulle todella tärkeitä! Minusta on mukava käydä kävelemässä raskaan koulupäivän jälkeen metsässä korieni kanssa. Ne antavat lisävirtaa selvitä arjesta.



Harrastukseni on ehdottomasti henkireikäni. Tykkään kun saan nähdä koulutuksessa työni tuloksen. Ja sen miten koirani luottavat lähes sokeasti minuun ja tekevät kaikkensa miellyttääkseen minua. Koirien kanssa puuhailu ei ole mitään vakavaa touhua minulle, varsinkaan kun Suvi on jo lähes kahdeksan vuotias ja sen jalat eivät kestä enää kovaa rasitusta. Hippu taas on rotunsa puolesta hiukan haasteellisempi koulutettava, sillä se ei ilmennä palveluskoiramaista miellyttämisenhalua yhtä vahvasti kuin Suvi, joka taas yrittää aina täysillä ja tekee kaikkensa jotta olisin tyytyväinen. Hippu taas on nuori ja kokematon tottelevaisuudessa ja agilityssa. Juoksemista ja näyttelyitä se rakastaa. Nämä kaikki antavat minulle lisävirtaa kun saan mahdollisuuden tehdä jotain ja yrittää saada tulokset näkymään. Näyttelyitä varten pitää aina pistää koiran turkki kuntoon, huolehtia että se on fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa ja kaikki on kunnossa. Se vaatii taas esim. turkin pesua ja lenkkeilytystä entistä tiivimmin. Lihaskunnosta huolehdin esim. juoksuttamalla talvella Hippua syvässä lumessa jossa se saa kunnolla liikuntaa. Eikä tämä ole koiralle edes mitään pakkopullaa, vaan päinvastoin! Koirani rakastaa kun se pääsee irti ja saa päästellä täysillä. Vinttikoirat on luotu juoksemista varten.Kesällä olen yrittänyt saada Hippua uimaan mutta yritykseksi se on jäänyt, sillä neiti halua uida, joten kesällä vapaana juoksimisen lisäksi kuntoilemme molemmat pururadalla. Näyttelyihin treenaan myös itseäni, että osaisin tuoda todella kauniin koirani parhaat puolet edustavasti esille. Tottelevaisuutta varten taas itse tarvitsee pitkää pinnaa ja huumorintajua. Koirankin pitäisi tietenkin olla valmis miellyttämään. Agilitya varten koiran tulee olla loistavassa lihaskunnossa. Agility on rasittava laji ja sitä harrastaessa tulee ottaa koiran rakenne huomioon. Jatkuva lihaskunto ja treenaus on välttämätöntä. Kun kaiken tekee oikein, koira rakastaa harrastusta!


Mitä tulee siihen että jotkut sanovat koiran ylimääräistä koulutusta, eli temppujen ja muiden ns. ”hyödyttömien” asioiden opetusta koiran kiusaamiseksi, jotkut jopa rääkkäämiseksi. Koira ei kuulemma halua tehdä ja se kärsii joutuessaan käyttämään päätään ja rasittamaan itseään hyppimällä, kiipeilemällä yms. Vinttikoirajuoksuissa jotkut asiaan perehtymöttämät ihmiset pitävät koiria vihaisina kun niillä pidetään kuonokoppaa. Säännöt niin määrävät. Koirat eivät mielestäni suinkaan kärsi joutuessaan tekemään jotain. Päinvastoin. Koira turhautuu ja alkaa ilmentämään ongelmakäytöstä kuten vetämistä, paikkojen ”remontointia”, häiriköintiä ja levottomuutta. Saadessaan touhuta jotain rodulle tyypillistä, se on onnellinen ja osaa olla rauhassa. Esim. vinttikoirat on luotu juoksemaan. Oma Hippuni ja sen meillä asuva sisko, Hasja, ovat hyviä esimerkkejä siitä. Jäädessään vaille normaalia juoksutarvettaan, alkaa sen sortin sisällä riehuminen, metelöinti ja häärääminen että siinä meinaa kaksijalkaislta järki sumeta. Kun ne taas päästää irti, ne juoksevat ihan mielettömän lujaa ja kaikesta näkee että ne rakastavat sitä. Palveluskoirarodut taas, kuten Suvi ja neljäs koiramme Milli, ovat luotuja palvelemaan ihmisen tarpeita. Niillä on loppumaton tarve miellyttää omistajaansa ja ne haluavat olla mieliksi. Jos ne eivät saa touhuta, alkaa levottomuus ja paikkojen remppaaminen. Suvi ja Milli ovat molemmat jo sen verran vanhoja että ne osaavat ottaa hieman rauhallisemmin mutta kyllä sitä virtaa niissäkin riittää. Eli lyhyesti: koiran koulutus EI ole koiran kiusaamista. Tietenkään kaikki koirat eivät siitä pidä, mutta pääosin suurin osa kuitenkin. Koira tykkää kun sille opetetaan muutakin kuin oma nimi, istu-käsky ja luoksetulo. Noilla käskyillä ei edes pärjää. Se on mielipiteeni.



Ja vielä, koiran kanssa ulkoilu. Huipputärkeä osa koiran omistamista. Se pitää sekä koiran,että omistajan kuntoa yllä. Itse käyn kesäisin juoksemassa Hipun kanssa ja sitten taas välillä, ympäri vuotta käymme metsissä lenkeillä. Siellä koirani saavat olla irti. Nautin kun saa katsella niiden leikkimistä, ja sitä miten ne pitävät hauskaa! Koiran kanssa ulkona ollessani usein myös unohdan kaikki turhat murheet ja koulustressin. Varsinkin Hippu on oikea pelle ja sen yksinleikkimistä ja hillittömän nopeaa juoksemista katsoessa kaikki muu unohtuu. Välillä Hippu tulee luokseni ja yrittää kiivetä suuresta koostaan huolimatta syliini nuolemaan naamaani. Sitten taas mennään. Jotkut ihmiset lenkittävät koiraansa juuri sen verran että mennään ovesta ulos, kadun päähän ja takaisin sisälle. Ja sitten ihmetellään kun koiralla on käytöshäiriöitä! Kaikille koirille on tärkeää päästä ulos ja haistelemaan hajuja. Se on jokaiselle koiralle välttämätöntä ja ihan eri tavalla kuin koulutus ja muu vastaava. Se on yksi koiranomistajan velvollisuuksista.



Tässä kerroin nyt hiukan näitä omia koiranomistajan asioita ja mielipiteitä ja siitä miten itse hoidan omat koirani. Meillä on ollut yksitoista, pian jo kaksitoista vuotta aina koira, yhtään koiratonta jaksoa ei ole ollut sitten ensimmäisen koiramme. Olen kokenut koiranomistajan suurimmat ilot pärjätessämme näyttelyissä ja voittaessamme kisoja. Olen kokenut syvimmät surut joutuessani luopumaan jostain koirastamme. Puolitoistavuotta sitten kesällä menetin kuukauden aikana kaksi minulle hyvin rakasta koiraa. Suvi on ollut ilonani siitä saakka kun täytin kahdeksan vuotta. Olemme kasvaneet yhdessä. Vasta kuitenkin hieman myöhemmällä iällä olen alkanut ottaa täyden vastuun koiristani. Hippu on ensimmäinen ihan virallisesti papereissa minun koirani. Sen kanssa olemme kohdanneet todella raskaita vastoinkäymisiä joista olemme selvinneet. Olen Suvilta, ja varsinkin vaativalta ja ”kauhukakara” Hipulta oppinut, mitä koiran omistaminen on. Se on opettanut minulle vastuullisuutta ja välittämistä. En voisi kuvitella elämääni ilman koiraa ja olen tullut todenneeksi myös, että olen löytänyt elämäni rodun. Rodun, jossa on minulle sopivasti haastetta. Koirien kautta olen myös tutustunut ihmisiin joita en todennäiköisesti ilman koiriani tuntisi. Ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä ja jotka oikeasti ymmärtävät jossa minulla on joku koiramainen pulma, jota kaverini täällä koulussa eivät välttämättä olisi valmiita kuuntelemaan. Suvin kautta olen tutustunut erääseen naiseen jolla on samanrotuisia koiria, varsinkin hänestä on ollut korvaamaton apu ja hän on auttanut aina kun päähäni on tullut joku maailman yksinkertaisin ja tyhmin kysymys, johon en ole tiennyt vastausta. Koirani ovat erittäin suuri osa elämääni ja aina kun tunnen itseni yksinäiseksi tajuan, että minulla on koirani. Niiden kanssa en ole ikinä tuntenut itseäni hylätyksi. Ne hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Harrastukseni on ehdottomasti henkireikäni, elämäntapa ja asia, josta en ikinä luovu.

sellainen:)

-jenni-

Sorsailua ja suunnitelmia

Oltiin eilen illalla Suvin kanssa pitkästä aikaa keskenämme lenkillä ja päätettiin mennä sorsia syöttämään. Itse olen ollut sorsia syöttämässä joskus ala-aste ikäisenä joten mulla oli aika lapsellinen olo kun seisoin siellä rannassa pullaköntti kädessä ja heittelin veteen. Suvi olisi halunnut mennä kierimään jonkun toisen tuomien siementen sekaan. Suvi on muutenkin hallinut kunnioitettavan hyvin tämän "kun kierin jossain niin kierin" - kategorian. Kerrankin mä sain estettyä collie-tytön aikeet mutta silti mä en tajua miten se aina löytää jotain missä kieriä?? :o

Sunnuntaina olisi nokka kohti Turkua näyttelyyn jossa uudet ihanan sekavat nlysäännöt joiden kanssa olen ihan helisemässä! Nyt on perjantai ja mietin VIELÄ TÄSSÄKIN VAIHEESSA että pesenkö tuon koiran vai en? Periaatteessa kannattaisi pestä niin turkki olis valkosempi ja pehmeempi mutta sitten se koira näyttää räjähtäneeltä siililtä kun turkki sojottaa joka ilmansuuntaan ja saa sähköiskun kun koittaa koskea. Kaikessa on siis puolensa. Turun jälkeen ei sitten olekaan näyttelyitä ennenkuin joskus huhtikuussa mutta siitä en sitten tiedä milloin ja mihin oltaisiin menossa? Ehkä Vaasaan tai Lahteen... Viimeistään toukokuussa on sitten Rauman, Tampereen ja Helsingin näyttelyt joihin kaiketikki ollaan ainakin menossa. Paitsi että Kaarinassa taitaa olla yksi ryhmänäyttely mutta emmä siitä tiedä onko sinne joku ilmoittautunut vai onko ilmoittautumassa. Mä en siis ole se joka hoitaa nämä ilmot(; Ja sitten tietty jotain mätsäreitä tykkäis käydä taas hiukan enemmän kun viime vuonna oli vaan ne kolme missä käytiin. On tullut niin paljon kesällä reissattua ympäri suomea näyttelyissä että jäi leikkimieliset näyttelyt hieman vähemmälle.

Suvin kanssa ajattelin alkaa keväämmällä treenaamaan tota meidän omaa ja alkeellista jäljestystä. Eli suomeksi: koira narun nokkaan puuhun kiinni ja itse tallomaan kinkunpaloja mössöksi ryteikköön, palataan koiran luokse, raahaudutaan sen perässä kun se etsii jälkeä väärästä suunnasta, saadaan koira ylipuhuttua oikeaan paikkaan ja odotetaan kun se imuroi kaikki kinkut maasta pois. Yksinkertaista! Ei olla koskaan mitään vaikeampaa kokeiltu mutta Suville tämäkin muoto sopii hyvin kun on sen mielestä niin mukavaa että ihan itku tulee kun joutuu puussa olemaan sidottuna. Mutta ei meidän Suvi, joka täyttää kesällä 8 vuotta välttämättä mitään sen ihmeempää tarvitsekaan. Kunhan pysyy mieli virkeänä ja elämä on hauskaa.

Hipun kanssa sitten taas keskitytään tietenkin tähän näyttelyosastoon ja omaksi ilokse varmaan tullaan tottistelemaan täällä ympäriinsä meri-ja syväraumassa. Agiliitämäänkin ollaan varmaan susivuorelle omaksi iloksi menossa. Hippu tykkää kovasti hyppiä ja kiipeillä niin agility on sille sellainen mukava välijuttu. Kauaa se ei jaksa kuitenkaan keskittyä mutta kyllä sen kanssa nyt pari rataa menee yhdellä treenikerralla, kunhan motivaatio on tarpeeksi hyvä.

Tulipa paljon tekstiä.. Laitan tähän vaikka jotain valinnaisia kuvia menneeltä näyttelyvuodelta kun en parempaakaan keksi:

Syyskuun Porvoon näyttelystä tulos: HYL

4.9.2010 Tampere RN Vilpertin Hizer ERI, JUK2

Elokuu Tervakoski KV Vilpertin Hizer ERI JUK1 PN2 SERT

-Jenni ja koirat-

KUVIA

Otin tossa koulun jälkeen ulkona muutamia kuvia noista meidän vinteistä ja Suvista. Suvi varsinki liimautui oikein kameran eteen ja hänestä kuoriutui filmitähti! Tässä niitä kuvia:

Suvi the nenäkoira

Kaunis, kiltti, uskollinen, ainavalmis ja pehmeä LASSIE! (irvistää hipulle)




Suvin pieni ja soma korva!

Tälläisiä nämä meidän karvakuonot:)

-jenni ja koirat-

Hyvää alkanutta vuotta 2011 !

Vuosi vaihtui jo yhdeksäntoista päivää sitten mutta ei mulla mitään kirjoiteltavaa juuri ole ollutkaan. Meillä vuosi vaihtui ihan rauhassa. Koirat vaan otti rennosti kaiketi ainakin. Itse tulin vasta myöhään kotiin joten tätä ei oltu minun osaltani todistamassa mutta noiden tosi rentojen ja rauhallisten vinttien nyt olettaisi nukkuneen koko paukkeen ajan? Suvi ja Millikään ei mitään paukkuarkuutta ole osoittaneet joten ei ainakaan tarvinnut siitä stressata.

Me ollaan Hipun kanssa bongailtu oikein urakalla kaikkia enemmän tai vähemmän luonnoneläimiä (Hippua ei lasketa) ja mulla on ollut välillä täysi työ pidellä neitiä joka mielellään antaisi kokoon katsomatta vastaan tuleville vapaana kulkeville villeille liikuntaa... Noin viikko sitten kun oltiin iltalenkillä, lidlin kohdalla meidän ohi juoksi jänis. Seisottiin just suojatien edessä ja auto oli menossa siitä kun Hippu näki jäniksen. Ei ottanut yhtään hihnasta tukea kun nousi seisomaan takajaloilleen. Siinä se seisoi ja katsoi jäniksen perään saman pituisena kuin ulkoiluttajansa ja auto ajoi ohi kuskin katsoessa ihmeissään ikkunasta.
Ja sitten tuli se kissa joka ei liikkunut milliäkään. Seisoi vain häntä köyryssä ja karvat pystyssä ja sähisi ikävästi. Hippu piti käytännöllisesti katsoen raahata siitä ohi ja vielä jonkun matkaa kissan mentyäkin Hippu sinkoili edestakaisin. Oi nämä ihanat vinttikoirat ♥ Tänä iltana vuorossa oli (luultavasti) kettu jota me seurailtiin Hipun kanssa jonkun matkaa syvärauman rannassa. Mysteeri-kettu meni jäällä ja me tultiin tietä pitkin perästä. Sitten se mysteeri-kettu katosi johonkin maagisen laiturin alle ja jäi sinne. Ja mulla oli narun päässä hyvin pettynyt ja loukkaantunut koira.

Sunnuntaina on mahdollisesti vuorossa Turun näyttely uusilla näyttelysäännöillä mutta saapi nähdä ollaanko menossa:D Toivottavasti, sillä olen sinne parit treffit sopinut tuttujen kanssa joita on jo pitkään pitänyt tavata mutta aina jäänyt:) Ne uudet nlysäännötkin hirvittää joten paikkallaolevat saavat mahdollisia opastustehtäviä kun Jenni ei ymmärrä koska ollaan kehässä ja koska ei. No, mulla on aikaa oppia! Turussa nähdään!


viluKOIRA

-Jenni ja Hippu